Miten typerää onkaan aineellisuuteen suuntautuneen ihmisen taholta hänen antaa maailmankaikkeuden mekanistisuudesta esitettyjen näkemysten kaltaisten haavoittuvien teorioiden riistää itseltään todelliseen uskontoon kuuluvan henkilökohtaisen kokemuksen antamat valtavat hengelliset voimavarat. Tosiasiat eivät koskaan riitele todellisen hengellisen uskon kanssa; teoriat saattavat niin tehdä. Parempi olisi, että tiede omistautuisi taikauskon hävittämiseen kuin että se koettaa kumota uskonnollisen uskon—ihmisen uskon hengellisiin realiteetteihin ja jumalallisiin arvoihin.
Tieteen tulisi tehdä ihmisen hyväksi aineellisesti se, minkä uskonto tekee hänen hyväkseen hengellisesti, eli avartaa elämän näköpiiriä ja laajentaa ihmisen persoonallisuutta. Todellisella tieteellä ei voi olla mitään pysyvää riitaa todellisen uskonnon kanssa. ”Tieteellinen metodi” on pelkästään älyllinen mittapuu aineellisten kokeilujen ja fyysisten saavutusten mittaamiseksi. Mutta aineellisena ja kokonaan älyyn pohjautuvana se on hengellisten realiteettien ja uskonnollisten kokemusten arvioimisessa äärimmäisen hyödytön.
Nykyajan mekanisti on epäjohdonmukainen, sillä jos universumimme olisi pelkästään ainetta ja ihminen olisi vain kone, tällainen ihminen ei mitenkään kykenisi tunnistamaan itseään sanotunkaltaiseksi koneeksi, ja tällainen koneihminen olisi niin ikään täysin tietämätön tuollaisen aineellisen maailmankaikkeuden olemassaolon tosiasiasta. Materialistista kauhua ja epätoivoa edustava mekanistinen tiede ei ole kyennyt tiedostamaan sitä tosiasiaa, että tiedemiehellä, jonka nimenomaan aineellisen ylittävä ymmärrys laatii näitä erheellisiä ja itsensä kanssa ristiriidassa olevia käsityksiä materialistisesta maailmankaikkeudesta, on hengen asuttama mieli.
Totuutta, kauneutta ja hyvyyttä olevat ikuiset ja infiniittiset paratiisiarvot kätkeytyvät ajallisuuden ja avaruuden universumeissa esiintyvien ilmiöiden tosiasioihin. Mutta näiden hengellisten arvojen havaitsemiseen ja näkemiseen tarvitaan hengestä syntyneen kuolevaisen uskon silmä.
Hengelliseen edistymiseen liittyvät realiteetit ja arvot eivät ole ”psykologinen projektio”—pelkkää hienommalla nimellä kutsuttua materiaalisen mielen valveunta. Sellaiset asiat ovat ihmisen sisimmässä olevan Suuntaajan, ihmismielessä elävän Jumalan hengen, hengellisiä ennakointeja. Älkääkä antako töin tuskin vilaukselta nähtyjen ”suhteellisuuteen” liittyvien löytöjen parissa puuhastelunne sekoittaa käsityksiänne Jumalan ikuisuudesta ja infiniittisyydestä. Ja aina kun tavoittelette tyydytystä minuuden julkituomisen tarpeelle, älkää silloin tehkö sitä virhettä, ettette anna tilaisuutta Suuntaajan julkitulolle, todellisen ja paremman minuutenne esiintulemiselle.
Jos tämä universumi olisi vain ainetta, aineellinen ihminen ei koskaan kykenisi muodostamaan käsitystä tällaisen pelkästään aineellisen olemassaolon mekanistisesta luonteesta. Juuri tämä mekanistinen universumikäsitys on itsessään ei-aineellinen mielen ilmiö, ja kaikki mieli on alkuperältään ei-aineellista, siitäkin huolimatta, kuinka perin pohjin se saattaa olla aineellisesti ehdollistunutta ja mekanistisesti kontrolloitua.
Kuolevaisen ihmisen osittain kehittynyttä mentaalista mekanismia ei ole ylikuormitettu johdonmukaisuudella ja viisaudella. Ihmisen omahyväisyys pääsee usein karkuun hänen järjeltään ja väistää hänen logiikkansa.
Kaikkein pessimistisimmänkin materialistin pessimismi on jo sinänsä ja sellaisenaan riittävä todiste siitä, että pessimistin universumi ei ole kokonaan aineellinen. Sekä optimismi että pessimismi ovat käsitysreaktioita sellaisessa mielessä, joka on tietoinen niin hyvin arvoista kuin tosiasioistakin. Jos maailmankaikkeus todellakin olisi sitä, mitä materialisti sen katsoo olevan, ihmiskoneeksi ymmärretyltä ihmiseltä puuttuisi siinä tapauksessa kokonaan tämän nimenomaisen tosiasian tiedostettu tietoisuus. Ellei hengestä syntyneen mielen sisällä olisi tietoisuutta arvojen käsitteestä, universumimaterialismin tosiasia ja universumitoiminnan mekanistiset ilmiöt olisivat ihmiselle täysin tiedostamattomia. Kone ei voi olla tietoinen toisen koneen olemuksesta tai arvosta.
Mekanistinen filosofia elämästä ja universumista ei voi olla tieteellinen, sillä tiede tunnustaa ja käsittelee vain materiaaleja ja tosiasioita. Filosofia on väistämättä ylitieteellistä. Ihminen on luonnon materiaalinen tosiasia, mutta hänen elämänsä on ilmiö, joka nousee luonnon aineellisten tasojen yläpuolelle sikäli, että siinä tulevat julki mieleen liittyvät kontrolliattribuutit ja henkeen liittyvät luovat ominaisuudet.
Kun ihminen vakavissaan yrittää tulla mekanistiksi, kysymys on sellaisesta traagisesta ilmiöstä, että tämä ihminen yrittää turhaan tehdä älyllistä ja moraalista itsemurhaa. Mutta hän ei voi sitä tehdä.
Jos maailmankaikkeus olisi pelkästään aineellinen ja ihminen vain kone, ei olisi olemassa mitään tiedettä, joka antaisi tiedemiehelle rohkeuden postuloida tämä universumin mekanisointi. Koneet eivät kykene mittaamaan, luokittelemaan eivätkä arvioimaan itseään. Tällaisen tieteellisen työn voisi suorittaa vain jokin konetta korkeamman statuksen omaava entiteetti.
Jos universumitodellisuus on vain yksi suunnaton kone, ihmisen täytyy siinä tapauksessa olla universumin ulkopuolella ja siitä erillään kyetäkseen tiedostamaan tällaisen tosiasian ja tajuamaan tällaiseen arviointiin sisältyvän oivalluksen.
Jos ihminen on vain kone, niin millä keinoin tämä ihminen päätyy uskomaan tai väittää tietävänsä, että hän on vain kone. Kokemus oman minuuden minätietoisesta arvioimisesta ei koskaan ole pelkän koneen attribuutti. Minuudestaan tietoinen ja vannoutunut mekanisti on paras mahdollinen vastaus mekanismille. Jos materialismi olisi tosiasia, mitään minuudestaan tietoista mekanistia ei voisi olla olemassa. On myös totta, että ihmisen on oltava ensin moraalinen persoona, vasta sitten hän voi suorittaa moraalittomia tekoja.
Jo yksistään materialismiväitteen olemassaolo tuo epäsuorasti julki, että se mieli, joka ottaa vapauden esittää tällaisia dogmeja, edustaa aineellisuuden ylittävää tietoisuutta. Mekanismi voisi vain rappeutua, mutta koskaan se ei kykenisi edistymään. Koneet eivät ajattele, luo, unelmoi, kaipaa, ihannoi, isoa totuutta tai janoa vanhurskautta. Ne eivät motivoi elämäänsä pitämällä intohimonaan toisten koneiden palvelemista, eivätkä ne ota ikuista edistymistä merkitseväksi päämääräkseen sitä ylevää tehtävää, että ne löytäisivät Jumalan ja pyrkisivät olemaan hänen kaltaisensa. Koneet eivät koskaan ole älykkäitä, emotionaalisia, esteettisiä, eettisiä, moraalisia eivätkä hengellisiä.
Taide todistaa, ettei ihminen ole mekanistinen, mutta sitä se ei todista, että hän on hengellisesti kuolematon. Taide on kuolevaisten morontiaa, aineellisen ihmisen ja hengellisen ihmisen välillä oleva kenttä. Runous on yritys irtautua aineellisista realiteeteista hengellisiin arvoihin.
Korkean sivilisaation oloissa taide humanisoi tiedettä, kun vuorostaan taidetta hengellistää todellinen uskonto—hengellisten ja ikuisten arvojen syvä ymmärrys. Taide edustaa todellisuuden inhimillistä ja ajallis-avaruudellista arviointia. Uskonto on kosmisten arvojen jumalallista syleilyä, ja se merkitsee samalla ikuista edistymistä hengellisessä ylösnousemuksessa ja avartumisessa. Ajallinen taide on vaarallista vain käydessään sokeaksi niitä jumalallisten mallien antamia henkistandardeja kohtaan, joita ikuisuus heijastelee ajallisuuteen kuuluvina todellisuuden varjoina. Elämään kuuluvien aineellisten kohteiden tehokas manipulointi on todellista taidetta; elämään kuuluvien aineellisten tosiasioiden jalostava muuntaminen on uskontoa, eikä uskonto koskaan lakkaa esittämästä taiteesta hengellisiä arvioita.
Miten mieletöntä onkaan otaksua, että automaatti kykenisi luomaan automatismia käsittelevän filosofian, ja miten naurettavaa, että se sattuisi yltiöpäisyyksissään laatimaan sellaisen filosofian nimenomaan muista automaateista, automaattitovereistaan!
Jokainen aineellisesta maailmankaikkeudesta esitetty tulkinta on arvoton, ellei siinä osoiteta tieteenharjoittajalle hänelle kuuluvaa tunnustusta. Mikään taidearviointi ei ole aito, ellei se suo tunnustusta taiteilijalle. Moraalin arviointi ei ole minkään arvoista, ellei arviointi koske myös moraalinharjoittajaa. Mikään filosofiaa koskeva tunnustuksenosoitus ei ole rakentava, jos se jättää filosofin vaille huomiota, eikä uskontoa voi olla olemassa ilman sellaisen uskonnonharjoittajan todellista kokemusta, joka tämän nimenomaisen kokemuksen myötä ja sen kautta yrittää löytää Jumalan ja tuntea hänet. Universumien universumi on niin ikään vailla merkitystä, ellei mukaan oteta MINÄ OLEN -olevaista, infiniittistä Jumalaa, joka sen teki ja joka lakkaamatta sitä johtaa.
Mekanistit—humanistit—ajelehtivat helposti materiaalisten virtausten mukana. Idealistit ja spiritistit uskaltavat, älynsä ja tarmonsa siihen pannen, käyttää myös airojaan modifioidakseen puhtaasti aineelliselta näyttävää energiavirtojen kulkua.
Tiede elää mielen luomasta matematiikasta; musiikki ilmentää tunnetilojen tempoa. Uskonto on sitä sielun hengellistä rytmiä, joka on ajallis-avaruudellisessa harmoniassa Infiniittisyyden korkeampien ja ikuisten melodiamittojen kanssa. Uskonnollinen kokemus on jotakin sellaista ihmiselämässä olevaa, joka on kerta kaikkiaan matematiikan yläpuolella.
Kirjaimisto edustaa kielessä materialismin mukaista mekanismia, kun taas sanat, jotka ilmaisevat—rakkautta ja vihaa, pelkuruutta ja rohkeutta kuvastavien—tuhansien ajatusten, suurten ideoiden ja jalojen ihanteiden merkityksen, edustavat kaikkea sitä, mitä mieli tuo julki sekä aineellisen että hengellisen lain asettamissa puitteissa, persoonallisuuden tahdon esiintulon ohjaamana ja tilanteeseen vaikuttavien tekijöiden rajoittamana.
Universumi ei ole niiden tiedemiehen löytämien lakien, mekanismien ja yhdenmukaisuuksien kaltainen, joita hän tulee pitäneeksi tieteenä, vaan mieluumminkin se on sen uteliaan, ajattelevan, valintoja tekevän, luovan, yhdistelevän ja erittelevän tiedemiehen kaltainen, joka tällä tavoin tekee huomioita maailmankaikkeuden ilmiöistä ja luokittelee luomistuloksen aineellisen puolen mekanistisiin vaiheisiin luonnostaan sisältyviä matemaattisia tosiasioita. Universumi ei myöskään ole taiteilijan luoman taiteen kaltainen, vaan mieluumminkin se on sen ponnistelevan, uneksivan, halajavan ja edistyvän taiteilijan kaltainen, joka hengelliseen päämäärään päästäkseen koettaa nousta aineellisista olevaisista koostuvan maailman yläpuolelle.
Energiasta ja aineesta koostuvan kehittyvän ja edistyvän universumin todellisuuden näkee tiedemies, ei tiede. Aineellisen olemassaolon ja hengellisen vapauden välissä olevan välivaiheisen morontiamaailman olemassaolon osoittaa taiteilija, ei taide. Ikuisuuden saatossa kohdattavien henkirealiteettien ja jumalallisten arvojen olemassaolon osoittaa uskonnonharjoittaja, ei uskonto.