Kristinusko on toden totta tehnyt tälle maailmalle suuren palveluksen, mutta, mitä nyt eniten kaivataan, on Jeesus. Maailman tarvitsee nähdä Jeesus taas elävänä maan päällä niiden hengestä syntyneiden kuolevaisten kokemuksessa, jotka tuovat Mestarin vaikuttavalla tavalla kaikkien ihmisten tietoon. On turhanaikaista puhua alkukristillisyyden henkiinherättämisestä, sillä teidän on lähdettävä liikkeelle siitä, missä nyt olette. Nykyajan kulttuurille on annettava hengellinen kaste esittämällä sille uusi ilmoitus Jeesuksen elämästä, ja sitä on valaistava uudella ymmärryksellä hänen ikuisen pelastuksen evankeliumistaan. Ja kun Jeesus tällä tavoin korotetaan, hän vetää kaikki ihmiset luokseen. Jeesuksen opetuslasten tulisi olla enemmän kuin valloittajia: heidän tulisi olla kaikille ihmisille jopa ylitsevuotavia inspiraation ja yltäkylläisemmän elämän lähteitä. Uskonto on niin kauan vain muuan ylevä humanismin laji, kunnes siitä tehdään jumalallista huomaamalla Jumalan läsnäolo henkilökohtaisessa kokemuksessa todelliseksi.
Jeesuksen maisen elämän kauneus ja ylevyys, sen ihmisyys ja jumalallisuus, sen yksinkertaisuus ja ainutlaatuisuus tarjoavat niin vaikuttavan ja vetoavan kuvan ihmisen pelastamisesta ja Jumalan ilmoittamisesta, että sen tulisi kaikkina aikoina tehokkaasti hillitä teologien ja filosofien intoa laatia uskonkappaleita tai luoda hengelliseksi orjuudeksi muodostuvia teologisia järjestelmiä tällaisesta ihmisen hahmossa tapahtuneesta transsendentaalisesta Jumalan lahjoittautumisesta. Universumi tuotti Jeesuksessa kuolevaisen ihmisen, jossa rakkauden henki sai voiton ajallisuuteen kuuluvista aineellisista rajoitteista ja pääsi fyysisen alkuperän tosiasian tuolle puolen.
Pitäkää aina mielessänne, että Jumala ja ihminen tarvitsevat toisiaan. He ovat toisilleen välttämättömät, jotta saavutettaisiin täysimääräisesti ja lopullisesti ikuinen persoonallisuuden kokemus universumilopullisuutta edustavasta jumalallisesta määränpäästä.
”Jumalan valtakunta on sisimmässänne” oli kenties suurin Jeesuksen koskaan lausuma ajatus heti sen julistuksen jälkeen, että hänen Isänsä on elävä ja rakastava henki.
Kun voitetaan sieluja Mestarille, ensimmäinen virsta, joka on pakkoa, velvollisuutta ja sovinnaisuutta, ei ole se, joka saa ihmisessä ja hänen maailmassaan aikaan muutoksen, vaan mieluumminkin vasta pakottoman palvelemisen ja vapautta rakastavan uhrautuvuuden merkeissä sujuva toinen virsta merkitsee, että jeesuslainen ojentaa kätensä tarttuakseen veljeensä rakkaudessa ja kiidättääkseen häntä hengellisessä ohjauksessa eteenpäin kohti kuolevaisen ihmisen olemassaolon korkeampaa ja jumalallista määränpäätä. Kristinusko kulkee jo nyt halullisesti ensimmäisen virstan, mutta ihmiskunta riutuu ja kompastelee eteenpäin moraalisessa pimeydessä siksi, että aitoja toisen virstan kulkijoita on niin vähän—perin vähän on niitä Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuvia, jotka todellakin elävät ja rakastavat siten kuin hän opetti opetuslapsiaan elämään ja rakastamaan ja palvelemaan.
On esitetty kutsu lähteä mukaan jännittävään yritykseen uuden ja perin pohjin muotoaan muuttaneen ihmisyhteiskunnan rakentamiseksi valtakuntaa edustavan Jeesus-veljeskunnan hengellisen uudelleensyntymisen keinoin, ja tämän kutsun tulisi sykähdyttää kaikkia häneen uskovia tavalla, jolla ihmisiä ei olekaan sävähdytetty sitten niiden aikojen, jolloin he vaelsivat maan päällä hänen lihallisina kumppaneinaan.
Mikään Jumalan todellisuuden kieltävä yhteiskuntajärjestys tai poliittinen järjestelmä ei voi millään rakentavalla ja kestävällä tavalla myötävaikuttaa ihmisten sivilisaation edistymiseen. Mutta kristinusko, sellaisena kuin se tänä päivänä on moniin suuntauksiin jakautuneena ja sekularisoituneena, on itsessään suurin yksittäinen tekijä, joka estää sitä edistymästä nykyistä pitemmälle. Tämä pitää paikkansa eritoten itämaista puhuttaessa.
Kirkollisuus on kerta kaikkiaan ja iäti yhteen sopimaton niiden ihmisten edellä mainitun elävän uskon, kasvavan hengen ja ensikäden kokemuksen kanssa, jotka ovat Jeesuksen uskontovereita ihmisten välisessä veljeydessä taivaan valtakunnan hengellisen yhteenliittymän sisällä. Menneisyyden saavutuksia merkitsevien traditioiden säilyttämisen halu, mikä sinänsä on kiitettävää, johtaa usein aikansa eläneiden palvontajärjestelmien puolustelemiseen. Hyvää tarkoittava muinaisten ajatusrakennelmien vaalimisen halu muodostaa tehokkaan esteen sellaisten uusien ja tarvetta vastaavien keinojen ja menetelmien tukemiselle, joiden tarkoituksena olisi tyydyttää nykyihmisten avartuvan ja edistyvän mielen hengellisiä kaipauksia. Kahdennenkymmenennen vuosisadan kristilliset kirkot ovat niin ikään suurina mutta asiasta täysin tietämättöminä esteinä todellisen evankeliumin—Jeesus Nasaretilaisen opetusten—välittömälle etenemiselle.
On monia vakavahenkisiä henkilöitä, jotka mielihyvin osoittaisivat lojaalisuutta evankeliumin Kristusta kohtaan, mutta joiden on tavattoman vaikea antaa intomielistä tukeaan sellaiselle kirkolle, jossa hänen elämänsä ja opetustensa henkeä näkyy näin vähän ja josta heille on erheellisesti opetettu, että hän oli sen perustaja. Jeesus ei perustanut niin kutsuttua kristillistä kirkkoa, mutta hän on kaikin olemuksensa kanssa sopusoinnussa olevin tavoin sitä vaalinut hänen maan päällä suorittamansa elämäntyön parhaana olemassa olevana edustumana.
Jospa kristillisellä kirkolla vain olisi rohkeutta omaksua Mestarin ohjelma, niin tuhannet näennäisen välinpitämättömät nuoret rynnistäisivät esiin tullakseen mukaan tällaiseen hengelliseen hankkeeseen, eivätkä he epäröisi heittäytyä koko painollaan tähän suurenmoiseen seikkailuun.
Kristinuskon edessä on vakavana haasteena erääseen sen omista tunnuslauseista sisältyvä tuomio: ”Talo, joka riitautuu itsensä kanssa, ei voi pysyä pystyssä.” Ei-kristillinen maailma tuskin antautuu lahkoiksi jakautuneen kristikunnan edessä. Elävä Jeesus on kristinuskon mahdollisen yhdistymisen ainoa toivo. Todellinen kirkko—Jeesus-veljeskunta—on näkymätön, hengellinen, ja sitä luonnehtii yhtenäisyys, vaan ei välttämättä yhdenmukaisuus. Yhdenmukaisuus on mekanistisluontoisen fyysisen maailman tunnusmerkki. Hengellinen yhtenäisyys seuraa uskonyhteydestä elävään Jeesukseen. Näkyväisen kirkon ei tulisi enää pitempään suostua vaikeuttamaan Jumalan valtakuntaa edustavan, näkymättömän ja hengellisen veljeskunnan edistymistä. Ja institutionalisoituneen sosiaalisen organisaation vastakohtana tästä veljeskunnasta tulee kerran vielä elävä organismi. Se saattaa vallan mainiosti käyttää hyväkseen tällaisia sosiaalisia organisaatioita, mutta ne eivät saa sitä syrjäyttää.
Muttei kahdennenkymmenennen vuosisadan kristinuskoakaan pidä halveksia. Se on monia rotuja edustaneiden Jumalaa tuntevien ihmisten monien aikakausien kuluessa yhteen kertyneen moraalisen neuvokkuuden aikaansaannos, ja se on todellakin ollut maan päällä suurimpia hyvän puolesta toimivia voimia. Yhdenkään ihmisen ei siis tulisi sen myötäsyntyisistä ja hankituista puutteista huolimatta suhtautua siihen kevyesti. Kristinusko onnistuu yhä liikuttamaan ajattelevien ihmisten mieltä voimallisilla moraalisilla emootioilla.
Mutta kirkon sekaantumista kaupankäyntiin ja politiikkaan ei voi mitenkään puolustella; tällaiset epäpyhät allianssit ovat Mestarin räikeää pettämistä. Eivätkä aidosti totuutta rakastavat ihmiset kovin nopeasti unohda sitä, että tämä mahtava ja institutionaalistunut kirkko on useinkin kaihtelematta tukahduttanut vastasyntyneen uskon ja vainonnut niitä totuudentuojia, jotka sattuivat esiintymään muussa kuin puhdasoppisuuden kaavussa.
On peräti totta, ettei moinen kirkko olisi jäänyt pystyyn, ellei maailmassa olisi ollut ihmisiä, jotka pitivät enemmän tämäntyylisestä palvonnasta. Monet hengellisesti veltot sielut kaipaavat ikivanhaa ja autoritaarista rituaaliuskontoa pyhine traditioineen. Ihmisen kehitys ja hengellinen edistyminen tuskin riittävät antamaan kaikille ihmisille kyvyn tulla toimeen ilman uskonnollista auktoriteettia. Ja valtakuntaa edustava näkymätön veljesyhteisö saa vallan mainiosti sulkea piiriinsä näitä erilaisiin yhteiskunta- ja temperamenttiluokkiin kuuluvia perheryhmiä, jos niiden jäsenillä vain on halua tulla todella hengen johdattamiksi Jumalan pojiksi. Mutta tässä Jeesuksen veljeskunnassa ei ole sijaa lahkolaiselle kilpataistelulle, ei ryhmien väliselle katkeruudelle eikä sellaisille väitteille, että joku olisi moraalisesti lyömätön tai hengellisesti erehtymätön.
Nämä erilaiset kristittyjen ryhmittymät voivat olla hyödyksi tarjoamalla kodin läntisen sivilisaation piiriin kuuluville eri kansojen mahdollisille lukuisille erityyppisille uskoville, mutta tällainen kristikunnan jakautuneisuus edustaa vakavaa heikkoutta, silloin kun se koettaa viedä Jeesuksen evankeliumia itämaisten kansojen keskuuteen. Nämä rodut eivät vielä ymmärrä, että on olemassa Jeesuksen uskonto, joka on erillään kristinuskosta ja jossain määrin siitä eroava, ja että kristinuskosta on yhä enemmän tullut uskonto Jeesuksesta.
Urantian suuri toivo on siinä mahdollisuudessa, että uusi ilmoitus Jeesuksesta uusin ja entistä laajemmin esityksin hänen pelastavasta sanomastaan hengellisesti yhdistäisi rakastavan palvelun puitteissa hänen nykyisten tunnustuksellisten seuraajiensa monilukuiset perheet.
Jopa maallisesta kasvatuksesta voisi olla apua tässä suuressa hengellisessä renessanssissa, jos se kiinnittäisi enemmän huomiota työhön, jota tehdään opetettaessa nuorisolle, miten ruveta tekemään suunnitelmia elämää varten ja kehittämään luonnetta. Kaiken kasvatuksen tavoitteena tulisi olla elämän verrattomimman tarkoituksen, majesteettisen ja tasapainoisen persoonallisuuden kehittymisen, vaaliminen ja edistäminen. Vallitsee suuri tarve opetuksesta, joka korostaisi ylenpalttisen halujentyydyttämisen sijasta moraalista kurinalaisuutta. Tällaiselta perustalta uskonto saattaa omine hengellisine virikkeineen myötävaikuttaa kuolevaisen olennon elämän avartumiseen ja rikastumiseen, jopa ikuisen elämän turvaamiseen ja kohottamiseen.
Kristinusko on uskonto, joka syntyi suuremmitta valmisteluitta, ja siksi sen on toimittava matalalla profiililla. Suurieleiset hengelliset suoritukset saavat vielä odottaa Jeesuksen todellisen uskonnon uutta julkituontia ja tämän uskonnon entistä yleisempää hyväksymistä. Mutta kristinusko on voimallinen uskonto, kun otetaan huomioon, että ristiinnaulitun puusepän tuiki tavalliset opetuslapset lähettivät liikkeelle ne opetukset, jotka kolmessasadassa vuodessa valloittivat roomalaisen maailman ja jatkoivat sitten voittokulkuaan Rooman kukistaneiden barbaarien keskuudessa. Tämä sama kristinusko valloitti—liitti itseensä ja ylevöitti—koko heprealaisen teologian ja kreikkalaisen filosofian virran. Ja kun tämä kristillinen uskonto yliannoksen mysteereitä ja pakanuutta nautittuaan oli vaipunut yli tuhanneksi vuodeksi koomaan, se herätti itsensä henkiin ja itse asiassa valloitti uudelleen koko läntisen maailman. Kristinusko sisältää sen verran Jeesuksen opetuksia, että ne riittävät tekemään siitä kuolemattoman.
Jospa kristinusko vain voisi käsittää laajemmin Jeesuksen opetuksia, se voisi tehdä varsin paljon enemmän auttaakseen nykyihmistä ratkaisemaan uusia ja yhä monimutkaisempia ongelmiaan.
Kristinuskoa rasittaa suuresti se epäkohta, että se on koko maailman ajattelevien ihmisten mielessä samastunut osaksi läntisen sivilisaation yhteiskuntajärjestelmää, elinkeinoelämää ja moraalinormeja; ja näin kristinusko on tietämättään näyttänyt tukevan yhteiskuntaa, jonka harteita painaa raskaana taakkana syyllisyys siitä, että se sietää tiedettä, josta puuttuu ihanteellisuus; politiikkaa, josta puuttuvat periaatteet; vaurautta, joka saavutetaan työtä tekemättä; nautiskelua, jota ei mikään hillitse; tietoa, josta puuttuu vastuuntunto; valtaa, josta puuttuu omatunto, sekä elinkeinotoimintaa, josta puuttuu moraalisuus.
Nykyisen kristinuskon toivo on siinä, että se lakkaisi tukemasta läntisen sivilisaation yhteiskuntajärjestelmiä ja elinkeinoelämän toimintaperiaatteita, samalla kun se nöyrästi painaa päänsä niin urheasti ylistämänsä ristin edessä saadakseen siinä uuden kerran kuulla Nasaretin Jeesukselta suurimmat totuudet, jotka kuolevainen ihminen voi konsanaan kuulla: elävän evankeliumin Jumalan isyydestä ja ihmisen veljeydestä.
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.