Kristinuskon hellenisointi alkoi tosimielessä sinä ikimuistettavana päivänä, jolloin apostoli Paavali seisoi Ateenan areiopagineuvoston edessä ja kertoi ateenalaisille ”Tuntemattomasta Jumalasta”. Siellä, Akropoliin varjossa, tämä Rooman kansalainen julisti näille kreikkalaisille omaa versiotaan uudesta uskonnosta, joka oli saanut alkunsa Galilean juutalaisella maaperällä. Ja kreikkalaisessa filosofiassa ja monissa Jeesuksen opetuksissa oli jotakin kummallisen samankaltaista. Niillä oli yhteinen päämäärä, molemmathan tähtäsivät yksilön esilletuloon. Kreikkalaiset tähtäsivät yksilön sosiaaliseen ja poliittiseen, Jeesus taas moraaliseen ja hengelliseen esilletuloon. Kreikkalaiset opettivat älyllistä vapaamielisyyttä, joka johtaa poliittiseen vapautumiseen; Jeesus opetti hengellistä vapaamielisyyttä, joka johtaa uskonnolliseen vapauteen. Näistä ideoista muodostui yhteen saatettuina uusi ja mahtava ihmisen vapauden peruskirja; ne enteilivät ihmisen sosiaalista, poliittista ja hengellistä vapautta.
Kristinusko syntyi, ja se voitti kaikki kilpailevat uskonnot ennen muuta kahdesta syystä:
1. Kreikkalainen ajatusmaailma oli valmis lainaamaan uusia ja hyviä ideoita vaikka juutalaisiltakin.
2. Paavali ja ne, jotka tulivat hänen jälkeensä, olivat auliita mutta nokkelia ja viisaita kompromissintekijöitä; he olivat teologisessa kaupanteossa terävä-älyisiä.
Siihen aikaan, kun Paavali seisoi Ateenassa saarnaamassa ”Kristuksesta ja Hänestä ristiinnaulittuna”, kreikkalaisilla oli hengellinen nälkä. He olivat tiedonhaluisia, kiinnostuneita, ja he olivat todellakin etsimässä hengellistä totuutta. Älkää koskaan unohtako, että roomalaiset taistelivat aluksi kristinuskoa vastaan, kun kreikkalaiset sen sijaan ottivat sen omakseen, ja että juuri kreikkalaiset kirjaimellisesti pakottivat roomalaiset myöhemmin hyväksymään kreikkalaisen kulttuurin osana tämän uuden uskonnon silloisessa muunnellussa muodossaan.
Kreikkalaiset pitivät suuressa kunniassa kauneutta, juutalaiset kunnioittivat pyhyyttä, mutta molemmat kansat rakastivat totuutta. Kreikkalaiset olivat vuosisatojen ajan uskontoa lukuun ottamatta pohtineet vakavissaan kaikkia ihmisen ongelmia—sosiaalisia, taloudellisia, poliittisia ja filosofisia—ja antaumuksellisesti niistä väitelleet. Harvat kreikkalaiset olivat kiinnittäneet paljonkaan huomiota uskontoon. He eivät suhtautuneet edes omaan uskontoonsa järin vakavasti. Pyhittäessään mielensä uskonnolle juutalaiset olivat vuosisatojen ajan lyöneet laimin nämä muut ajattelun kentät. He suhtautuivat uskontoonsa erittäin vakavasti, liian vakavasti. Jeesuksen sanoman valaisemana näiden kahden kansan vuosisatoja jatkuneen ajattelun yhteisestä aikaansaannoksesta tuli nyt uudenlaisen ihmisyhteiskunnan ja tiettyyn määrään saakka myös ihmisen uudenlaisen uskonnollisen uskomusmaailman ja käytännön liikkeellepaneva voima.
Kreikkalaisen kulttuurin vaikutus oli saavuttanut jo läntisen Välimeren maat, kun Aleksanteri levitti hellenistisen sivilisaation Lähi-idän maailmaan. Kreikkalaiset tulivat uskontonsa ja politiikkansa kanssa oivallisesti toimeen niin kauan, kun he elivät pienissä kaupunkivaltioissa, mutta kun Makedonian kuningas uskaltautui laajentamaan Kreikan imperiumiksi, joka ulottui Adrianmerestä Indukselle, alkoivat hankaluudet. Kreikan taide ja filosofia olivat täysin imperiumiksilaajenemishankkeen tasalla, mutta samaa ei voinut sanoa kreikkalaisten poliittisesta hallintojärjestelmästä tai uskonnosta. Kun Kreikan kaupunkivaltiot olivat laajenneet imperiumiksi, niiden lähinnä nurkkakuntaiset jumalat vaikuttivat hieman omituisilta. Kreikkalaiset olivat tosiaankin etsimässä ainoaa Jumalaa, suurempaa ja parempaa Jumalaa, kun vanhemman juutalaisen uskonnon kristillistetty versio tuli heidän tykönsä.
Hellenistinen maailmanvalta ei voinut sellaisenaan pysyä pystyssä. Sen hallitseva asema kulttuurin alalla jatkui, mutta se selviytyi pitemmälle, vasta kun se oli lännestä saanut roomalaisten omaaman poliittisen kyvyn maailmanvallan hallitsemiseen, ja sen jälkeen kun se oli saanut idästä uskonnon, jonka ainoalla Jumalalla oli maailmanvallalle sopiva arvoasema.
Hellenistinen kulttuuri oli ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla jo saavuttanut korkeimmat tasonsa; sen taantuminen oli alkanut; oppineisuus eteni, mutta nerokkuus oli vähenemässä. Juuri ja nimenomaan tähän ajankohtaan sattui, että kristinuskoon osittaisina sisältyvistä Jeesuksen ideoista ja ihanteista tuli osa siitä, mikä koitui kreikkalaisten kulttuurin ja oppineisuuden pelastukseksi.
Aleksanteri oli käynyt idän kimppuun kulttuurilahjanaan Kreikan sivistys; Paavali hyökkäsi lännen kimppuun mukanaan kristillinen versio Jeesuksen evankeliumista. Ja missä hyvänsä kreikkalainen kulttuuri oli läntisen maailman piirissä vallitsevana, sinne juurtui hellenisoitunut kristinusko.
Vaikka itäinen versio Jeesuksen sanomasta pysyi paremmin hänen alkuperäisten opetustensa mukaisena, se noudatti kuitenkin jatkuvasti Abnerin taipumatonta asennetta. Se ei koskaan edennyt samalla tavoin kuin hellenisoitu versio, ja lopulta se hukkui islamilaiseen liikkeeseen.