Emmauksessa, runsaan peninkulman päässä Jerusalemista länteen, asui kaksi veljestä, lammaspaimenta, jotka olivat viettäneet pääsiäisviikon Jerusalemissa ja olleet mukana uhritoimituksissa, seremonioissa ja juhlissa. Vanhempi veli Cleopas oli puolittainen Jeesukseen uskova; ainakin hänet oli ajettu ulos synagogasta. Hänen veljensä, Jaakob, ei ollut uskova, vaikkakin se, mitä hän oli Mestarin opetuksista ja teoista kuullut, herätti hänessä suurta mielenkiintoa.
Kun nämä kaksi veljestä tänä sunnuntai-iltapäivänä vajaan viiden kilometrin päässä Jerusalemista ja muutamaa minuuttia ennen kello viittä taivalsivat tietä pitkin kohti Emmausta, he keskustelivat varsin vakavassa hengessä Jeesuksesta, hänen opetuksistaan, toiminnastaan ja eritoten huhuista, että hauta oli tyhjä ja että muutamat naiset olivat keskustelleet hänen kanssaan. Cleopas oli puolittain jo sillä kannalla, että piti näitä tarinoita tosina, mutta Jaakob tarrautui tiukasti näkemykseensä, jonka mukaan koko juttu oli todennäköisesti petosta. Heidän siinä kotimatkallaan näin keskenään väitellessään ja keskustellessaan Jeesuksen morontiailmentymä, hänen seitsemäs julkitulonsa, tuli heidän vierelleen heidän matkansa jatkuessa. Cleopas oli ollut monta kertaa kuulemassa, kun Jeesus opetti, ja hän oli useassa tilanteessa aterioinut hänen kanssaan jerusalemilaisuskovaisten kodeissa. Mutta hän ei tuntenut Mestaria, edes silloin kun tämä keskusteli vapaasti heidän kanssaan.
Lyhyen matkaa heidän rinnallaan käveltyään Jeesus sanoi: ”Mitkä olivat sanat, jotka äsken niin vakavissanne vaihdoitte, kun tulin rinnallenne?” Ja kun Jeesus oli puhunut, he seisahtuivat paikalleen ja katselivat häntä surullinen hämmästys kasvoillaan. Cleopas sanoi: ”Voiko olla mahdollista, että oleskelet Jerusalemissa etkä tiedä viimeaikaisista tapahtumista?” Silloin Mestari kysyi: ”Mistä tapahtumista?” Cleopas vastasi: ”Ellet näistä asioista tiedä, olet kyllä koko Jerusalemissa ainoa, joka ei ole kuullut, mitä Jeesus Nasaretilaisesta huhutaan, siis hänestä, joka oli sanoissaan ja teoissaan voimallinen profeetta Jumalan ja kaikkien ihmisten edessä. Pääpapit ja meidän johtajamme luovuttivat hänet roomalaisille ja vaativat näitä naulitsemaan hänet ristille. Monet meistä olivat näet toivoneet, että hän olisi se, joka vapauttaa Israelin pakanain ikeestä. Mutta ei siinä vielä kaikki. Nyt on menossa kolmas päivä siitä, kun hänet ristiinnaulittiin, ja muutamat naiset ovat tänään hämmästyttäneet meitä kertomalla, että he hyvin aikaisin tänä aamuna menivät hänen haudalleen ja löysivät sen tyhjänä. Ja nämä samaiset naiset väittävät väittämästä päästyään keskustelleensa tämän miehen kanssa; he ovat sitä mieltä, että hän on noussut kuolleista. Ja kun nämä naiset kertoivat tästä miehille, niin kaksi hänen apostoliaan juoksi haudalle, ja hekin näkivät sen tyhjäksi”—ja tässä kohdassa Jaakob keskeytti veljensä sanoakseen: ”Mutta Jeesusta he eivät nähneet.”
Heidän astellessaan eteenpäin Jeesus sanoi heille: ”Kylläpä totuuden käsittäminen käy teiltä hitaasti! Kun kerrotte minulle keskustelevanne tämän miehen opetuksista ja toiminnasta, saatan valistaa teitä, sillä olen enemmän kuin hyvin näistä opetuksista perillä. Ettekö muista tämän Jeesuksen aina opettaneen, ettei hänen valtakuntansa ole tästä maailmasta ja että kaikkien ihmisten tulisi siksi, että he ovat Jumalan poikia, löytää vapahdus ja vapaus siitä ilosta, että he kuuluvat jäseninä rakastavaa palvelua suorittavaan veljeskuntaan tässä uudessa valtakunnassa, joka perustuu Isän tunteman rakkauden totuuteen? Ettekö muista, miten tämä Ihmisen Poika sairaita ja vaivaisia hoivatessaan ja niitä, jotka olivat pelon vallassa ja pahuuden orjuudessa, vapauttaessaan julisti Jumalan pelastusta kaikille ihmisille. Ettekö tiedä tämän Nasaretin miehen kertoneen opetuslapsilleen, että hänen täytyi mennä Jerusalemiin tullakseen luovutetuksi vihamiehilleen, jotka surmaisivat hänet, ja että hän kolmantena päivänä nousisi kuolleista? Eikö tätä kaikkea olekin teille kerrottu? Ja ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista kohtaa, joka kertoo tästä juutalaisen ja gentiilin pelastuksen päivästä ja jossa sanotaan, että hänessä tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä; että hän kuulee hätääkärsivien huudon ja pelastaa köyhien sielun, jotka häntä etsivät; että kaikki kansakunnat tulevat kutsumaan häntä siunatuksi? Että sellainen Vapahtaja on oleva kuin korkean kallion varjo nääntyvässä maassa. Että niin kuin oikea paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarsilleen ja kantaa niitä hellästi sylissään. Että hän avaa hengellisesti sokeiden silmät ja päästää epätoivon vangit täyteen vapauteen ja valoon; että kaikki pimeydessä kyyhöttävät näkevät ikuisen pelastuksen suuren valkeuden. Että hän sitoo särjetyt sydämet, julistaa vapahdusta synnin pauloissa oleville ja avaa vankilan portit pelon orjuuttamille ja pahuuden kahlehtimille. Että hän lohduttaa murheellisia ja vuodattaa heille surun ja murhemielisyyden sijalle pelastuksen ilon. Että hän on kaikkien kansakuntien toivo ja vanhurskautta etsivien ikuinen ilo. Että tämä totuuden ja vanhurskauden Poika nousee maailman ylle mukanaan parantava valo ja pelastava voima; vieläpä että hän pelastaa kansansa sen synneistä; että hän etsimällä etsii ja pelastaa ne, jotka ovat kadoksissa. Että hän ei hävitä heikkoja, vaan antaa pelastuksen kaikille, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta. Että niillä, jotka häneen uskovat, tulee olemaan ikuinen elämä. Että hän vuodattaa henkensä kaiken lihan päälle, ja että tämä Totuuden Henki tulee olemaan jokaisessa uskovassa sen veden lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Ettekö ymmärtäneet sen valtakunnan evankeliumin suuruutta, jonka tämä mies teille antoi? Ettekö oivalla, mikä suurenmoinen pelastus on tullut osaksenne?”
Tähän hetkeen mennessä he olivat tulleet jo lähelle kylää, jossa nämä veljekset asuivat. Kumpikaan mies ei ollut lausunut sanaakaan, sen jälkeen kun Jeesus ryhtyi heitä heidän eteenpäin astellessaan opettamaan. Hetken päästä he olivat vaatimattoman asuinpaikkansa edessä, ja Jeesus oli jo poistumassa heidän seurastaan jatkaen tietä eteenpäin, mutta he alkoivat suostutella häntä astumaan sisälle ja jäämään heidän luokseen. Iltahämärän laskeutumiseen viitaten he pyytämällä pyysivät häntä jäämään luokseen. Lopulta Jeesus suostui, ja kohta taloon sisälle astuttuaan he istuutuivat aterialle. He antoivat hänelle leivän siunattavaksi, ja kun hän alkoi murtaa sitä ja ojentaa palasia heille, heidän silmänsä avautuivat, ja Cleopas tunsi, että heidän vieraansa oli Mestari itse. Ja kun hän sanoi: ”Sehän on Mestari—–”, morontia-Jeesus katosi heidän näkyviltään.
Ja silloin he sanoivat toisilleen: ”Eipä ihme, että sydämemme hehkui rinnassamme, kun hän puhui meille tietä kävellessämme ja kun hän avasi kirjoitusten opetukset ymmärryksellemme!”
He jättivät syömisen sikseen. He olivat nähneet morontia-Mestarin, ja he ryntäsivät ulos talosta ja kiiruhtivat takaisin Jerusalemiin levittämään hyvää sanomaa kuolleista nousseesta Pelastajasta.
Kello yhdeksän maissa samana iltana ja hetkeä ennen kuin Mestari ilmestyi kymmenelle apostolille, nämä kaksi kiihdyksissään olevaa veljestä rynnistivät apostolien luokse yläsaliin ja selittivät nähneensä Jeesuksen ja keskustelleensa hänen kanssaan. Ja he kertoivat kaiken, mitä Jeesus oli heille sanonut, ja myös kuinka he eivät olleet tunnistaneet, kuka hän oli, ennen kuin vasta leivänmurtamisen hetkellä.
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.