Puoli viiden maissa, erään Flaviuksen kodissa, Mestari suoritti kuudennen morontiailmestymisensä sinne kokoontuneiden noin neljänkymmenen kreikkalaisuskovan edessä. Juuri kun nämä olivat keskustelemassa tiedoista, joiden mukaan Mestari oli noussut kuolleista, hän ilmestyi heidän keskelleen, vaikka ovet olivat lujasti kiinni. Ja hän puhui heille sanoen: ”Rauha teille. Vaikka Ihmisen Poika ilmestyi maan päälle juutalaisten keskuuteen, hän tuli kuitenkin palvelemaan kaikkia ihmisiä. Isäni valtakunnassa ei tule olla juutalaista eikä pakanaa, vaan olette kaikki veljiä—Jumalan poikia. Menkää siis kaikkeen maailmaan ja julistakaa tätä pelastuksen evankeliumia, sellaisena kuin olette sen valtakunnan lähettiläiltä saaneet, ja olen kanssanne Isän uskon- ja totuudenpoikien veljeskunnassa.” Ja tämän tehtävän heille annettuaan hän poistui, eivätkä he enää häntä nähneet. He pysyttelivät koko illan sisällä talossa; he olivat liiaksi kunnioituksen ja pelon vallassa uskaltautuakseen muualle. Kukaan näistä kreikkalaisista ei myöskään nukkunut tuona yönä, vaan he pysyttelivät hereillä näistä seikoista keskustellen ja toivoen, että Mestari mahdollisesti tulisi heidän luokseen toistamiseen. Tähän ryhmään kuului monia niistä kreikkalaisista, jotka olivat olleet Getsemanessa sotilaiden pidättäessä Jeesuksen ja Juudaksen hänet suudelmalla kavaltaessa.
Huhut Jeesuksen kuolleistanoususta ja kertomukset hänen monista ilmestymisistään seuraajilleen ovat nopeasti leviämässä, ja koko kaupungissa kiihtymys on nousemassa äärimmilleen. Mestari on jo ilmestynyt perheelleen, naisille ja kreikkalaisille, ja pian hän ilmestyy apostolien keskelle. Sanhedrinin on määrä alkaa kohta käsitellä näitä uusia ongelmia, jotka niin äkkiä on sysätty juutalaisjohtajien niskoille. Jeesus ajattelee paljon apostolejaan, mutta hän haluaa, että heidät jätetään vielä muutamaksi juhlallisen pohdiskelun ja syvällisen mietiskelyn tunniksi omiin oloihinsa, ennen kuin hän käy heidän luonaan.