Kaikessa, mitä Pilatuksen edessä tuona perjantaiaamuna tapahtuu, ovat mukana vain Jeesuksen vihamiehet. Hänen monet ystävänsä joko eivät vielä tiedä hänen öisestä pidätyksestään ja aamuvarhaisesta oikeudenkäynnistään tai sitten he piileskelevät, jottei heitäkin pidätettäisi ja katsottaisi kuolemanrangaistuksen ansainneiksi siksi, että he uskovat Jeesuksen opetuksiin. Väkijoukkoon, joka nyt äänensä käheäksi huutaen vaatii Mestarin kuolemaa, kuuluu vain hänen vannoutuneita vihamiehiään ja helposti johdateltavaa ja ajattelematonta rahvasta.
Pilatus halusi vielä viimeisen kerran vedota heidän sääliväisyyteensä. Pelätessään uhmata tämän harhaan johdetun roskajoukon vaatimusta, kun se kiljumalla vaati Jeesuksen verta, hän määräsi juutalaisvartijat ja roomalaissotilaat viemään Jeesuksen pois ja ruoskimaan hänet. Kysymys oli sinänsä oikeudettomasta ja laittomasta menettelystä, sillä Rooman laki määräsi, että vain ne tuli tällä tavoin ruoskia, jotka oli tuomittu kuolemaan ristille naulittuina. Vartijat veivät Jeesuksen tätä koettelemusta varten praetoriumin avoimelle pihamaalle. Vaikkeivät Jeesuksen vihamiehet nähneetkään tätä ruoskimista, Pilatus kuitenkin näki, ja ennen kuin tämä säälimätön pahoinpitely oli ohitse, Pilatus käski ruoskijoiden lopettaa ja antoi merkin, jonka mukaan Jeesus piti tuoda hänen luokseen. Ennen kuin ruoskijat alkoivat kokeilla solmuruoskiaan Jeesukseen tämän ollessa sidottuna ruoskintapaaluun, he pukivat hänet taas purppuraviittaan, ja palmikoituaan piikkipensaan oksista kruunun he asettivat sen hänen kulmilleen. Ja pantuaan hänen käteensä ruokokepin ikään kuin valtikaksi, he polvistuivat hänen eteensä ja ivasivat häntä sanoen: ”Ollos tervehditty, juutalaisten kuningas!” Ja he sylkivät hänen päälleen ja löivät kädellään häntä kasvoihin. Ja ennen kuin he toivat hänet takaisin Pilatuksen luo, yksi heistä otti ruokokepin hänen kädestään ja löi häntä sillä päähän.
Sen jälkeen Pilatus talutti tämän verta vuotavan ja raadellun vangin nähtäville, esitteli hänet sekalaisen väenpaljouden edessä ja sanoi: ”Katsokaa ihmistä! Taas minä sanon teille, etten löydä hänestä mitään rikosta, ja nyt kun olen ruoskituttanut hänet, tahtoisin päästää hänet vapaaksi.”
Siinä Jeesus Nasaretilainen seisoi puettuna vanhaan kuninkaanpurppuraiseen viittaan okakruunun lävistäessä hänen lempeydestä kertovia kulmiaan. Hänen kasvonsa olivat veren tahraamat ja hänen vartensa taipui kärsimyksestä ja murheesta. Mutta mikään ei voi vedota sellaisten ihmisten tunteettomaan sydämeen, jotka ovat kiihkeän emotionaalisen vihan uhreja ja uskonnollisen ennakkoluuloisuuden orjia. Tämä näky lähetti voimakkaat puistatukset suunnattoman universumin maailmojen läpi, mutta niiden sydäntä se ei koskettanut, joiden tavoitteena oli Jeesuksen hengiltäotto.
Mestarin ahdistuksen näkemisen aiheuttamasta pahimmasta järkytyksestä toinnuttuaan he huusivat entistäkin lujemmin ja entistäkin kauemmin: ”Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!”
Ja nyt Pilatus käsitti, että oli turha vedota heidän mahdollisiin säälintunteisiinsa. Hän astui eteenpäin ja sanoi: ”Ymmärrän teidän olevan päättäväisesti sitä mieltä, että tämän miehen on kuoltava, mutta mitä hän on tehnyt ansaitakseen kuoleman? Kuka tuo julki, mikä on hänen rikoksensa?”
Silloin itse ylipappi astui esiin, meni Pilatuksen luo ja julisti kiukkuisesti: ”Meillä on pyhä laki, ja tämän lain mukaan tämän miehen tulee kuolla, sillä hän on väittänyt olevansa Jumalan Poika.” Kun Pilatus tämän kuuli, hän oli entistäkin enemmän peloissaan, eivätkä hänen pelkonsa aiheena olleet ainoastaan juutalaiset, vaan muistaessaan vaimonsa viestin ja kreikkalaisen mytologian kertomukset jumalista, jotka tulivat maan päälle, hän vapisi nyt pelkästä ajatuksesta, että Jeesus mahdollisesti oli jumalallinen persoonallisuus. Hän antoi kansanjoukolle kädellään merkin pysyä rauhallisena, samalla kun tarttui Jeesusta käsipuolesta ja vei hänet taas sisälle rakennukseen voidakseen siellä esittää hänelle lisää kysymyksiä. Pilatus oli nyt pelosta sekaisin, taikauskoisuuden ymmälle saattama ja rahvaan itsepäisen asenteen ahdistama.