Ellei Pontius Pilatus olisi ollut kohtuullisen hyvä maaherra näille pienemmille maakunnille, Tiberius ei luultavasti olisi sietänyt häntä Juudean prokuraattorina kymmentä vuotta. Vaikka hän oli kohtalaisen hyvä hallintovirkamies, moraalin alalla hän oli pelkuri. Hän ei ollut kyllin suuri ihminen ymmärtääkseen, mikä hänen tehtävänsä luonne juutalaisten maaherrana oli. Häneltä jäi käsittämättä se tosiasia, että näillä heprealaisilla oli todellinen uskonto, usko, jonka puolesta he olivat valmiit kuolemaan, ja että miljoonat ja taas miljoonat maailmanvallan eri puolille hajaantuneet juutalaiset pitivät Jerusalemia uskonsa pyhäkkönä ja kunnioittivat sanhedriniä korkeimpana tuomioistuimena maan päällä.
Pilatus ei rakastanut juutalaisia, ja tämä syvälle juurtunut vihamielisyys alkoi tulla esille jo varhaisessa vaiheessa. Mikään Rooman provinsseista ei ollut yhtä vaikea hallittavaksi kuin Juudea. Pilatus ei koskaan todella ymmärtänyt ongelmia, joita juutalaisten hallitseminen toi mukanaan, ja siksi hän teki jo maaherrakokemuksensa alkuvaiheessa koko joukon miltei kohtalokkaita ja lähes itsetuhoisia kömmähdyksiä. Ja nämä kömmähdykset juuri olivat syynä siihen, miksi juutalaiset saivat hänestä niin suuren vallan. Halutessaan vaikuttaa hänen päätöksiinsä heidän ei tarvinnut kuin uhata kansannousulla, ja Pilatukselle tuli kiire perääntyä. Ja tämä prokuraattorissa näkynyt ilmeinen horjuvaisuus tai moraalisen rohkeuden puute johtui pääasiassa siitä, että hän muisti monet juutalaisten kanssa käymänsä kiistat ja sen, että nämä olivat jokaisessa tapauksessa saaneet hänestä yliotteen. Juutalaiset tiesivät Pilatuksen pelkäävän heitä, olevan huolissaan asemastaan Tiberiuksen edessä, ja niinpä he maaherran suureksi vahingoksi käyttivät lukuisissa tilanteissa hyväkseen tätä tietoa.
Pilatuksen juutalaisten keskuudessa nauttima epäsuosio juontui muutamista onnettomista yhteenotoista. Ensinnäkään hän ei ottanut vakavasti heidän syvälle juurtunutta ennakkoluuloisuuttaan kaikenlaisia kuvia kohtaan, he kun pitivät niitä epäjumalainpalvonnallisina symboleina. Niinpä hän salli sotilaidensa marssia Jerusalemiin näiden riisumatta keisarin kuvaa tunnuksistaan, kuten roomalaissotilailla oli hänen edeltäjänsä aikana ollut tapana tehdä. Monilukuinen juutalaislähetystö odotti Pilatuksen luona viisi päivää ja pyytämällä pyysi häntä poistattamaan nuo kuvat sotaväen viireistä. Hän kieltäytyi jyrkästi suostumasta heidän pyyntöönsä ja uhkasi surmauttaa valtuuskunnan siihen paikkaan. Skeptikko kun oli, Pilatus ei ymmärtänyt, että ihmiset, joilla on voimakkaat uskonnolliset tunteet, eivät epäröisi kuolla uskonnollisten vakaumustensa puolesta, ja siksi hän kauhistui, kun nämä juutalaiset järjestyivät uhmakkaasti hänen palatsinsa eteen, painoivat kasvonsa maahan ja lähettivät sanan, että he olivat valmiit kuolemaan. Silloin Pilatus tajusi esittäneensä uhkauksen, jota hän ei ollut halukas toteuttamaan. Hän antautui, määräsi kuvat poistettaviksi Jerusalemissa olevien sotilaidensa viireistä ja huomasi siitä päivästä alkaen olevansa suuressa määrin riippuvainen juutalaisjohtajien oikuista. Hehän olivat näin päässeet perille siitä, että hänen heikkoutenaan oli esittää uhkauksia, joita pelkäsi panna täytäntöön.
Myöhemmin Pilatus päätti voittaa kadottamansa arvovallan takaisin, ja niin hän Jerusalemissa ripustutti Herodeksen palatsin muureille sellaiset keisarin kilvet, jollaisia käytettiin yleisesti keisarinpalvonnassa. Hän oli järkkymätön, kun juutalaiset esittivät vastalauseitaan. Koska hän kieltäytyi kuuntelemasta heidän protestejaan, he vetosivat oitis Roomaan, ja keisari määräsi pahennusta herättävät kilvet yhtä viipymättä poistettaviksi. Ja tämän jälkeen Pilatusta arvostettiin entistäkin vähemmän.
Muuan toinen hänelle paljon epäsuosiota juutalaisten keskuudessa tuonut seikka oli se, että hän rohkeni ottaa rahaa temppelin kassasta maksaakseen sen uuden akveduktin rakentamisen, joka suurten uskonnollisten juhlien aikana turvaisi miljoonien Jerusalemiin saapuvien vierailijoiden vedensaannin. Juutalaisten mielestä vain sanhedrin sai päättää temppelin varojen käytöstä, eivätkä he koskaan lakanneet sättimästä Pilatusta tästä omavaltaisesta päätöksestä. Tuo päätös johti ei vähempään kuin pariinkymmeneen mellakkaan ja paljoon verenvuodatukseen. Viimeisessä tähän joukkoon kuuluvassa vakavassa vihanpurkauksessa oli kysymys siitä, että eräs monilukuinen galilealaisseurue oli teurastettu sen ollessa parastaikaa harjoittamassa hartautta alttarin edessä.
On merkillepantavaa, että vaikka tämä horjuva roomalainen vallanpitäjä juutalaisia kohtaan tuntemansa pelon tähden ja henkilökohtaisen asemansa turvatakseen uhrasi Jeesuksen, lopulta hänet kuitenkin pantiin viralta seurauksena tarpeettomasta samarialaisten teurastuksesta yhteydessä, jossa muuan vale-Messias perättömien väitteidensä perusteella johdatti asevoimien joukkoja Gerissimvuorelle; tämä väitti temppelin astioiden olevan haudattuina sinne, ja kun hän ei lupaustensa vastaisesti kyennytkään paljastamaan pyhien astioiden kätköpaikkaa, puhkesi rajuja mellakoita. Tämän välikohtauksen seurauksena Syyrian legaatti määräsi Pilatuksen Roomaan. Tiberius kuoli sillä aikaa, kun Pilatus oli matkalla Roomaan, eikä tätä enää nimitetty Juudean prokuraattoriksi. Hän ei koskaan toipunut syvästi katumastaan tuomiosta, jolla hän oli suostunut Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Pääsemättä uuden keisarin suosioon hän vetäytyi Lausannen provinssiin, jossa hän myöhemmin teki itsemurhan.
Pilatuksen vaimo, Claudia Procula, oli kamarineitonsa kautta kuullut paljon Jeesuksesta. Tämä oli foinikialainen valtakunnan evankeliumiin uskova. Pilatuksen kuoleman jälkeen Claudia osallistui eturivissä hyvän sanoman levittämistyöhön.
Ja kaikki edellä kerrottu selittää paljon tuon traagisen perjantaiaamupäivän tapahtumista. On helppo käsittää, miksi juutalaiset katsoivat oikeudekseen sanella määräyksiä Pilatukselle—saada hänet jalkeille kello kuudelta aamulla kuulustelemaan Jeesusta—ja myös, miksi he eivät epäröineet uhkailla häntä keisarille esitettävällä valtiopetossyytteellä, jos hän uskaltaisi evätä heidän vaatimuksensa Jeesuksen surmaamisesta.
Kelvollinen Rooman maaherra, joka ei olisi vahingokseen sotkeutunut juutalaisvallanpitäjien metkuihin, ei olisi konsanaan sallinut näiden verta janoavien uskonnollisten fanaatikkojen riistää henkeä mieheltä, jonka hän itse oli julistanut heidän valheellisten syytöstensä osalta syyttömäksi ja viattomaksi. Rooma teki suuren virheen, maisissa asioissa kauaskantoisen erehdyksen, lähettäessään tämän toisen luokan hallintomiehiä edustavan Pilatuksen hallitsemaan Palestiinaa. Tiberiuksen olisi mieluumminkin pitänyt lähettää juutalaisten luo valtakunnan paras provinssihallinnon virkamies.