◄ 184:4
Luku 184
185:0 ►

Sanhedrinin oikeusistuimen edessä

5. Oikeusistuimen toinen kokous

184:5.1

Kello puoli kuusi oikeusistuin kokoontui uuteen istuntoon, ja Jeesus ohjattiin viereiseen huoneeseen, jossa Johannes oli odottamassa. Siellä roomalainen sotilas ja temppelinvartijat vahtivat Jeesusta sillä aikaa, kun oikeus ryhtyi muotoilemaan syytteitä, jotka esiteltäisiin Pilatukselle. Hannas teki tovereilleen selväksi, ettei jumalanpilkkasyytöksellä olisi Pilatuksen kohdalla mitään painoa. Juudas oli paikalla sen aikaa, kun tämä oikeusistuimen toinen kokous oli koolla, mutta hän ei esittänyt mitään todistajanlausuntoa.

184:5.2

Tämä oikeuden istunto kesti vain puoli tuntia, ja kun he päättivät kokouksen mennäkseen Pilatuksen eteen, he olivat laatineet Jeesusta vastaan sellaisen syytekirjelmän, että tämä sen mukaan ansaitsi kuolemantuomion. Kirjelmässä esitettiin kolme syytettä:

184:5.3

1. Että hän oli juutalaiskansakunnan turmelija; hän petkutti kansaa ja yllytti sitä kapinaan.

184:5.4

2. Että hän opetti ihmisiä kieltäytymään maksamasta henkiveroa keisarille.

184:5.5

3. Että hän väittäessään olevansa kuningas ja uudenlaisen valtakunnan perustaja yllytti maanpetokseen keisaria vastaan.

184:5.6

Koko tämä oikeudenkäynti oli sääntöjenvastainen ja täysin vastoin juutalaisia lakeja. Ei ollut kahta todistajaa, jotka olisivat olleet samaa mieltä jostakin asiasta, ellei lukuun oteta niitä, joiden esittämä lausunto koski Jeesuksen toteamusta temppelin hävittämisestä ja sen uudelleenpystyttämisestä kolmen päivän kuluessa. Ja mitä tähän asiaan tuli, edes sen osalta ei yksikään todistaja puhunut syytetyn puolustukseksi, eikä myöskään Jeesusta pyydetty selittämään, mitä hän toteamuksellaan tahtoi sanoa.

184:5.7

Ainoa asia, jonka perusteella oikeus olisi johdonmukaisuutta noudattaen voinut hänet tuomita, oli syyte jumalanpilkasta, ja sekin olisi ollut täysin hänen oman todistuksensa varassa. Myös jumalanpilkkasyytöksen osalta he jättivät kuolemanrangaistuksen edellyttämän muodollisen äänestyksen suorittamatta.

184:5.8

Ja nyt he julkesivat laatia kolme syytettä, joiden kanssa he menisivät Pilatuksen eteen ilman, että niiden osalta oli kuultu yhtäkään todistajaa. Niistä oli lisäksi sovittu sellaiseen aikaan, jolloin syytösten kohteena oleva vangittu ei ollut ollut paikalla. Kun tämä oli tehty, kolme fariseusta jätti hyvästinsä; he halusivat kyllä, että Jeesus surmataan, mutta he eivät suostuneet laatimaan häntä vastaan syytöksiä ilman todistajia eikä sellaisessa tilanteessa, jolloin hän itse ei ollut läsnä.

184:5.9

Jeesus ei enää esiintynyt sanhedristioikeuden edessä. He eivät halunneet taas katsella hänen kasvojaan lausuessaan tuomiotaan hänen syyttömästä elämästään. Jeesus ei (ihmisenä) ollut tietoinen heidän muodollisista syytteistään, ennen kuin kuuli Pilatuksen lukevan ne ääneen.

184:5.10

Jeesuksen ollessa Johanneksen ja vartijoiden kanssa huoneessa ja oikeuden pitäessä toista istuntoaan muutamat ylipapin palatsin palveluskuntaan kuuluvat naiset tulivat ystävineen katsomaan outoa vangittua, ja yksi heistä kysyi häneltä: ”Oletko sinä Messias, Jumalan Poika?” Ja Jeesus vastasi: ”Jos minä sinulle kerron, sinä et minua usko; ja jos minä sinulta kysyn, sinä et vastaa.”

184:5.11

Tuona aamuna kello kuusi Jeesus ohjattiin Kaiafaan talosta Pilatuksen eteen, jotta vahvistettaisiin se kuolemantuomio, josta tämä sanhedristioikeus oli näin epäoikeudenmukaisesti ja sääntöjenvastaisesti päättänyt.


◄ 184:4
 
Luku 185 ►
 

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.