Kun tämä soihtuja ja lyhtyjä kantava, aseistettu sotilas- ja vartiomieskomppania lähestyi puutarhaa, Juudas asteli hyvän matkaa joukko-osaston edellä ollakseen valmis nopeasti osoittamaan, kuka Jeesus oli, jotta pidättäjien olisi helppo ottaa hänet kiinni, ennen kuin hänen toverinsa ehtisivät koota rivejään puolustaakseen häntä. Ja tämän lisäksi oli vielä toinenkin syy siihen, miksi Juudas halusi olla Mestarin vihollisten edellä. Hän ajatteli nimittäin, että näyttäisi siltä kuin hän olisi saapunut näyttämölle ennen sotilaita, joten apostolit ja muut Jeesuksen ympärille kerääntyneet eivät ehkä oikopäätä yhdistäisi häntä aseistettuihin vartijoihin, jotka seurasivat tiiviisti hänen kannoillaan. Juudas oli jopa ajatellut näytellä sellaista, että hän oli muka rientänyt varoittamaan heitä kiinniottajien tulosta, mutta tämä kaavailu meni sikäli pilalle, että Jeesus sen teki tyhjäksi kavaltajaa tervehtiessään. Vaikka Jeesus puhui Juudakselle ystävällisesti, hän tervehti tätä kavaltajana.
Heti kun Pietari, Jaakob ja Johannes sekä kolmisenkymmentä heidän leiritoveriaan näkivät aseistetun joukko-osaston soihtuja kantaen kääntyvän kukkulan harjan ympäri, he tiesivät näiden sotilaiden olevan tulossa pidättämään Jeesuksen, ja he ryntäsivät kaikki alas oliivinpuristamon lähelle, jossa Mestari istui kuun valaisemassa yksinäisyydessä. Sotilaskomppanian lähestyessä yhdeltä sivustalta kolme apostolia ja heidän toverinsa lähestyivät toiselta. Kun Juudas astui eteenpäin Mestaria puhutellakseen, niin siinä seisoivat hievahtamatta kumpainenkin ryhmä, Mestari niiden välissä, ja Juudas odottamassa hetkeään painaakseen kavaltajan suudelman hänen otsalleen.
Kavaltaja oli toivonut, että hän vartijat Getsemaneen johdatettuaan voisi yksinkertaisesti vain osoittaa Jeesuksen sotilaille tai korkeintaan täyttää antamansa lupauksen tervehtiä tätä suudelmalla ja sitten vetäytyä nopeasti näyttämöltä. Juudas pelkäsi suuresti, että kaikki apostolit olisivat paikalla ja että nämä kävisivät keskitetysti hänen kimppuunsa kostaakseen sen, että hän oli rohjennut kavaltaa heidän rakastetun opettajansa. Mutta kun Mestari tervehti häntä kuten kavaltajaa, hän hämmentyi niin pahasti, ettei yrittänytkään lähteä pakoon.
Jeesus koetti vielä viimeisen kerran pelastaa Juudaksen suoranaisesti häntä kavaltamasta, kun hän, ennen kuin kavaltaja sai tilaisuuden päästä hänen luokseen, astui toiselle puolelle ja puhutteli ensimmäistä vasemmanpuoleista sotilasta, roomalaisten kapteenia, ja sanoi: ”Ketä etsitte?” Kapteeni vastasi: ”Jeesus Nasaretilaista.” Silloin Jeesus astui suoraan upseerin eteen ja siinä koko tämän luomakunnan Jumalan tyynessä majesteettisuudessa seisten sanoi: ”Se olen minä.” Monet tähän aseistettuun joukkokuntaan kuuluvat olivat kuulleet Jeesuksen opettavan temppelissä, toiset olivat kuulleet hänen voimallisista teoistaan, ja kun he nyt kuulivat hänen näin ylväästi tuovan julki henkilöllisyytensä, etummaisissa riveissä seisovat astuivat kavahtaen äkkiä taaksepäin. Tämä tyyni ja majesteettinen henkilöllisyyden ilmoittaminen sai heidät neuvottomuuden valtaan. Juudaksen ei siis ollut tarpeen mennä kavaltamishankkeissaan tätä pitemmälle. Mestari oli ylväästi ilmoittanut vihollisilleen, kuka hän oli, ja nämä olisivat voineet pidättää hänet ilman Juudaksen apua. Mutta kavaltajan oli tehtävä jotakin, joka selittäisi hänen mukanaolonsa tässä aseellisessa joukossa, ja hän halusi sitä paitsi osoittaa suorittaneensa oman osuutensa juutalaisten johtomiesten kanssa tekemästään kavaltamissopimuksesta, jotta hänellä olisi oikeus suureen palkkioon ja niihin kunnianosoituksiin, joita hän uskoi kertyvän kasapäin korvaukseksi hänen lupauksestaan luovuttaa Jeesus heidän käsiinsä.
Vartijoiden saatua rivinsä järjestykseen, sen jälkeen kun Jeesuksen näkeminen ja hänen epätavallisen äänensä sointi oli ensin ne pannut epäjärjestykseen, ja apostolien ja opetuslasten siirryttyä lähemmäksi Juudas astui Jeesuksen luokse, painoi suudelman hänen otsalleen ja sanoi: ”Terve, Mestari ja Opettaja.” Ja Juudaksen näin syleillessä Mestariaan Jeesus sanoi: ”Ystävä, eikö siinä ole kyllin, että sinä tämän teet! Pitikö sinun kavaltaa Ihmisen Poika vielä suudelmallakin?”
Apostolit ja opetuslapset kirjaimellisesti tyrmistyivät näkemästään. Hetkeen kukaan ei liikahtanutkaan. Sitten Jeesus, joka irrottautui Juudaksen kavalasta syleilystä, astui vartijoiden ja sotilaiden luo ja kysyi toistamiseen: ”Ketä etsitte?” Ja taas kapteeni sanoi: ”Jeesus Nasaretilaista.” Ja taas Jeesus vastasi: ”Olen sanonut sinulle, että se olen minä. Jos siis etsit minua, niin anna näiden muiden mennä omia teitään. Olen valmis tulemaan mukanasi.”
Jeesus oli valmis palaamaan Jerusalemiin vartijoiden mukana, eikä sotilaiden kapteenilla ollut mitään sitä vastaan, että kolme apostolia ja heidän toverinsa menisivät rauhassa omille teilleen. Mutta ennen kuin he pääsivät matkaan, ja kun Jeesus siinä seisoi odottaen kapteenin ohjeita, Jeesuksen luo astui muuan Malkus, ylipapin syyrialainen henkivartija, ja ryhtyi sitomaan Jeesuksen käsiä hänen selkänsä taakse, vaikkei roomalaiskapteeni ollut antanut määräystä, että Jeesus pitäisi sillä tavoin sitoa. Nähdessään Mestarinsa joutuvan moisen häväistyksen kohteeksi Pietari ja hänen toverinsa eivät enää kyenneet hillitsemään itseään. Pietari veti esille miekkansa ja syöksähti muiden mukana iskeäkseen Malkuksen maahan. Mutta ennen kuin sotilaat ehtivät tulla ylipapin palvelijan turvaksi, Jeesus nosti Pietarin eteen torjuvan kätensä ja ankarin sanoin häntä puhutellessaan lausui: ”Pane miekkasi tuppeen. Jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan kaatuvat. Etkö ymmärrä sen olevan Isän tahto, että minä juon tämän maljan? Ja etkö lisäksi tiedä, että tälläkin hetkellä voisin antaa käskyn enemmälle kuin kahdelletoista legioonalle enkeleitä ja heidän työtovereitaan, ja he pelastaisivat minut näiden muutamien miesten käsistä?”
Vaikka Jeesus kerrotulla tavalla tehokkaasti pysäyttikin seuraajiensa toimeenpaneman fyysisen vastarinnan osoituksen, itse näytös kuitenkin riitti herättämään vartiokapteenissa uinuneen pelon, ja hän tarttui sotilaidensa avulla nyt lujin käsin Jeesukseen ja pani hänet viipymättä köysiin. Ja näiden sitoessa hänen käsiään vahvoilla köysillä Jeesus sanoi heille: ”Miksi käytte minua vastaan käsissänne miekat ja seipäät ikään kuin olisitte ottamassa kiinni ryöväriä? Olin päivittäin luonanne temppelissä kansaa julkisesti opettaen ettekä tehneet mitään minut kiinni ottaaksenne.”
Kun Jeesus oli köytetty, kapteeni pelätessään Mestarin seuraajien saattavan yrittää hänen pelastamistaan antoi käskyn näiden pidättämisestä. Mutta sotilaat eivät olleet kyllin vikkeliä, sillä kun Jeesuksen seuraajien korviin kantautui kapteenin käsky heidän pidättämisestään, he pakenivat kiireesti takaisin rotkoon. Johannes Markus oli koko tämän ajan pysytellyt piilossaan läheisessä vajassa. Sotilaiden lähtiessä Jeesus mukanaan takaisin Jerusalemiin Johannes Markus yritti livahtaa ulos vajasta tavoittaakseen karkuun juoksevat apostolit ja opetuslapset, mutta juuri kun hän pujahti ulos, läheltä kulki ohi eräs viimeisistä palailevista sotilaista, joka oli ajanut takaa pakenevia opetuslapsia, ja havaitessaan tämän pellavaviittaan pukeutuneen nuoren miehen sotilas alkoi ajaa häntä takaa ja melkein saikin hänet kiinni. Itse asiassa sotilas pääsi niin lähelle Johannesta, että sai otteen tämän viitasta, mutta nuori mies karisti vaatekappaleen yltään ja karkasi alastonna pakoon sotilaan pidellessä kädessään tyhjää viittaa. Johannes Markus etsiytyi kiireesti Daavid Sebedeuksen luo yläpolulle. Kun hän oli kertonut Daavidille, mitä oli tapahtunut, he kiiruhtivat yhdessä takaisin nukkuvien apostoleiden teltoille ja tiedottivat kaikille kahdeksalle apostolille, miten Mestari oli kavallettu ja pidätetty.
Jokseenkin samaan aikaan kun kahdeksaa apostolia heräteltiin, paikalle alkoivat palailla myös ylös rotkoon paenneet, ja he kerääntyivät kaikki oliivinpuristimen lähettyville keskustelemaan siitä, mitä olisi tehtävä. Oliivipuiden sekaan piiloutuneet Simon Pietari ja Johannes Sebedeus olivat sillä välin jo menneet sen sotilas-, vartija- ja palvelijajoukkion perään, joka nyt vei Jeesusta takaisin Jerusalemiin ikään kuin olisivat saattamassa jotakuta auttamatonta rikollista. Johannes kulki aivan joukkion kintereillä, mutta Pietari pysytteli vähän matkan päässä. Päästyään sotilaan kynsistä Johannes Markus pukeutui Simon Pietarin ja Johannes Sebedeuksen teltasta löytämäänsä viittaan. Hän arveli vartijoiden aikomuksena olevan viedä Jeesus Hannaksen, täysinpalvelleen ylipapin, kotiin. Niinpä hän kiersi oliivitarhojen kautta ja oli paikalla, jo ennen kuin joukkio saapui sinne, ja hän piilotteli ylipapin palatsin portin sisäänkäynnin lähettyvillä.