Apostolit järkyttyivät suuresti, kun he leiriin palatessaan havaitsivat Juudaksen olevan poissa. Sillä aikaa kun yksitoista apostolia kävivät kiihkeää keskustelua katalasta apostolitoveristaan, Daavid Sebedeus ja Johannes Markus veivät Jeesuksen sivummalle ja paljastivat hänelle, että he olivat usean päivän ajan pitäneet Juudasta silmällä ja että he tiesivät tämän aikovan kavaltaa Mestarin hänen vihollisilleen. Jeesus kuunteli heitä mutta sanoi ainoastaan: ”Ystäväni, Ihmisen Pojalle ei voi tapahtua mitään, ellei taivaallinen Isä niin tahdo. Älköön sydämenne olko vaivattu, sillä mitä hyvänsä tapahtuukin, se koituu viime kädessä Jumalan kunniaksi ja ihmisten pelastukseksi.”
Jeesuksen hilpeä mieliala oli hiipumassa. Sitä mukaa kuin tunti kului, hän kävi yhä vakavammaksi, jopa murheelliseksi. Varsin kiihtyneessä mielentilassa olevat apostolit olivat haluttomia palaamaan telttoihinsa, vaikka Mestari itse pyysi heitä niin tekemään. Palatessaan Daavidin ja Johanneksen kanssa käymästään keskustelusta hän osoitti viimeiset sanansa kaikille yhdelletoista apostolille ja lausui: ”Ystäväni, menkää levolle. Valmistautukaa huomispäivän uurastusta varten. Muistakaa, että meidän kaikkien tulisi alistua siihen, mikä on taivaassa olevan Isän tahto. Olkoon rauhani teidän kanssanne.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän antoi heille merkin mennä telttoihinsa, mutta kun he niin tekivät, hän kutsui luokseen Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen sanoen: ”Haluan, että jäätte luokseni vähäksi aikaa.”
Apostolit vaipuivat uneen vain, koska he olivat kirjaimellisesti näännyksissä. Aina siitä lähtien, kun he olivat saapuneet Jerusalemiin, heidän unensa oli jäänyt kovin vähäiseksi. Ennen kuin he menivät kukin makuusijalleen, Simon Selootti vei heidät kaikki omaan telttaansa, jossa säilytettiin miekkoja ja muita aseita, ja varusti jokaisen heistä tällaisella taisteluvälineellä. Natanaelia lukuun ottamatta kaikki ottivat vastaan näitä aseita ja sitoivat ne vyölleen. Kieltäytyessään aseistautumasta Natanael sanoi: ”Veljeni, Mestari on kertomasta päästyään kertonut meille, ettei hänen valtakuntansa ole tästä maailmasta ja ettei hänen opetuslastensa tule taistella miekka kädessä saadakseen sen perustetuksi. Minä uskon siihen. En usko Mestarin tarvitsevan meitä käyttämään miekkaa hänen puolustuksekseen. Olemmehan kaikki nähneet hänen mahtavan voimansa ja tiedämme, että hän voisi puolustautua vihollisiaan vastaan, jos hän niin haluaisi. Ellei hän tee vastarintaa vihamiehilleen, sen täytyy merkitä, että sellainen menettely johtuu hänen pyrkimyksestään täyttää hänen Isänsä tahto. Minä toki rukoilen, mutta miekkaa en käytä.” Kuullessaan, mitä Natanael sanoi, Andreas ojensi miekkansa takaisin Simon Selootille. Ja näin ollen yhdeksän heistä oli aseissa, kun he yön ajaksi erosivat toisistaan.
Suuttumus siitä, että Juudas oli osoittautunut kavaltajaksi, peitti tuon hetken ajaksi varjollaan apostolien mielessä kaiken muun. Mitä Mestari oli Juudakseen viitaten viimeisen rukouksen kuluessa lausunut, avasi heidän silmänsä näkemään sen tosiasian, että tämä oli hylännyt heidät.
Sen jälkeen kun kahdeksan apostolia olivat lopulta menneet telttoihinsa ja kun Pietari, Jaakob ja Johannes pysyttelivät Mestarin vierellä kuullakseen hänen määräyksensä, Jeesus huusi Daavid Sebedeukselle: ”Lähetä luokseni nopein ja luotettavin viestinviejäsi.” Daavid toi Mestarin luokse erään Jaakobin. Tämä oli ennen toiminut juoksulähettinä viestinviejäpalvelussa, joka välitti viestit yön kuluessa Jerusalemin ja Betsaidan välillä. Jeesus osoitti sanansa hänelle lausuessaan: ”Mene aikaa hukkaamatta Abnerin luo Filadelfiaan ja sano: ’Mestari lähettää sinulle rauhanterveiset ja sanoo, että se hetki on tullut, jolloin hänet luovutetaan hänen vihollistensa käsiin ja nämä lähettävät hänet kuolemaan. Mutta hän nousee kuolleista, ja vähän ennen kuin menee Isän tykö hän ilmestyy sinulle ja antaa sinulle silloin ohjeita, jotka opastavat sinua, kunnes uuden opettajan on määrä tulla elääkseen teidän sydämessänne.’” Ja kun Jaakob oli toistanut tämän viestin niin, että se tyydytti Mestaria, Jeesus lähetti hänet taipaleelle sanoen: ”Älä pelkää, mitä joku voisi sinulle tehdä, Jaakob, sillä tänä yönä rinnallasi juoksee näkymätön viestinviejä.”
Sitten Jeesus kääntyi heidän kanssaan leiriytyneiden kreikkalaisvieraiden päällikön puoleen sanoen: ”Veljeni, älä siitä hätäänny, mitä kohta tapahtuu, sillä olenhan jo ennakolta sinua varoittanut. Ihmisen Poika surmataan hänen vihamiestensä—pääpappien ja juutalaisvallanpitäjien—yllytyksestä, mutta nousen kuolleista ollakseni luonanne vähän aikaa, ennen kuin menen Isän tykö. Ja kun olet nähnyt kaiken tämän toteutuvan, ylistä Jumalaa ja vahvista veljiäsi.”
Tavallisissa oloissa apostolit olisivat toivottaneet Mestarille henkilökohtaisesti hyvää yötä, mutta tänä iltana heidän ajatuksiinsa mahtui vain Juudaksen luopumuksen yhtäkkinen tajuaminen, ja Mestarin jäähyväisrukouksen epätavallinen luonne oli saanut heidät siinä määrin pois tolaltaan, että he kuuntelivat vain hänen jäähyväistervehdyksensä ja poistuivat äänettöminä paikalta.
Andreaksen viereltä poistuessaan Jeesus sanoi hänelle tuona yönä tosiaankin näin: ”Andreas, tee voitavasi pitääksesi veljesi yhdessä siksi kunnes minä tämän maljan juotuani tulen taas luoksenne. Vahvista veljiäsi, sillä olenhan jo kertonut teille kaiken. Olkoon rauha kanssasi.”
Koska oli jo varsin myöhä, kukaan apostoleista ei odottanut sinä yönä tapahtuvaksi mitään tavatonta. He vetäytyivät nukkumaan kyetäkseen nousemaan aikaisin seuraavana aamuna ja olemaan valmiit kohtaamaan pahimman. He ajattelivat, että pääpapit pyrkisivät pidättämään heidän Mestarinsa varhain aamulla, sillä mitään maallista työtä ei pääsiäisen valmistuspäivänä koskaan tehty keskipäivän jälkeen. Vain Daavid Sebedeus ja Johannes Markus ymmärsivät Jeesuksen vihollisten tulevan Juudaksen mukana jo nimenomaan sinä yönä.
Daavid oli järjestänyt niin, että hän seisoisi sinä yönä vartiossa Betania–Jerusalem-tielle johtavalla yläpolulla, kun Johannes Markuksen taas oli määrä vartioida Kidronin vartta kulkevan ja Getsemaneen johtavan tien varrella. Ennen kuin Daavid astui omaksumaansa etuvartiomiehen tehtävään, hän hyvästeli Jeesuksen sanoen: ”Mestari, minulle on tuottanut suurta iloa, kun olen saanut palvella sinua. Veljeni ovat apostoleitasi, mutta minun iloni on ollut tehdä vähäisemmät työt siten kuin ne tulisi tehdä, ja tulen kaipaamaan sinua kaikesta sydämestäni, sitten kun olet mennyt.” Ja silloin Jeesus sanoi Daavidille: ”Daavid, poikani, muut ovat tehneet sen, mikä heille annettiin tehtäväksi, mutta sinä olet mainitsemasi palveluksen tehnyt oman sydämesi halusta, enkä ole unohtanut antaumuksellisuuttasi. Myös sinä tulet jonakin päivänä palvelemaan luonani ikuisessa valtakunnassa.”
Ja sitten Daavid sonnustautuessaan menemään vartiopaikalleen yläpolun varteen sanoi Jeesukselle: ”Sinähän tiedät, Mestari, että lähetin miehen noutamaan perhettäsi, ja sanansaattaja toimitti minulle viestin, jonka mukaan he ovat tänä yönä Jerikossa. He ovat täällä huomenna varhain aamupäivällä, sillä heidän olisi vaarallista nousta öiseen aikaan ylös veritietä.” Ja Jeesus katsoi Daavidia sanoen vain: ”Olkoon niin, Daavid.”
Kun Daavid oli mennyt Öljymäen ylärinteeseen, Johannes Markus otti yövartiopaikkansa lähellä tietä, joka vei puron vartta Jerusalemiin. Ja Johannes olisi pysytellyt tällä vartiopaikalla, ellei hän olisi niin suuresti halunnut olla lähellä Jeesusta ja halunnut tietää, mitä oli tekeillä. Pian sen jälkeen kun Daavid lähti hänen luotaan ja kun hän huomasi Jeesuksen vetäytyvän Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen seurassa lähistön rotkoon, Johannes Markus joutui niin suuren toisaalta kiintymyksen ja toisaalta uteliaisuuden valtaan, että hän jätti vartiopaikkansa, seurasi heidän jäljessään ja kätkeytyi pensaikkoon, josta hän näki ja kuuli kaiken, mitä noiden viimeisten puutarhassa vietettyjen hetkien aikana ja juuri sitä ennen tapahtui, kun Juudas ja aseistautuneet vartijat ilmestyivät ottamaan Jeesuksen vangiksi.
Sillä aikaa kun kaikki edellä kerrottu tapahtui Mestarin leirissä, Juudas Iskariot neuvotteli temppelivahtien kapteenin kanssa. Tämä oli kutsunut miehensä koolle tarkoituksenaan lähteä kavaltajan johdolla pidättämään Jeesus.