Tiistaiaamu temppelissä

Muuan toinen saddukeusten ryhmä oli saanut ohjeet esittää Jeesukselle sekaannuttavia kysymyksiä enkeleistä, mutta nähdessään, miten niiden heidän tovereidensa kävi, jotka olivat yrittäneet saada hänet ansaan kuolleistaheräämistä koskevilla kysymyksillä, nämä tekivät viisaan päätöksen pysyä visusti vaiti. He poistuivat paikalta kysymystäkään esittämättä. Fariseusten, kirjanoppineiden, saddukeusten ja herodeslaisten liittokunnan ennalta sovitun suunnitelman mukaan heidän tuli täyttää koko päivä näillä kompakysymyksillä siinä toivossa, että he näin saisivat Jeesuksen huonoon valoon ihmisten edessä ja samalla tehokkaasti estäisivät hänelle jäämästä vähänkään aikaa julistaa häiritseviä opetuksiaan.

Eräs fariseusten ryhmistä astui sitten esille esittämään ahdistelevia kysymyksiä, ja ryhmän puhemies, joka viittasi Jeesukselle, sanoi: ”Mestari, olen lainoppinut ja haluaisin kysyä sinulta, mikä mielestäsi on suurin käsky.” Jeesus vastasi: ”On vain yksi käsky, ja se on suurin kaikista, ja tämä käsky kuuluu: ’Kuule, oi Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.’ Tämä on ensimmäinen ja suuri käsky. Ja toinen käsky on ensimmäisen kaltainen; itse asiassa se juontuu suoraan ensimmäisestä, ja se kuuluu: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Mitään muuta käskyä ei ole, joka olisi suurempi kuin nämä. Näiden kahden käskyn varassa ovat koko laki ja profeetat.”

Tajutessaan, että Jeesus oli vastannut ei ainoastaan juutalaisten uskonnon ylevimmän käsityksen mukaises­ti, vaan paikalle kerääntyneen väenpaljouden nähden myös viisaasti, lainoppinut ajatteli näyttelevänsä paremmin rohkeutta osoittavaa osaa, jos hän avoimesti ylistäisi Mestarin vastausta. Niinpä hän sanoi: ”Totuutta puhuen sinä, Mestari, olet oivallisesti sanonut, että Jumala on yksi eikä hänen lisäkseen ole ketään; ja että ensimmäinen ja suuri käsky on rakastaa häntä kaikesta sydämestä, ymmärryksestä ja voimasta, ja rakastaa myös lähimmäistään niin kuin itseään; ja olemme samaa mieltä siitä, että tämä käsky on paljon enemmän huomion arvoinen kuin kaikki polttouhrit ja uhraukset.” Kun lainoppinut vastasi näin hienovarai­sesti, Jeesus katsoi häneen sanoen: ”Ystäväni, huomaan, ettet olet kaukana Jumalan valtakunnasta.”

Jeesus lausui totuuden sanoessaan, ettei tämä lainoppinut ollut ”kaukana valtakunnasta”, sillä vielä samana iltana tämä meni Mestarin leirille Getsemanen lähistöllä, tunnusti uskonsa valtakunnan evankeliumiin, ja yksi Abnerin opetuslapsista, Joosia, kastoi hänet.

Paikalla oli myös kaksi, kolme muuta kirjanoppineiden ja fariseusten ryhmää, joiden aikomuksena oli ollut esittää kysymyksiä, mutta joko Jeesuksen esittämä vastaus lainoppineelle oli riisunut heidät aseista tai sitten kaikkien niiden kärsimä täydellinen tappio, jotka olivat yrittäneet saada hänet satimeen, oli pelästyttänyt heidät. Tämän jälkeen ei kukaan enää rohjennut esittää hänelle julkisesti yhtään kysymystä.

Kun muita kysymyksiä ei enää ilmaantunut ja kun keskipäivän hetki oli lähellä, Jeesus ei ryhtynytkään opettamaan, vaan tyytyi vain esittämään fariseuksille ja näiden tovereille yhden kysymyksen. Jeesus sanoi: ”Koska te ette enää esitä kysymyksiä, esittäisin minä puolestani teille yhden: Mitä mieltä olette Vapahtajasta? Toisin sanoen, kenen poika hän on?” Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen yksi kirjanoppineista vastasi: ”Messias on Daavidin poika.” Ja koska Jeesus tiesi, että oli käyty paljon väittelyä jopa hänen omien opetuslas­tensa keskuudessa siitä, oliko hän Daavidin poika vai ei, hän esitti seuraavan lisäkysymyksen: ”Jos Vapahtaja tosiaankin on Daavidin poika, niin miten on selitettävissä, että psalmissa, jonka panette Daavidin nimiin, hän hengessä puhuen sanoo itse: ’Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealla puolellani, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.’ Jos Daavid kutsuu häntä Herraksi, miten hän siis voi olla Daavidin poika?” Vaikka esimiehet, kirjanoppineet ja pääpapit jättivätkin vastaamatta tähän kysymykseen, eivät he myöskään esittäneet Jeesukselle enää kysymyk­siä, joiden tarkoituksena oli saada hänet sotkeutumaan. He eivät koskaan vastanneet tähän Jeesuksen heille asettamaan kysymykseen, mutta Mestarin kuoleman jälkeen he koettivat väistää tämän vaikeuden muuttamalla tuon psalmin tulkintaa niin, että se pantiinkin Messiaan sijasta viittaamaan Abrahamiin. Toiset koettivat päästä tästä dilemmasta kieltäytymällä tunnustamasta Daavidia tämän niin kutsutun messiaspsalmin kirjoitta­jaksi.

Hetkeä aikaisemmin fariseukset olivat nauttineet siitä, kuinka Mestari oli vaientanut saddukeukset; nyt fariseusten epäonnistuminen ilahdutti saddukeuksia. Mutta tällainen eri puolilla oleminen oli vain hetkellistä, sillä yhdessä tuokiossa he unohtivat ikivanhat erimielisyytensä pyrkiessään yhteisvoimin pysäyttämään Jeesuksen opetustyön ja toiminnan. Mutta kaikkien näiden kerrottujen kokemusten ajan tavallinen kansa kuunteli häntä mieluusti.