Pietari ja Jaakob olivat usean päivän ajan keskustelleet keskinäisistä mielipide-eroistaan, joiden kohteena oli Mestarin opetus synnin anteeksisaamisesta. He olivat kumpikin sitä mieltä, että asia esitettäisiin Jeesukselle, ja Pietari tarttui tähän tilanteeseen katsoessaan sen sopivaksi tilaisuudeksi saada asiaan Mestarilta neuvoa. Niinpä Simon Pietari puuttui keskusteluun, jota käytiin ylistyksen ja palvonnan välisistä eroista, ja kysyi: ”Mestari, Jaakob ja minä emme ole samaa mieltä synnin anteeksisaamista koskevasta opetuksestasi. Jaakob väittää sinun opettavan, että Isä antaa meille anteeksi, jo ennen kuin sitä edes häneltä pyydämme, ja minä olen sitä mieltä, että katumuksen ja synnintunnustuksen täytyy kulkea anteeksiannon edellä. Kumpi meistä on oikeassa? Mitä sinä sanot?”
Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Jeesus katsoi merkitsevästi kaikkia neljää ja vastasi: ”Veljeni, mielipiteenne menevät harhaan, koskette käsitä läheisiä ja rakastavia suhteita, jotka vallitsevat luodun ja Luojan välillä, ihmisen ja Jumalan välillä. Ette jaksa käsittää sitä ymmärtäväistä myötätuntoa, jolla viisas vanhempi suhtautuu kypsymättömään ja aina välillä hairahtuvaan lapseen. On tosiaankin kyseenalaista, joutuvatko järkevät ja hellät vanhemmat koskaan antamaan anteeksi keskitasoiselle ja normaalille lapselle. Ymmärtäväiset keskinäissuhteet, joihin vielä liittyy rakkaudesta kertova suhtautuminen, estävät tehokkaasti kaikki sellaiset vieraantumisilmiöt, jotka sittemmin pakottavat lapsen osoittaman katumuksen muodossa tapahtuvaan suhteiden uudelleenjärjestelyyn vanhemman suoman anteeksiannon myötä.
”Jokaisesta isästä elää osa hänen lapsessaan. Kaikissa asioissa, jotka liittyvät lapsen ja vanhemman välisiin suhteisiin, on isällä ensisijainen ja parempi ymmärrys. Vanhempi kykenee suhtautumaan lapsen kypsymättömyyteen siinä valossa, että hänellä on pitemmälle ehtinyt vanhemman kypsyys, iäkkäämmän osapuolen kypsempi kokemus. Kun kysymys on maisesta lapsesta ja taivaallisesta Isästä, jumalallisella vanhemmalla on infiniittisyyden ja jumalallisuuden määrä myötätuntoa ja kykyä rakastavaan ymmärtämykseen. Jumalallinen anteeksiantamus on väistämätön; se kuuluu luonnollisena ja erottamattomana osana Jumalan loputtomaan ymmärtämykseen, hänen täydelliseen tietoisuuteensa kaikesta siitä, mistä on kysymys lapsen tehdessä virheellisen arvion tai erheellisen valinnan. Jumalallinen oikeudenmukaisuus on niin ikiaikaisesti kaiken huomioon ottavaa, että siihen aina ja kaikissa tapauksissa kuuluu ymmärtäväinen armo.
”Kun viisas ihminen ymmärtää kanssaihmistensä sisäiset yllykkeet, hän rakastaa heitä. Ja kun rakastat veljeäsi, olet jo antanut hänelle anteeksi. Tämä ihmisolemuksen ymmärtämisen ja hänen ilmeisen rikkomuksensa anteeksiantamisen kyky on Jumalan kaltaista. Jos olette viisaita vanhempia, juuri tällä tavoin te rakastatte ja ymmärrätte lapsianne, annatte heille anteeksi silloinkin, kun ohimenevä väärinkäsitys näyttää ajaneen teidät eroon toisistanne. Lapsi, joka on kypsymätön ja jolta puuttuu kokonaisvaltaisempi ymmärrys lapsen ja isän välisen suhteen syvyydestä, kokee aina välillä pakostakin syyllisyyden tunnetta siksi, että kuilu ammottaa hänen ja isän osoittaman täyden hyväksymisen välillä, mutta oikea isä ei koskaan ole tietoinen mistään tällaisesta kuilusta. Synti on luodun olennon tietoisuuteen kuuluva kokemus; se ei kuulu Jumalan tietoisuuteen.
”Se, missä määrin olette kyvyttömiä tai haluttomia antamaan anteeksi kanssaihmisillenne, mittaa oman kypsymättömyytenne; se ilmoittaa, miten suuressa määrin teiltä on jäänyt saavuttamatta aikuiselle ominaista myötätuntoisuutta, ymmärtäväisyyttä ja rakkautta. Kannatte kaunaa ja haudotte kostoa suorassa suhteessa siihen, missä määrin olette tietämättömiä lastenne ja kanssaihmistenne sisäisestä olemuksesta ja todellisista kaipauksista. Rakkaus on jumalallisen ja sisäisen elämänhalun tulos. Se perustuu ymmärtämykseen, sitä ruokkii epäitsekäs palvelu ja se saavuttaa täydellisyytensä viisaudessa.”