Jerusalemiin-meno

Betania sijaitsi runsaan kolmen kilometrin päässä temppelistä, ja puoli kahdelta tuona sunnuntai-iltapäivä­nä Jeesus sonnustautui lähtemään Jerusalemiin. Hän tunsi syvää kiintymystä Betaniaa ja sen korutonta väkeä kohtaan. Nasaret, Kapernaum ja Jerusalem olivat torjuneet hänet, mutta Betania oli hänet hyväksynyt, oli uskonut häneen. Ja juuri tässä pikkukylässä, jossa jotakuinkin jokainen mies, nainen ja lapsi oli uskova, hän päätti toteuttaa maisen lahjoittautumisensa voimallisimman teon: Lasaruksen kuolleistaherättämisen. Hän ei nostanut Lasarusta kuolleista, jotta kyläläiset uskoisivat, vaan paremminkin siksi, että nämä jo uskoivat.

Jeesus oli koko aamun ajatellut Jerusalemiin-menoaan. Tähän saakka hän oli aina koettanut tukahduttaa kaikki hänelle Messiaana osoitetut yleisön suosionosoitukset, mutta nyt tilanne oli toisenlainen. Hän oli lähestymässä lihallishahmoisen elämänvaiheensa päätöstä, sanhedrin oli antanut määräyksen hänen tappami­sestaan, eikä mitään vahinkoa voisi koitua, vaikka hänen opetuslastensa sallittaisiinkin tuoda esteettä julki tunteensa, kuten saattaisi käydä, jos hän päättäisi suorittaa julkisen ja muodollisen sisääntulon kaupunkiin.

Jeesus ei päättänyt suorittaa tätä julkista Jerusalemiin-tuloa siinä mielessä, että se olisi ollut hänen viimeinen eleensä kansansuosion saavuttamiseksi tai lopullinen kurottautumisensa kohti vallankahvaa. Hän ei myöskään tehnyt sitä siinä mielessä, että hän olisi sillä kaikin puolin tyydyttänyt opetuslastensa ja aposto­liensa inhimilliset kaipaukset. Jeesuksella ei ollut mitään haaveilevan uneksijan harhakuvia, vaan hän tiesi hyvin, mihin tämä vierailu lopulta johtaisi.

Päätettyään suorittaa julkisen sisääntulon Jerusalemiin Mestarin oli välttämättä myös tehtävä päätös siitä, miten hän tämän ratkaisunsa toteuttaisi. Jeesus pohti kaikkia niin kutsuttuja messiasprofetioita, jotka olivat keskenään enemmän tai vähemmän ristiriitaisia, mutta vain yksi niistä tuntui edes jossakin määrin sopivalta hänen seurata. Useimmat näistä profeetallisista näkemyksistä loivat kuvan kuninkaasta, Daavidin pojasta ja jälkeläisestä, uhmakkaasta ja aggressiivisesta ajallisesta vapahtajasta, joka vapauttaisi koko Israelin vieraan herruuden ikeestä. Mutta oli olemassa muuan kirjoitus, jonka lähempänä hengellistä käsitystä Messiaan tehtävästä olevat olivat joskus yhdistäneet Messiaaseen, ja tästä kirjoituksesta Jeesus ajatteli, että sitä olisi mahdollista todellista tilannetta vastaavalla tavalla käyttää ohjenuorana siinä, mitä hän tekisi hankkeissa olevan Jerusalemiin-menonsa osalta. Tämä tekstikohta oli Sakarjan kirjasta ja kuului: ”Iloitse suuresti, oi tytär Siionin; huuda ääneesi oi tytär Jerusalemin. Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle. Hän on oikeudenmukainen ja hän tuo pelastuksen. Hän tulee kuin alhainen ja ratsastaa aasilla, varsalla, aasinvarsalla.”

Sotilaskuningas tuli kaupunkiin aina hevosella ratsastaen; rauhan ja ystävyyden asialla oleva kuningas saapui aina aasilla ratsastaen. Jeesus ei halunnut suorittaa Jerusalemiin-tuloaan ihmisenä hevosen selässä ratsastaen, vaan hän tahtoi tulla rauhanomaisesti ja hyvän tahdon merkeissä Ihmisen Poikana aasilla ratsasta­en.

Jeesus oli jo pitkään koettanut selkeäsanaisesti opettamalla juurruttaa apostoliensa ja opetuslastensa mieleen, ettei hänen valtakuntansa ollut tästä maailmasta, vaan että se oli puhtaasti hengellinen asia; mutta hän ei ollut tässä pyrkimyksessään onnistunut. Näin ollen, mitä hän ei selkeäsanaisella ja henkilökohtaisella opettamisella ollut onnistunut tekemään, sen hän yrittäisi saavuttaa symboliikkaan turvautumalla. Niinpä Jeesus heti keskipäivän ateriahetken jälkeen pyysi luokseen Pietarin ja Johanneksen ja annettuaan heille ohjeen mennä Betfageen, joka oli naapurikylä vähän matkan päässä päätieltä ja hieman Betaniasta luoteeseen, hän sanoi heille lisäksi: ”Menkää Betfageen, ja tullessanne tienristeykseen löydätte sieltä liekaan kytketyn aasinvarsan. Päästäkää varsa lieasta ja tuokaa se mukananne tänne. Jos joku kysyy teiltä, miksi tämän teette, sanokaa vain: ’Mestari tarvitsee sitä.’” Ja mentyään Mestarin ohjeen mukaisesti Betfageen nämä kaksi apostolia löysivät aasin lieasta emonsa läheltä, ja se oli avoimella kadulla ja lähellä yhtä kadunkulman taloa. Kun Pietari ryhtyi irrottamaan varsaa kytkyestä, sen omistaja tuli paikalle ja kysyi, miksi he tämän tekivät, ja Pietarin vastattua hänelle kuten Jeesus oli käskenyt mies sanoi: ”Jos Mestarisi on Jeesus Galileasta, niin viekää varsa hänelle.” Ja niin he palasivat tuoden varsan mukanaan.

Tähän hetkeen mennessä Jeesuksen ja hänen apostoliensa ympärille oli kerääntynyt useita satoja pyhiinva­eltajia. Paikalle oli aamupäivän puolivälistä saakka jäänyt vierailijoita, jotka kulkivat paikan ohi matkallaan pääsiäisjuhlille. Sillä välin Daavid Sebedeus ja muutamat hänen entisistä viestinviejätovereistaan ottivat asiakseen kiiruhtaa Jerusalemiin, jossa he temppelin ympärillä levittivät vierailulle saapuneiden pyhiinvaeltaja­joukkojen keskuudessa tehokkaasti tietoa siitä, että Jeesus Nasaretilainen olisi kohta suorittava riemusaatto­maisen sisääntulon kaupunkiin. Niinpä näiden vierailijoiden joukosta useat tuhannet lähtivät yhtenä laumana tervehtimään tätä profeettaa ja ihmeidentekijää, josta niin paljon puhuttiin ja josta jotkut uskoivat, että hän olisi Messias. Tämä Jerusalemista purkautuva väenpaljous kohtasi Jeesuksen ja kaupunkiin matkalla olevan väkijoukon heti sen jälkeen, kun nämä olivat ohittaneet Öljymäen harjan ja aloittaneet laskeutumisensa kaupunkiin.

Kun kulkue lähti liikkeelle Betaniasta, tämän juhlivan väkijoukon keskuudessa vallitsi suuri innostus. Siinä oli opetuslapsia, uskovia ja vierailevia pyhiinvaeltajia, joista monet olivat kotoisin Galileasta ja Pereasta. Hetkeä ennen heidän liikkeellelähtöään näyttämölle saapuivat alkuperäisen naisryhmän kaksitoista naista, joiden seurassa oli muutamia heidän työtovereitaan, ja nämä liittyivät tähän ainutlaatuiseen kulkueeseen sen edetessä riemuiten kohti kaupunkia.

Ennen kuin he lähtivät liikkeelle, Alfeuksen kaksoset laskivat viittansa aasin päälle ja pitelivät sitä paikallaan, sillä aikaa kun Mestari asettui sen selkään. Kulkueen edetessä kohti Öljymäen lakea juhlaväki viskeli vaatteitaan maahan ja toi lähistön puista oksia kunniamatoksi aasille, joka kantoi kuninkaallista Poikaa, luvattua Messiasta. Siirtyessään eteenpäin, kohti Jerusalemia, riemuitseva kansanjoukko alkoi laulaa tai pikemminkin huutaa yhteen ääneen psalmia: ”Hoosianna Daavidin pojalle; siunattu on hän, joka tulee Herran nimessä. Hoosianna korkeuksissa. Siunattu olkoon valtakunta, joka laskeutuu alas taivaasta.”

Kulkueen astellessa eteenpäin Jeesus oli hilpeällä ja iloisella mielellä kunnes hän tuli Öljymäen harjalle, jossa kaupunki ja temppelitornit tulivat kokonaan näkyviin. Siellä Mestari pysäytti kulkueen, ja suuri hiljaisuus laskeutui kaiken ylle, kun he näkivät, että hän itki. Katsellessaan valtavaa kansanpaljoutta, joka oli tulossa kaupungista tervehtimään häntä, Mestari lausui syvästi liikuttuneena ja kyyneleisellä äänellä: ”Oi Jerusalem, jospa sinä—sinäpä juuri—vain olisit tiennyt edes tänä sinun päivänäsi ne asiat, jotka kuuluvat rauhaasi ja jotka niin auliisti olisit saanut! Mutta nyt nämä ihanuudet kohta kätketään silmiesi edestä. Kohta sinä torjut Rauhan Pojan ja käännät selkäsi pelastuksen evankeliumille. Ne päivät koittavat sinulle kohta, jolloin vihollisesi kaivavat taisteluhaudan ympärillesi ja piirittävät sinua joka puolelta; niin perin pohjaisesti he sinut hävittävät, ettei kiveäkään jää kiven päälle. Ja tämä kaikki on osasi siksi, ettet tiennyt jumalallisen vierailusi ajankohtaa. Kohta sinä hylkäät Jumalan lahjan, ja kaikki ihmiset tulevat hylkäämään sinut.”

Sen jälkeen kun Jeesus oli äskeiset sanat lausunut, kulkue alkoi laskeutua alas Öljymäkeä, ja hetken kuluttua mukaan liittyi muualta tulleiden kansanjoukko. Nämä olivat lähteneet Jerusalemista palmunlehviä liehutellen, hoosiannoja huutaen ja muutoinkin riemumieltä ja hyvää yhteishenkeä ilmoille kaiuttaen. Mestari ei ollut suunnitellut sellaista, että nämä väkijoukot tulisivat heitä vastaan Jerusalemista. Se oli joidenkuiden muiden työtä. Hän ei milloinkaan ennakolta harkinnut mitään, mikä oli dramaattista.

Mestaria tervehtimään ryöpynneen kansanpaljouden mukana tuli myös monia fariseuksia ja hänen muita vihamiehiään. Tämä äkillinen ja odottamaton kansansuosion purkaus sai heidät siinä määrin pois tolaltaan, etteivät he rohjenneet pidättää häntä, jottei sellainen toimenpide mahdollisesti syöksisi väestöä avoimeen kapinaan. He olivat suuresti huolissaan siitä, miten ne lukuisat vierailijat asiaan suhtautuisivat, jotka olivat kuulleet paljon Jeesuksesta ja joista monet uskoivat häneen.

Kun he lähestyivät Jerusalemia, väkijoukko alkoi osoittaa tuntemuksiaan yhä äänekkäämmin, jopa siinä määrin, että muutamat fariseukset raivasivat tiensä Jeesuksen vierelle ja sanoivat: ”Opettaja, eiköhän sinun tulisi torua opetuslapsiasi ja kehottaa heitä käyttäytymään siivommin.” Jeesus vastasi: ”On toki paikallaan, että nämä lapset toivottavat tervetulleeksi Rauhan Pojan, jonka pääpapit ovat torjuneet. Olisi hyödytöntä pysäyttää heitä, sillä siinä tapauksessa heidän sijastaan huutaisivat ääneensä nämä tienvieren kivet.”

Fariseukset riensivät kulkueen edelle päästäkseen taas mukaan sanhedrinin kokoukseen. Kyseinen neuvosto oli nimittäin tuolloin koolla temppelissä, ja nämä fariseukset raportoivat virkatovereilleen: ”Katso­kaas, teemmepä mitä hyvänsä, siitä ei ole mihinkään. Tämä galilealainen saattaa meidät häpeään. Ihmiset ovat hullaantuneet häneen. Ellemme pysäytä näitä tietämättömiä, koko maailma menee hänen perässään.”

Todellisuudessa tähän väkijoukon pinnalliseen ja spontaaniin innostuksen purkaukseen ei tulisi liittää mitään syvää merkitystä. Olkoonkin, että tämä vastaanotto oli riemukas ja vilpitön, se ei silti ollut merkki mistään todellisesta tai syvälle juurtuneesta vakuuttuneisuudesta tämän juhlaväen sydämessä. Samaiset väkijoukot olivat yhtä valmiita torjumaan Jeesuksen myöhemmin samalla viikolla, heti sen jälkeen kun sanhedrin lopulta otti lujan ja päättäväisen kannan häntä vastaan, ja kun heidän harhakuvansa haihtuivat—kun he tajusivat, ettei Jeesus aikonutkaan perustaa valtakuntaa heidän kauan hellimiensä toiveiden mukaisesti.

Mutta koko kaupunki oli suunnattoman kuohunnan tilassa niin, että jokainen kyseli: ”Kuka on tämä mies?” Ja väkijoukko vastasi: ”Tämä on Galilean profeetta, Nasaretin Jeesus.”