Matkallaan Jerusalemiin Jeesus ja hänen seuraajansa leiriytyivät keskiviikkoiltana, maaliskuun 29. päivänä, Liviasiin, saatuaan päätökseen kiertomatkansa Etelä-Perean kaupungeissa. Tämä oli se Liviaassa vietetty ilta, jolloin Simon Selootti ja Simon Pietari, jotka olivat salaa sopineet, että heille tällä paikkakunnalla luovutettaisiin yli sata miekkaa, saivat nämä aseet haltuunsa ja jakoivat niitä kaikille, jotka suostuisivat vastaanottamaan sellaisen ja kantamaan sitä viittansa alle kätkettynä. Simon Pietari kantoi miekkaansa vielä sinä iltana, jona Mestari puutarhassa kavallettiin.
Varhain torstaiaamuna, ennen kuin muut vielä olivat hereillä, Jeesus kutsui Andreaksen luokseen ja sanoi: ”Herätä veljesi! Minulla on heille puhuttavaa.” Jeesus oli tietoinen näistä miekoista ja siitä, ketkä hänen apostolinsa sellaisen aseen olivat vastaanottaneet ja sellaista kantoivat, mutta hän ei koskaan paljastanut heille tietävänsä tällaiset asiat. Andreaksen herätettyä työtoverinsa ja näiden keräännyttyä yhteen muista erilleen Jeesus sanoi: ”Lapseni, olette olleet kanssani pitkän tovin, ja olen opettanut teille paljon sellaista, mikä on tarpeen tätä aikaa ajatellen, mutta nyt tahtoisin varoittaa teitä, ettette panisi luottamustanne sellaisiin, mitkä lihallisessa olomuodossa edustavat epävarmuuksia, ettekä sellaisiin, mitkä ihmisen puolustusvarustuksessa ovat heikkouksia, käydessämme kohti edessämme olevia koettelemuksia ja koetusta. Olen pyytänyt teidät tänne muista erilleen, jotta minulla olisi vielä kerran tilaisuus selväsanaisesti kertoa teille, että olemme menossa Jerusalemiin, jossa niin kuin tiedätte Ihmisen Poika on jo tuomittu kuolemaan. Sanon teille taas kerran, että Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja uskonnollisten vallanpitäjien käsiin ja että nämä tulevat hänet tuomitsemaan ja luovuttamaan hänet sitten pakanain käsiin. Ja niin he tulevat pilkkaamaan Ihmisen Poikaa, jopa sylkemään hänen päälleen ja ruoskimaan häntä, ja he toimittavat hänet kuolemaan. Ja kun he tappavat Ihmisen Pojan, älkää kauhistuko, sillä teen tiettäväksi, että hän on kolmantena päivänä nouseva kuolleista. Ottakaa tästä vaarin ja muistakaa minun teitä ennalta varoittaneen.”
Taas kerran apostolit olivat ymmällään, mykistyneitä. Mutta he eivät osanneet ottaa hänen sanojaan kirjaimellisesti; he eivät kyenneet käsittämään, että Mestari tarkoitti täsmälleen sitä, mitä hän sanoi. Se, että he itsepintaisesti uskoivat maan päälle perustettavaan ajalliseen valtakuntaan, jonka pääkaupunki olisi Jerusalem, sokaisi heidät niin pahasti, etteivät he yksinkertaisesti voineet—halunneet—antaa itselleen lupaa hyväksyä Jeesuksen sanomaa kirjaimelliseksi. Kaiken päivää he pohtivat, mitä Mestari mahtoi tarkoittaa moisilla omituisilla julistuksillaan. Mutta kenelläkään heistä ei ollut rohkeutta esittää hänelle kysymystä näistä lausumista. Vasta Mestarin kuoleman jälkeen nämä hämmentyneet apostolit havahtuivat tietoisuuteen siitä, että hän ennen ristiinnaulitsemistaan olikin puhunut heille selvät ja suorat sanat.
Liviaassa sattui myös, että muutamat ystävällismieliset fariseukset tulivat Jeesuksen luokse heti aamiaisen jälkeen ja sanoivat: ”Pakene kiireesti näiltä tienoilta, sillä niin kuin Herodes kerran tavoitteli Johannesta, niin hän nyt tavoittelee sinun tappamistasi. Hän pelkää kansannousua ja on päättänyt tappaa sinut. Tuomme sinulle tämän varoituksen, jotta sinulla olisi tilaisuus päästä pakoon.”
Ja tämä oli osaksi totta. Lasaruksen kuolleistanousu pelästytti ja säikäytti Herodeksen ja tietäessään, että sanhedrin oli rohjennut tuomita Jeesuksen, ja vieläpä ennen oikeudenkäyntiä, Herodes päätti joko tappaa Jeesuksen tai ajaa hänet pois omalta hallintoalueeltaan. Todellisuudessa hän halusi toteuttaa jälkimmäisen vaihtoehdon, sillä hän pelkäsi Jeesusta niin suuresti, että toivoi, ettei hänen olisi pakko tätä teloituttaa.
Kuultuaan, mitä fariseuksilla oli sanottavaa, Jeesus vastasi: ”Olen sangen hyvin perillä Herodeksesta ja hänen pelostaan tätä valtakunnan evankeliumia kohtaan. Mutta älkää erehtykö luulemaan, etteikö hän paljon mieluummin näkisi, että Ihmisen Poika menee Jerusalemiin ja kärsii ja kuolee pääpappien käsissä. Kätensä jo Johanneksen verellä tahrattuaan hänellä ei ole mitään halua joutua vastuuseen Ihmisen Pojan kuolemasta. Menkääpä te kertomaan sille ketulle, että Ihmisen Poika saarnaa tänään Pereassa, menee huomenna Juudeaan ja muutaman päivän kuluttua hän on vienyt täyttymykseen tehtävänsä maan päällä ja on valmis nousemaan Isän tykö.”
Sitten Jeesus apostoliensa puoleen kääntyen sanoi: ”Ammoisista ajoista asti profeetat ovat menehtyneet Jerusalemissa, ja on vain soveliasta, että Ihmisen Poika menee kaupunkiin, jossa on Isän huone, uhrattavaksi hintana, joka on maksettava inhimillisestä kiihkoilusta, ja tuloksena uskonnollisesta ennakkoluuloisuudesta ja hengellisestä sokeudesta. Oi Jerusalem, Jerusalem, joka tappaa profeetat ja kivittää totuudenopettajat! Kuinka usein olenkaan halunnut koota lapsesi yhteen niin kuin kanaemo kerää oman pesueensa siipiensä suojaan, mutta sinä et antanut minun niin tehdä! Katso, huoneesi jätetään kohta sinulle autiona! Vielä monta kertaa toivot, että näkisit minut, mutta et minua näe. Silloin sinä minua etsit, mutta et minua löydä.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän kääntyi ympärillään olevien puoleen ja sanoi: ”Oli miten oli, menkäämme Jerusalemiin osallistuaksemme pääsiäisjuhlille ja tehdäksemme, mikä on osamme taivaallisen Isän tahdon täyttämisessä.”
Ymmällään ja hämmentynyt oli se uskovien ryhmä, joka tuona päivänä seurasi Jeesusta Jerikoon. Apostolit kykenivät erottamaan vain tietynlaisen, lopullisesta riemuvoitosta kertova sävyn Jeesuksen valtakuntaa koskeneissa julistuksissa. He eivät kerta kaikkiaan osanneet asettua siihen asemaan, että olisivat olleet valmiita käsittämään varoitukset uhkaamassa olevasta takaiskusta. Kun Jeesus puhui ”kolmantena päivänä nousemisesta”, he takertuivat tähän lausumaan ikään kuin se olisi merkinnyt kiistämätöntä valtakunnan riemuvoittoa, heti sen jälkeen kun ensin olisi käyty epämiellyttävä kahakka juutalaisten uskonnollisten johtajien kanssa. ”Kolmantena päivänä” oli tavanomainen juutalainen sanonta, joka merkitsi ”ennen pitkää” tai ”kohta sen jälkeen.” Jeesuksen puhuessa ”nousemisesta” he luulivat hänen tarkoittavan ”valtakunnan nousemista”.
Nämä uskovat olivat hyväksyneet Jeesuksen Messiaaksi, ja kärsivästä Messiaasta juutalaiset eivät tienneet juuri mitään. He eivät ymmärtäneet, että Jeesus pääsi kuolemallaan moniin sellaisiin tavoitteisiin, joita hän ei olisi koskaan elämällään voinut saavuttaa. Kun apostoleja kannusti astumaan Jerusalemin muurien sisäpuolelle Lasaruksen kuolleistaherääminen, Mestarin tukena tässä hänen lahjoittautumisensa koettelevassa vaiheessa oli muisto hänen kirkastuksestaan.