Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmää muodostavat—sekä Äärettömänä Henkenä että Myötätoimijana tarkastellun—Kolmannen Lähteen ja Keskuksen toiminnallisen perheen ytimen. Korkeimpien Henkien toimipiiri ulottuu Paratiisissa olevasta Kolminaisuuden läsnäolosta avaruuden planeettojen evolutionaariskuolevaisen olentoluokan mielen toimintaan. Näin ne yhdistävät taivaasta laskeutuvat hallinnolliset tasot ja koordinoivat niiden henkilöstön moninaiset toiminnot. Olipa kysymyksessä Päivien Muinaisten kanssa yhteistyössä oleva Heijastavien Henkien ryhmä, Mikael-Pojan kanssa työskentelevä Luova Henki tai Paratiisin-Kolminaisuuden ympärille ryhmittyneet Seitsemän Valtiashenkeä, niin kaikkialla keskus-, super- ja paikallisuniversumeissa kohdataan Korkeimpien Henkien toimintaa. He toimivat samalla tavalla sekä ”Päivien” yhteisöön kuuluvien kolminaisuuspersoonallisuuksien että ”Poikien” luokkaan kuuluvien paratiisipersoonallisuuksien kanssa.
Yhdessä Äärettömän Äiti-Henkensä kanssa Korkeimpien Henkien ryhmät ovat Kolmannen Lähteen ja Keskuksen valtavan laajan, luoduista olennoista koostuvan perheen välittömiä luojia. Kaikki hoivaavien henkien olentoluokat polveutuvat tästä yhdistymästä. Ensiasteiset supernafit polveutuvat Äärettömästä Hengestä; tämän luokan toisasteiset olennot ovat Valtiashenkien luomia; kolmannen asteen supernafit puolestaan ovat Kehien Seitsemän Hengen luomia. Kaikki Heijastavat Henget yhdessä ovat enkeliarmeijoiden ihmeellisen olentoluokan, superuniversumipalvelujen voimallisten sekonafien, äiti-luojia. Luova Henki on paikallisluomuksen enkeliyhteisöjen äiti; nämä serafihoivaajat ovat kussakin universumissa omaperäisiä, vaikka heidän hahmonsa noudattaakin keskusuniversumin esikuvia. Kaikki nämä hoivaavien henkien luojat saavat vain epäsuoraa apua Äärettömän Hengen, kaikkien enkelihoivaajien alkuperäisen ja ikuisen äidin, keskusasuinsijoilta.
Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmää ovat asutetun luomistuloksen koordinoijia. Heidän johtavien päälliköidensä, Seitsemän Valtiashengen, yhteenliittymä näyttää koordinoivan Seitsenkertaisen Jumalan laajalle ulottuvia toimintoja seuraavasti:
1. Kollektiivina Valtiashenget ovat lähes yhdenvertaisia Paratiisin Jumaluuksien Kolminaisuuden jumaluustason kanssa.
2. Yksilöinä he ammentavat tyhjiin kolmiyhteisen Jumaluuden ensivaiheiset yhdistymismahdollisuudet.
3. Toisistaan eroavina Myötätoimijan edustajina he ovat Korkeimman Olennon henki-, mieli- ja voima-suvereenisuuden tyyssijoja siltä osin, mikä ei vielä ole tämän hallussa.
4. Heijastavien Henkien välityksellä he synkronoivat Päivien Muinaisten superuniversumihallitukset Majestonin, universaalisen heijastustoiminnan keskuksen, kanssa.
5. Osallistumisellaan paikallisuniversumien Jumalallisten Hoivaajien yksilöllistämiseen Valtiashenget tuovat omat antimensa Seitsenkertaisen Jumalan viimeiselle tasolle: Luoja-Pojan ja Luovan Hengen liitolle paikallisuniversumeissa.
Myötätoimijaan luonnostaan kuuluva toiminnallinen yhtenäisyys paljastuu kehittyville universumeille Seitsemässä Valtiashengessä, hänen ensiasteisissa persoonallisuuksissaan. Mutta tulevien aikojen täydellistyneissä superuniversumeissa tämä yhtenäisyys on epäilemättä oleva erottamattomissa Korkeimman kokemusperäisestä suvereenisuudesta.
[Esittänyt yksi Uversan Jumalallisista Neuvonantajista.]
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.