◄ 165:2
Luku 165
165:4 ►

Perean-lähetysretki alkaa

3. Sapattisaarna Pellassa

165:3.1

Tammikuun lopulla sapatti-iltapäivän väenkokouksissa oli osanottajia lähes kolmetuhatta. Lauantaina, tammikuun 28. päivänä, Jeesus esitti ikimuistettavan saarnan aiheesta ”Luottamus ja hengellinen valmius”. Simon Pietarin esittämien alustavien huomioiden jälkeen Mestari lausui:

165:3.2

”Mitä olen monta kertaa sanonut apostoleilleni ja opetuslapsilleni, sen julistan nyt tälle väenkokoukselle: Kavahtakaa fariseusten hapatusta, sillä se on tekopyhyyttä, joka syntyy ennakkoluuloisuudesta ja jota ruokitaan olemalla perinteiden orjia—olkoonkin että monet näistä fariseuksista ovat sydämeltään vilpittömiä ja että jotkut heistä ovat jääneet tänne opetuslapsikseni. Ennen pitkää te kaikki ymmärrätte opetukseni, sillä siinä, mikä nyt on kätkettyä, ei ole mitään, mitä ei paljastettaisi. Mikä nyt on teiltä kätkössä, se kaikki tehdään tunnetuksi, sitten kun Ihmisen Poika on vienyt päätökseen maan päällä ja lihallisessa hahmossa suorittamansa tehtävän.

165:3.3

”Pian, peräti pian, kaikki, mitä vihamiehemme nyt salassa ja pimeydessä suunnittelevat, tuodaan päivänva­loon ja julistetaan talojen katoilta. Mutta sanon teille, ystäväni, älkää pelätkö heitä, kun he koettavat surmata Ihmisen Pojan. Älkää niitä pelätkö, jotka vaikka he saattavatkin kyetä tappamaan ruumiin, eivät enää sen jälkeen omaakaan mitään valtaa teihin. Annan teille kehotuksen, ettette pelkäisi ketään, ei taivaassa eikä maan päällä, vaan että iloitsette siitä, että tunnette Hänet, jolla on valta vapahtaa teidät kaikesta epävanhurskaudesta ja esittää teidät universumin tuomarinistuimen edessä moitteettomina.

165:3.4

”Eikö viisi varpusta myydäkin kahdesta rovosta? Ja kuitenkin on niin, että kun nämä linnut lentelevät sinne tänne ravintoa etsien, yksikään niistä ei ole olemassa ilman, että Isä, joka on kaiken elämän lähde, sen tietää. Serafisuojelijan näkökulmasta katsoen jopa päänne hiuksetkin ovat luetut. Ja jos kaikki tämä on totta, miksi eläisitte niitä monia joutavuuksia peläten, joita päivittäisessä elämässänne eteenne nousee? Sanon teille: Älkää pelätkö, sillä olette paljon suurempiarvoiset kuin on montakin varpusta.

165:3.5

”Kaikki ne teistä, joilla on ollut rohkeutta tunnustaa ihmisten edessä uskonsa evankeliumiini, tunnustan kohta taivaan enkelten edessä; mutta joka ihmisten edessä tieten tahtoen kieltää opetusteni totuuden, hänen kohtalonsuojelijansa kieltää myös hänet taivaan enkelten edessä.

165:3.6

”Sanokaa Ihmisen Pojasta mitä tahdotte, ja se annetaan teille anteeksi; mutta anteeksiantoa tuskin saa se, joka tohtii pilkata Jumalaa. Kun ihmiset menevät niin pitkälle, että he tieten tahtoen lukevat Jumalan teot pahuuden voimien teoiksi, tällaiset tietoiseen kapinaan ryhtyneet tuskin edes kaipaavat syntiensä anteeksian­toa.

165:3.7

”Ja kun vihamiehemme vievät teidät synagogien esimiesten ja muiden korkeiden viranomaisten eteen, älkää huolehtiko, mitä sanoisitte; älkääkä olko huolissanne, miten teidän tulisi vastata heidän kysymyksiinsä, sillä sisimmässänne oleva henki on epäilyksettä opettava teille sinä samaisena hetkenä, mitä teidän tulisi sanoa sellaista, että se koituu valtakunnan evankeliumin kunniaksi.

165:3.8

”Kuinka kauan oikein viivyttelette, ennen kuin teette päätöksenne? Miksi horjutte kahden mielipiteen välillä? Miksei juutalainen tai pakana voi empimättä ottaa vastaan sitä ilosanomaa, että hän on ikiaikojen Jumalan poika? Pitkäkö aika meiltä vaaditaan, ennen kuin saamme suostuteltua teidät astumaan riemumielin sinne, mikä on hengellinen perintöosanne? Tulin tähän maailmaan tehdäkseni Isän teille tunnetuksi ja johdattaakseni teidät Isän tykö. Ensiksi mainitun olen jo tehnyt, mutta viimeksi mainittua en saa ilman suostumustanne tehdä, sillä Isä ei koskaan pakota yhtäkään ihmistä astumaan sisälle valtakuntaan. Kutsu on aina kuulunut ja on aina kuuluva: Tulkoon jokainen, joka haluaa, ja nauttikoon vapaasti elämän vettä.”

165:3.9

Kun Jeesus oli nämä sanat lausunut, monet menivät apostolien kastettavaksi Jordanissa, kun Jeesus puolestaan kuunteli paikalle jääneiden esittämiä kysymyksiä.


◄ 165:2
 
165:4 ►