◄ 164:3
Luku 164
164:5 ►

Temppelin vihkimisen muistojuhla

4. Joosia sanhedrinin kuultavana

164:4.1

Joosian parantaminen oli iltapäivän puoliväliin tultaessa nostattanut temppelin ympärillä niin valtavan väittelyn, että sanhedrinin johtajat päättivät kutsua tämän neuvoston koolle sen tavanomaiseen kokoontumis­paikkaan temppelissä. Ja he tekivät näin vastoin sitä pysyväismääräystä, joka kielsi sanhedriniä kokoontumasta sapattipäivänä. Jeesus tiesi, että sapatin rikkominen olisi yksi tärkeimmistä häntä vastaan nostettavista syytteistä sitten, kun lopullinen koetus tulisi, ja hän halusi, että hänet tuotaisiin sanhedrinin eteen sen käsitellessä syytettä, jonka mukaan hän oli parantanut sokean miehen sapattipäivänä, kun itsessään se korkean juutalaisen oikeusistuimen istunto, joka oli koolla häntä tästä laupeudentyöstä tuomitsemassa, kävisi näistä asioista keskusteluja sapattipäivänä itse itselleen asettamiaan lakeja siten peittelemättä rikkoen.

164:4.2

Mutta he eivät kutsuneet Jeesusta eteensä. He pelkäsivät niin tehdä. Sen sijaan he viivyttelemättä lähettivät noutamaan Joosiaa. Muutamien alustavien kysymysten jälkeen sanhedrinin puhemies (läsnä oli viitisenkym­mentä jäsentä) käski Joosian kertoa heille, mitä hänelle oli tapahtunut. Aamuisen paranemisensa jälkeen Joosia oli saanut kuulla Tuomakselta, Natanaelilta ja muilta, että fariseukset olivat vihoissaan hänen sapattina tapahtuneesta parantamisestaan ja että nämä todennäköisesti aiheuttaisivat kaikille asianosaisille ikävyyksiä; mutta Joosia ei vielä käsittänyt, että Jeesus oli se, jota kutsuttiin Vapahtajaksi. Niinpä hän, kun fariseukset häntä kuulustelivat, sanoi: ”Tämä mies tuli paikalle, pani savea silmilleni, käski minun mennä peseytymään Siiloamissa, ja nyt minä tosiaankin näen.”

164:4.3

Muuan iäkkäämmistä fariseuksista sanoi pitkähkön puheensa päätteeksi: ”Tämä mies ei voi olla Jumalalta, sillä kuten näette, hän ei noudata sapattia. Hän rikkoo lakia ensiksikin sillä, että hän muovaa saven, ja sitten sillä, että hän lähettää tämän kerjäläisen peseytymään Siiloamissa sapattipäivänä. Ei tuollainen mies voi olla Jumalan luota lähetetty opettaja.”

164:4.4

Eräs niistä nuoremmista miehistä, jotka salaa uskoivat Jeesukseen, sanoi silloin: ”Ellei tämä mies ole Jumalan lähettämä, kuinka hän kykenee tällaisiin tekoihin? Tiedämme, ettei tavallinen syntinen voi saada aikaan tällaisia ihmeitä. Tunnemme kaikki tämän kerjäläisen ja tiedämme, että hän syntyi sokeana, mutta nyt hän näkee. Yhäkö te sanotte, että tämä profeetta tekee nämä kaikki ihmeet perkeleiden ruhtinaan voimalla?” Ja aina kun nousi joku fariseus, joka rohkeni syyttää ja tuomita Jeesuksen, nousi joku toinen esittämään hämmentäviä ja kiusallisia kysymyksiä niin, että heidän keskuuteensa ilmaantui syvä juopa. Istunnon puheenjohtaja huomasi, mihin he olivat ajautumassa, ja hillitäkseen väittelyä hän valmistautui esittämään lisää kysymyksiä miehelle itselleen. Joosian puoleen kääntyen hän sanoi: ”Mitä sanottavaa sinulla on tästä miehestä, tästä Jeesuksesta, josta väität, että hän avasi silmäsi?” Ja Joosia vastasi: ”Mielestäni hän on profeetta.”

164:4.5

Johtajat joutuivat syvän levottomuuden valtaan, ja kun he eivät osanneet muutakaan tehdä, he päättivät lähettää noutamaan paikalle Joosian vanhemmat saadakseen tietää, oliko Joosia tosiaankin syntynyt sokeana. He olivat haluttomia uskomaan, että kerjäläinen oli parannettu.

164:4.6

Jerusalemissa oltiin varsin hyvin perillä paitsi siitä, ettei Jeesuksella ollut pääsyä mihinkään synagogaan, myös siitä, että kaikki, jotka uskoivat hänen opetuksiinsa, oli samalla tavalla ajettu ulos synagogista, erotettu Israelin seurakuntayhteydestä; ja tämä merkitsi, että elintarpeiden osto-oikeutta lukuun ottamatta asianomai­selta evättiin koko juutalaisyhteisön puitteissa kaikki oikeudet ja kaikenlaiset etuisuudet.

164:4.7

Niinpä, kun Joosian vanhemmat, nämä köyhät ja pelokkaat sielut, ilmaantuivat kunnianarvoisan sanhedri­nin eteen, he pelkäsivät puhua vapaasti. Oikeuden puhemies sanoi: ”Onko tämä teidän poikanne? Ja onko ymmärryksemme siltä osin oikea, että hän olisi syntynyt sokeana? Jos tämä on totta, niin mistä johtuu, että hän nyt kykenee näkemään?” Ja sitten Joosian isä, poikansa äidin tukemana, vastasi: ”Tiedämme, että tämä on poikamme ja että hän syntyi sokeana, mutta mistä se sitten johtuu, että hänestä on tullut näkevä, tai kuka hänen silmänsä avasi, sitä emme tiedä. Kysykää häneltä. Hän on täysi-ikäinen. Antakaa hänen puhua puolestaan.”

164:4.8

He kutsuivat nyt Joosian toista kertaa eteensä. Heidän kaavailunsa virallisen oikeudenkäynnin pitämisestä ei ottanut sujuakseen, ja joitakuita alkoi arveluttaa, että he olivat toimittamassa tällaista asiaa sapattina. Niinpä he Joosian uudelleen eteensä kutsuessaan koettivatkin toisenlaiseen taktiikkaan turvautumalla saada hänet ansaan. Oikeuden virkailija puhutteli entistä sokeaa seuraavasti: ”Mikset anna tästä kunniaa Jumalalle? Mikset kerro meille koko totuutta siitä, mitä tapahtui? Tiedämme kaikki, että tämä mies on synnintekijä. Mikset suostu näkemään totuutta? Tiedäthän, että sekä sinua että tätä miestä syytetään sapatin rikkomisesta. Etkö tahdo sovittaa syntiäsi sillä, että tunnustat Jumalan parantajaksesi, mikäli yhä väität, että silmäsi on tänä päivänä avattu?”

164:4.9

Mutta Joosia ei ollut tyhmä, eikä häneltä myöskään puuttunut huumorintajua. Niinpä hän vastasi oikeuden virkailijalle: ”Onko tämä mies syntinen, sitä en tiedä; mutta yhden asian kyllä tiedän—sen, että vaikka olin sokea, nyt minä näen.” Ja kun he eivät kyenneet saamaan Joosiaa satimeen, he kokeilivat esittää hänelle lisää kuulustelukysymyksiä, ja he kysyivät: ”Miten hän tarkasti ottaen avasi silmäsi? Mitä hän itse asiassa sinulle teki? Mitä hän sinulle sanoi? Pyysikö hän sinua uskomaan itseensä?”

164:4.10

Joosia vastasi, hivenen kärsimättömänä: ”Olen kertonut teille täsmällisesti, miten se kaikki kävi, ja ellette uskoneet todistajanlausuntoani, miksi te sen sitten taas haluaisitte kuulla? Ette kai tekin sattumoisin haluaisi tulla hänen opetuslapsikseen?” Kun Joosia oli nämä sanat lausunut, sanhedrinin istunto purkautui sekasorrok­si, miltei väkivallaksi, sillä sen johtomiehet ryntäsivät Joosian kimppuun ja kiljuivat kiukkua uhoten: ”Puhu sinä vain omasta opetuslapseudestasi tämän miehen suhteen, mutta me olemme Mooseksen opetuslapsia ja olemme Jumalan lakien opettajia. Tiedämme, että Jumala puhui Mooseksen kautta, mutta tästä miehestä, tästä Jeesuksesta, emme tiedä, mistä hän on peräisin.”

164:4.11

Silloin Joosia jakkaralla seisten huusi metelin yli kaikille, jotka voivat kuulla: ”Te, jotka väitätte olevanne koko Israelin opettajia, kuulkaa, kun julistan teille, että täälläpä se vasta suuri ihme onkin, sillä te tunnustatte, ettette tiedä, mistä tämä mies on peräisin, ja kuitenkin te kuulemanne todistuksen perusteella tiedätte varmaksi, että hän avasi minun silmäni. Tiedämme kaikki, ettei Jumala tee tällaisia tekoja jumalattomille; että Jumala tekisi sellaisen vain sille, joka häntä vilpittömästi palvoo ja joka sellaista pyytää—ihmiselle, joka on pyhä ja vanhurskas. Tiedätte, ettei maailman alusta tähän päivään ole koskaan kuultu, että sokeaksi syntyneen silmät olisi avattu. Katsokaa siis kaikki minua ja käsittäkää, mitä Jerusalemissa on tänä päivänä tehty! Sanon teille: Ellei tämä mies olisi Jumalalta, ei hän tätä olisi tekemään kyennyt.” Ja kun sanhedrinin jäsenet poistuivat paikalta vihaisina ja sekasorron vallassa, he huusivat hänelle: ”Synnyit yltä päältä synnissä ja etkös vain jo katsokin oikeaksi ryhtyä opettajak­semme? Ehkäpä et todellisuudessa syntynytkään sokeaksi, ja vaikka silmäsi olisikin avattu sapattipäivänä, se tapahtui perkeleiden ruhtinaan voimalla.” Ja he menivät suoraa päätä synagogaan erottaakseen Joosian seurakunnasta.

164:4.12

Tähän kuulusteluun joutuessaan Joosian käsitykset Jeesuksesta ja oman paranemisensa luonteesta olivat laihanlaiset. Enin osa niistä uskaliaista todistajalausunnoista, jotka hän niin nokkelasti ja pelottomasti tämän koko Israelin korkeimman tuomioistuimen edessä esitti, kehkeytyi hänen mielessään sitä mukaa, kun tutkimus eteni näitä epäoikeudenmukaisia ja väärämielisiä raiteita.


◄ 164:3
 
164:5 ►