Rodan Aleksandrialainen

Varhain maanantaiaamuna Rodan ryhtyi pitämään kymmenestä esityksestä koostunutta puheiden sarjaa Natanaelille, Tuomakselle ja tuolloin sattumoisin Magadanissa olleelle, puolen kolmattakymmenen uskovan ryhmälle. Tiivistettyinä, yhdisteltyinä ja nykyisen kielenkäytön mukaisiksi muokattuina nämä puheet tuovat pohdittaviksi seuraavat ajatukset:

Ihmiselämään kuuluu kolme suurta liikkeelle panevaa voimaa: vietit, kaipaukset ja houkutukset. Vahva luonne, vastustamaton persoonallisuus, saavutetaan vain sillä, että luonnollinen elämänvietti muunnetaan sosiaaliseksi elämisen taidoksi muokkaamalla tällä hetkellä vaikuttavat halut sellaisiksi korkeammiksi kaipauksiksi, joiden peruuttamaton saavuttaminen on mahdollista, samalla kun se, mikä ylipäätään houkutte­lee jatkamaan olemassaoloa, pitää vaihtaa niin, että ihmisen sovinnaisten ja vakiintuneiden ideoiden tilalle tulevat ne korkeammat maailmat, jotka täyttyvät tutkimattomista ideoista ja löytämistään odottavista ihanteista.

Mitä kompleksisemmaksi sivilisaatio muuttuu, sitä vaikeammaksi käy elämisen taito. Mitä nopeampia muutokset sosiaalisessa käytännössä ovat, sitä mutkikkaammaksi käy luonteenkehittämisen tehtävä. Ihmis­kunnan on, mikäli edistymisen on määrä jatkua, kymmenen sukupolven välein opittava elämisen taito uudelleen. Ja jos ihmisestä tulee niin kekseliäs, että hän lisää yhteiskunnan monimutkaisuutta yhä kasvavalla vauhdilla, on tarpeen, että elämisen taito opiskellaan uudelleen entistäkin lyhyemmin välein, kenties joka ainoan sukupolven aikana. Mikäli elämisen taidon kehittyminen ei pysy olemassaolon teknisen puolen kehittymisen tahdissa, ihmiskunta taantuu nopeasti alkeellisen elämänvietin tasolle—se ryhtyy tyydyttämään vain hetkellisiä halujaan. Siinä tapauksessa ihmiskunta pysyy kypsymättömänä; yhteiskunta ei kehity täyteen kypsyyteen.

Sosiaalisen kypsyyden mittana on se, missä määrin ihminen on halukas luopumaan pelkkien ohimenevien ja hetkellisten halujensa tyydyttämisestä sen hyväksi, että hän pitää vireillä niitä korkeampia kaipauksia, joiden kohteiden saavuttamisen tavoittelu tarjoaa mainittua runsaammin mitoin tyydytyksentunteita siitä, että etenee aste asteelta kohti pysyviä päämääriä. Mutta todellinen sosiaalisen kypsyyden tunnusmerkki on kansakunnan halukkuus luopua oikeudestaan elää rauhan ja tyytyväisyyden oloissa, jolloin ponnistelemattomuutta edistävien normien pohjana on vakiintuneiden uskomusten ja sovinnaisten ideoiden muodostama houkutin, kun vaihtoehtona on epävarmuutta merkitsevä ja tarmoa vaativa houkutus tavoitella tutkimattomia mahdolli­suuksia idealistisista hengellisistä realiteeteista koostuvien ja löytämistään odottavien päämäärien saavuttami­seen.

Eläimet reagoivat ylevästi elämänviettiin, mutta vain ihminen voi saavuttaa elämisen taidon, jos kohta ihmiskunnan valtaosa kokeekin vain eläimellisen elämänvietin. Eläimet tuntevat vain tämän sokean ja vaistomaisen vietin. Ihminen kykenee nousemaan tämän luonnonmukaiseen toimintaan ajavan vietin yläpuolelle. Ihmisen on mahdollista päättää, että hän elää älyperäisen taiteen korkealla tasolla, jopa taivaallisen riemun ja hengellisen hurmion tasolla. Eläimet eivät pyri pääsemään selville elämän tarkoituksista; siksi ne eivät myöskään koskaan murehdi, eivätkä ne myöskään tee itsemurhaa. Ihmisten keskuudessa esiintyvä itsemurhailmiö osoittaa, että tällaiset olennot ovat nousseet pois puhtaasti eläimelliseltä olemassaolon tasolta, ja lisäksi se todistaa siitä että, kyseisten ihmisten ponnistukset tuntemattoman kartoittamiseksi eivät ole yltäneet kuolevaisen kokemuksen taiteelliselle tasolle. Eläimet eivät tiedä elämän tarkoitusta; sen lisäksi, että ihmisellä on kyky arvojen tiedostamiseen ja merkitysten käsittämiseen, hän on myös tietoinen merkitysten merkityksestä: hän tiedostaa ymmärryksensä.

Ihmisten rohjetessa hylätä elämän, joka perustuu luonnonmukaiseen haluamiseen, ja vaihtaa se rohkeutta kysyvän taiteilun ja epävarman logiikan merkeissä elettävään elämään, heidän täytyy osata odottaa, että he joutuvat kärsimään siitä johtuvat tunne-elämän vaurioiden—konfliktien, murhemielisyyden ja epävarmuuksi­en—riskit, ainakin niin kauan, että he saavuttavat jonkinasteisen älyllisen ja emotionaalisen kypsyyden. Rohkeuden menettäminen, murehtiminen ja välinpitämättömyys ovat positiivista todistusaineistoa moraali­sesta kypsymättömyydestä. Ihmisyhteiskunnan edessä on kaksi ongelmaa: yksilön kypsyyden saavuttaminen ja ihmisrodun kypsyyden saavuttaminen. Kypsä ihminen alkaa ennen pitkää katsella muita kuolevaisia hellyydestä kertovin tuntein ja suvaitsevuutta merkitsevin tuntemuksin. Kypsät ihmiset tarkastelevat epäkypsiä ihmisiä samalla rakkaudella ja hienotunteisuudella, jolla vanhemmat suhtautuvat lapsiinsa.

Menestyksekäs eläminen ei ole mitään sen kummallisempaa kuin taitoa käyttää luotettavia menetelmiä jokapäiväisten ongelmien ratkaisemiseen. Ensimmäisenä vaiheena minkä hyvänsä ongelman ratkaisemisessa on pulman paikantaminen, ongelman eristäminen ja sen luonteen ja vakavuuden rehellinen tunnustaminen. Aina kun elämänongelmat herättävät syvälliset pelkomme, teemme suuren virheen, jos kieltäydymme tunnustamasta niitä. Niin ikään silloin kun vaikeuksiemme tunnistaminen edellyttää meiltä tinkimistä itseämme koskevista ja kauan hellimistämme hyvistä käsityksistä, kateellisuutemme myöntämistä tai syvälle juurtuneiden ennakkoluulojen hylkäämistä, keskivertoihminen takertuu mieluummin vanhoihin, turvallisuutta tarjoaviin harhakuviin ja pitkään hellittyihin, valheellisiin turvallisuudentunteisiin. Vain rohkea henkilö on halukas myöntämään rehellisesti sen, mitä vilpitön ja looginen mieli paljastaa, ja katsomaan sitä pelottomasti silmästä silmään.

Jokaisen ongelman viisas ja tehokas ratkaiseminen vaatii, etteivät mieltä rasita ennakkoasennoituminen, intohimo eivätkä mitkään muutkaan puhtaasti henkilökohtaiset ennakkoluulot, jotka saattaisivat häiritä niiden olemassa olevien tekijöiden puolueetonta tarkastelua, jotka yhdessä muodostavat ratkaisua kaipaavan ongelman. Elämän ongelmien ratkaiseminen kysyy rohkeutta ja vilpittömyyttä. Vain rehelliset ja urheat yksilöt kykenevät uljaasti seuraamaan elämän hämmentävien ja ällistyttävien sokkeloiden läpi sinne, minne pelotto­man mielen logiikka hänet ikinä johdattaakin. Eikä tätä mielen ja sielun vapautumista voida koskaan saada aikaan ilman uskonnollista antaumusta lähestyvän älyllisen innostuksen antamaa käyttövoimaa. Tarvitaan jonkin suuren ihanteen tarjoama houkutin ajamaan ihmistä eteenpäin hänen tavoitellessaan päämäärää, joka on joka puolelta vaikeiden materiaalisten ongelmien ja moninaisten älyllisten epävarmuustekijöiden saartama.

Vaikka oletkin tehokkaasti aseistautunut kohtaamaan elämän vaikeat tilanteet, voit tuskin odottaa menestystä, ellei varustuksiisi kuulu mielen viisaus ja persoonallisuuden viehätysvoima, jotka antavat sinulle mahdollisuuden saada avuksesi tovereittesi antaumuksellisen tuen ja yhteistyöhalun. Et voi odottaa kovinkaan mittavaa menestystä sen kummemmin maallisessa kuin uskonnollisessakaan toiminnassasi, ellet kykene oppimaan, miten saat toverisi vakuuttumaan itsestäsi, miten saat ihmiset puolellesi. Sinun täytyy yksinkertai­sesti omata tahdikkuutta ja suvaitsevuutta.

Mutta suurenmoisimman ongelmien ratkaisumenetelmän olen oppinut Jeesukselta, Mestariltanne. Tarkoitan menetelmää, jota hän niin perin johdonmukaisesti käyttää ja jonka hän on opettanut teille jokaista yksityiskohtaa myöten, nimittäin palvovaa mietiskelyä eristyneisyydessä. Kun Jeesuksella on tapana varsin usein vetäytyä omiin oloihinsa pitämään yhteyttä taivaassa olevaan Isään, tässä tavassa on nähtävissä paitsi menetelmä, jolla kerätään voimaa ja viisautta elämiseen liittyviä tavanomaisia konflikteja varten, myös menetelmä, jolla valjastetaan käyttöön moraalis- ja hengellisluontoisten, korkeammalla tasolla olevien ongelmien ratkaisemiseen tarvittava energia. Mutteivät oikeatkaan ongelmien ratkaisumenetelmät korvaa persoonallisuuden luontaisia puutteita eivätkä hyvitä sitä, jos asianomainen ei isoa ja janoa aitoa vanhurskaut­ta.

Minuun on tehnyt syvän vaikutuksen Jeesuksen tapa poistua muiden seurasta omiin oloihinsa paneutuak­seen näihin hetkiinsä, jotka hän viettää yksinäisyydessä ja tarkastelee elämiseen liittyviä ongelmia; etsiäkseen uusia viisauden ja energian varantoja, jotta hän kykenisi tyydyttämään sosiaalisen palvelun moninaiset vaatimukset; elävöittääkseen ja syventääkseen korkeinta elämisen tarkoitusta saattamalla koko persoonallisuu­tensa tosiasiallisesti siihen tietoisuuteen, että hän on yhteydessä jumaluuteen; tavoitellakseen uusia ja parempia keinoja minuutensa sopeuttamiseksi elävän olemassaolon alati vaihtuviin tilanteisiin; saadakseen henkilökohtaisissa asenteissaan aikaan ne elintärkeät uudistukset ja uudelleenasennoitumiset, jotka ovat tuiki välttämättömiä, jotta hänen ymmärryksensä kaikesta siitä, mikä on kelvollista ja todellista, enentyisi; ja tehdäkseen kaiken tämän ainoana silmämääränään Jumalan kunnia—lähettääkseen henkäyksenä taivaisiin vilpittömästi lausumansa Mestarinne mielirukouksen: ”Tapahtukoon, ei minun tahtoni, vaan sinun tahtosi.”

Tämä Mestarinne palvonnantäyteinen menettely tuo mukanaan sellaisen jännitysten laukeamisen, joka uudistaa mielen; sellaisen valaistumisen, joka inspiroi sielun; sellaisen rohkeuden, joka antaa ihmiselle kyvyn kohdata urheasti ongelmansa; sellaista itsensä ymmärtämistä, joka häivyttää jäytävän pelon; ja sen tietoisuuden liitosta jumalallisuuden kanssa, joka vyöttää ihmisen sellaisella vakuuttuneisuudella, että hän sen turvin uskaltaa olla Jumalan kaltainen. Palvonnan tuottama rentoutuminen eli sellainen hengellinen yhteydenpito, jollaista Mestari harjoittaa, lievittää jännitystä, hälventää ristiriitoja ja tuo valtavan lisän persoonallisuuden kokonaisvoimavaroihin. Ja koko tämä filosofia, kun siihen lisätään valtakunnan evankeliumi, muodostaa tämän uuden uskonnon, niin kuin minä sen ymmärrän.

Ennakkoluuloisuus sokaisee sielun niin, ettei se tunnista totuutta; ja ennakkoluuloisuus on hälvennettävis­sä vain siten, että sielu vilpittömästi antautuu palvomaan tarkoitusperää, joka kanssaihmisten suhteen on kaiken kattava ja kaiken sisäänsä sulkeva. Ennakkoluuloisuus kytkeytyy erottamattomasti itsekkyyteen. Ennakkoluuloisuus on eliminoitavissa vain sillä, että hylätään oman edun tavoittelu ja korvataan se sellaisen tyydytyksen tavoittelemisella, joka on saatavissa vain sellaista asiaa—Jumalan etsimistä, jumalallisuuden saavuttamista—palvelemalla, joka ei ole vain suurempi kuin oma minä, vaan joka on jopa suurempi kuin koko ihmiskunta. Persoonallisuuden kypsyyden todisteena on ihmisen tunteman halun muuttuminen niin, että se tavoittelee alati niiden arvojen toteuttamista, jotka ovat korkeimpia ja jumalallisimmin todellisia.

Jatkuvien muutosten maailmassa, kehittyvän yhteiskuntajärjestyksen keskellä, on mahdotonta ylläpitää lukkoon lyötyjä ja vakiintuneita tavoitteita. Vain ne voivat kokea persoonallisuuden tasapainoisuutta, jotka ovat löytäneet ja omaksuneet elävän Jumalan ikuiseksi päämääräksi, jota tavoitellaan loputtomasti. Ja näin tapahtuva päämäärän siirtäminen ajallisuudesta ikuisuuteen, maan päältä Paratiisiin, ihmisyydestä jumaluuteen, edellyttää, että ihminen uudistuu, tekee kääntymyksen, syntyy uudesti; että hänestä tulee jumalallisen hengen uudesti luotu lapsi; että hän saa pääsyn taivaan valtakunnan veljesyh­teisöön. Kaikki filosofiat ja uskonnot, joista nämä ihanteet puuttuvat, ovat epäkypsiä. Opettamani filosofia edustaa saarnaamaanne evankeliumiin kytkettynä uutta, kypsää uskontoa, kaikkien tulevien sukupolvien ihannetta. Ja tämä on totta, koska ihanteemme on lopullinen, pettämätön, ikuinen, universaalinen, absoluutti­nen ja infiniittinen.

Oma filosofiani kannusti minua etsimään realiteetteja, jotka merkitsevät todellista saavuttamista, kypsyyttä osoittavaa määränpäätä. Mutta kannustimeni oli voimaton; etsinnästäni puuttui eteenpäin ajava voima; tavoitteluni kärsi siitä, että siitä puuttui varmuus oikeasta suunnasta. Ja tämä Jeesuksen evankeliumi on nämä puutteet runsain mitoin korjannut sillä, että se on antanut lisää näkemyksiä, kohottanut ihanteita ja antanut vakaat määränpäät. Voin nyt varauksitta, vailla epäilyksiä ja pahoja aavistuksia ryhtyä tähän ikuiseen yrityk­seen.