Varhain maanantaiaamuna, elokuun 15. päivänä, Jeesus ja mainitut kolme apostolia aloittivat nousun Hermonvuorelle, ja tämä tapahtui kuusi päivää Pietarin keskipäivän aikoihin tienvarressa mulperipuiden siimeksessä tekemän ikimuistettavan tunnustuksen jälkeen.
Jeesus oli saanut kutsun nousta yksinään vuorelle toimittamaan tärkeitä asioita, joissa oli kysymys hänen lihallisessa hahmossa suorittamansa lahjoittautumisen edistymisestä siltä osin kuin tämä kokemus liittyi hänen itsensä luomaan universumiin. On merkillepantavaa, että tämä epätavallinen tapahtuma oli ajoitettu tapahtuvaksi aikana, jolloin Jeesus ja apostolit olivat ei-juutalaisten mailla, ja että se itse asiassa tapahtui gentiilien vuorella.
He saapuivat määräpaikkaansa vuorenrinteen puolimatkan tietämissä vähän ennen puoltapäivää, ja lounasta nautittaessa Jeesus kertoi kolmelle apostolille jotakin siitä, mitä hän oli heti kasteensa jälkeen Jordanin itärannan kukkuloilla kokenut; samoin hän kertoi heille jotakin lisää siitä, mitä hän oli kokenut Hermonvuorella, tässä syrjäisessä piilopaikassa, edellisen kerran käydessään.
Pikkupoikana Jeesuksella oli ollut tapana kiivetä mäelle kotinsa lähellä ja kuvitella taisteluja, joita maailmanvaltojen armeijat olivat Esdraelonin tasangolla käyneet. Nyt hän nousi Hermonvuorelle ottamaan vastaan antimet, joiden oli määrä antaa hänelle valmius astua alas Jordanin tasangoille esittämään hänen Urantialla tapahtuneen lahjoittautumisensa draaman loppunäytökset. Mestari olisi tuona päivänä Hermonvuorella voinut luopua kamppailusta ja palata hallitsemaan oman universuminsa toimipiirejä, mutta paitsi että hän päätti täyttää ne Paratiisissa olevan Iankaikkisen Pojan antamaan toimeksiantoon sisältyvät vaatimukset, jotka oli asetettu hänen omalle jumalallisten Poikien luokalleen, hän tahtoi sen lisäksi täyttää sen, mikä tässä tilanteessa oli hänen Paratiisin-Isänsä tahdon mukainen viimeinen ja täysimääräinen toimenpide. Tuona elokuun päivänä kolme hänen apostoliaan näki hänen kieltäytyvän sellaisesta, että hänelle olisi annettu universumiin kohdistuva täysi valta. He katselivat hämmästyneinä sivusta, kun taivaalliset sanansaattajat poistuivat ja jättivät hänet yksin päättämään maisen elämänsä Ihmisen Poikana ja Jumalan Poikana.
Apostolien usko oli huipussaan viidentuhannen ihmisen ruokkimisen aikaan pudotakseen sen jälkeen nopeasti lähes nollapisteeseen. Mestarin myönnettyä jumalallisuutensa kahdentoista apostolin hiipuva usko nousi sen seurauksena muutaman seuraavan viikon aikana korkeimmilleen vain laskeakseen taas vähä vähältä alemmas. Heidän uskonsa kolmas elpyminen tapahtui vasta Mestarin kuolleistanousun jälkeen.
Kello oli noin kolme tuona kauniina iltapäivänä, kun Jeesus poistui kolmen apostolin seurasta sanoen: ”Poistun joksikin aikaa omiin oloihini pitämään yhteyttä Isään ja hänen viestintuojiinsa; pyydän teitä jäämään tänne, ja paluutani odottaessanne rukoilkaa, että Isän tahto tapahtuu kaikessa, mitä koette Ihmisen Pojan lahjoittautumistehtävän jatkumiseen liittyen.” Ja tämän heille sanottuaan Jeesus poistui paikalta käydäkseen pitkän neuvottelun Gabrielin ja Isä-Melkisedekin kanssa niin, että hän palasi vasta kello kuuden maissa. Nähdessään pitkäksi venyneen poissaolonsa heissä aiheuttaman levottomuuden Jeesus sanoi: ”Miksi pelkäsitte? Tiedättehän toki, että minun pitää olla toimittamassa Isäni asioita; minkä tähden te epäilette, kun en ole kanssanne? Ilmoitan nyt, että Ihmisen Poika on päättänyt kulkea elämänsä sen koko pituudelta teidän keskuudessanne ja yhtenä teistä. Olkaa rohkein mielin, sillä en lähde luotanne, ennen kuin työni on tehty.”
Kun he nauttivat niukkaa ilta-ateriaansa, Pietari kysyi Mestarilta: ”Kauanko viivymme tällä vuorella poissa veljiemme luota?” Ja Jeesus vastasi: ”Siksi, kunnes näette Ihmisen Pojan kunnian ja tiedätte, että kaikki, mitä olen teille julistanut, on totta.” Ja nuotionsa hehkuvan hiilloksen ympärillä istuessaan he keskustelivat Luciferin kapinaan liittyvistä asioista, kunnes pimeys laskeutui ja apostolien silmäluomet kävivät raskaiksi, sillä he olivat tuona aamuna lähteneet taipaleelleen hyvin varhain.
Oltuaan sikeässä unessa puolisen tuntia kolme apostolia havahtuivat läheltä kuuluvaan rätisevään ääneen ja katsellessaan ympärilleen he hämmästyivät ja typertyivät nähdessään Jeesuksen tuttavallisessa keskustelussa kahden loistavan olennon kanssa, jotka olivat pukeutuneet taivaallisen maailman valoasuun. Ja Jeesuksen kasvot ja muoto loistivat taivaallisen valon hehkua. Nämä kolme keskustelivat oudolla kielellä, mutta muutamien lausuttujen seikkojen nojalla Pietari erehtyi arvelemaan, että olennot Jeesuksen seurassa olivat Mooses ja Elia. Todellisuudessa nämä olivat Gabriel ja Isä-Melkisedek. Fyysiset valvojat olivat Jeesuksen pyynnöstä järjestäneet asian niin, että apostolit saattoivat olla tämän tapahtuman todistajina.
Kolme apostolia olivat niin suuresti kauhuissaan, että kesti kauan, ennen kuin heidän järkensä alkoi taas toimia, mutta ensimmäisenä tointunut Pietari sanoi, kun häikäisevä näky hävisi heidän edestään ja he huomasivat Jeesuksen seisovan yksin: ”Jeesus, Mestari, on hyvä, että olemme olleet täällä. Meille on riemu nähdä tämä kunnia. Meistä on vastenmielistä mennä takaisin kunniattomaan maailmaan. Jos suostut sellaiseen, niin jääkäämme tänne, ja pystytämme kolme telttaa: yhden sinulle, yhden Moosekselle ja yhden Elialle.” Ja Pietari puhui näin siksi, että hän oli hämmentynyt, ja siksi, ettei hänen mieleensä juuri sillä hetkellä juolahtanut muutakaan.
Pietarin vielä puhuessa heitä lähestyi hopeanhohtoinen pilvi peittäen varjollaan kaikki neljä. Apostolit joutuivat kauhun valtaan, ja kun he palvoakseen lankesivat kasvoilleen maahan, he kuulivat äänen puhuvan, saman äänen, joka oli puhunut Jeesuksen kastetilaisuudessa, ja ääni sanoi: ”Tämä on rakastettu Poikani, ottakaa hänestä vaarin.” Ja kun pilvi katosi, Jeesus oli taas yksin kolmen apostolin kanssa, ja hän kumartui heidän puoleensa, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa ja olkaa pelkäämättä, sillä teidän on määrä nähdä suurempia asioita kuin tämä.” Mutta apostolit olivat todella peloissaan; he olivat hiljainen ja mietteliäs kolmikko, kun he hieman ennen keskiyötä valmistautuivat laskeutumaan vuorelta.