Jeesuksen viipyillessä Andreaksen ja Pietarin kanssa järven rannalla veneveistämön läheisyydessä paikalle osui muuan temppeliveronkantaja, ja Jeesuksen tunnistaessaan tämä pyysi Pietarin hieman sivummalle ja sanoi: ”Eikö Mestarisi maksakaan temppeliveroa?” Pietari tunsi halua osoittaa närkästyksensä ajatuksesta, että joku kehtasi odottaa Jeesuksen avustavan rahallisesti vannoutuneiden vihollistensa uskonnollisten toimintojen ylläpitämistä, mutta koska hän pani merkille veronkantajan kasvoilla karehtivan omituisen ilmeen, hän arveli aivan oikein, että tarkoitus oli saada heidät verekseltään satimeen siitä, että he kieltäytyivät maksamasta tavanomaista puolta sekeliä Jerusalemin temppelipalvelusten tukemiseksi. Siksi Pietari vastasikin: ”Mitä, tottahan toki Mestari temppeliveron maksaa. Odotapa sinä siinä portilla, niin tulen tuota pikaa takaisin veroraha mukanani.”
Mutta Pietari oli puhunut hätiköiden. Heidän rahavaransa olivat Juudaksen hallussa, ja tämä oli järven vastarannalla. Ei hän itse, ei hänen veljensä eikä Jeesuskaan ollut ottanut rahaa mukaansa. Ja tietäessään fariseusten etsiskelevän heitä he eivät mitenkään voineet mennä Betsaidaan hakemaan rahaa. Kun Pietari kertoi Jeesukselle veronkantajasta ja siitä, että hän oli luvannut tälle rahan, Jeesus sanoi: ”Jos olet luvannut, siinä tapauksessa sinun olisi maksettava. Mutta millä aiot lunastaa lupauksesi? Rupeatko taas kalastajaksi voidaksesi pitää sanasi? Oli miten oli, Pietari, näissä olosuhteissa meidän on paras maksaa vero. Älkäämme antako näille ihmisille mitään aihetta suuttua siitä, mitä mieltä olemme. Odotamme täällä sen aikaa, kun menet veneellä heittämään verkot saadaksesi kalaa, ja ne torilla vähän matkan päässä myytyäsi maksa veronkantajalle meidän kaikkien kolmen puolesta.”
Kaiken edellä kerrotun oli kuullut muuan Daavidin salainen sanansaattaja, joka seisoi lähistöllä ja joka sitten antoi lähellä rantaa kalastavalle toverilleen merkin tulla nopeasti maihin. Kun Pietari oli astumassa veneeseen soutaakseen järvelle kalaan, tämä sanansaattaja ja hänen kalastajaystävänsä lahjoittivat hänelle monta suurta korillista kaloja ja auttoivat häntä kantamaan ne lähistön kalakauppiaalle. Tämä osti saaliin ja maksoi siitä sen verran, että se Daavidin sanansaattajan antamalla rahalla lisättynä riitti kattamaan kolmen henkilön temppeliveron. Veronkantaja otti vastaan veron eikä vaatinut sakkoa maksun myöhästymisestä, koska he olivat olleet jonkin aikaa poissa Galileasta.
Ei ole kummeksuttavaa, että kirjoissanne kerrotaan Pietarin saaneen saaliiksi kalan, jonka suussa oli sekeli. Tuohon aikaan oli liikkeellä monia tarinoita aarteiden löytymisestä kalojen suusta. Tuollaiset lähes ihmeistä kertovat jutut olivat tuiki tavallisia. Niinpä kun Pietari poistui heidän seurastaan mennäkseen veneelle, Jeesus huomautti puoliksi leikillään: ”Onpa outoa, että kuninkaan poikien pitää maksaa pakkoveroa, tavallisestihan on niin, että hovin ylläpitämiseksi verotetaan muukalaista. Mutta meidän on paras olla antamatta viranomaisille mitään kompastuskiveä. Menehän siis! Kuka tietää, vaikka pyytäisit kalan, jolla on sekeli suussaan.” Koska Jeesus näin sanoi, ja kun Pietari niin pian ilmestyi temppeliveroineen, ei ole yllättävää, että välikohtauksesta myöhemmin paisuteltiin se ihme, jona se Matteuksen evankeliumin kirjoittajan toimesta on kirjaan pantu.
Jeesus odotti Andreaksen ja Pietarin keralla järven rannalla miltei auringonlaskuun saakka. Sanansaattajat toivat heille viestin, jonka mukaan Marian taloa pidettiin edelleen silmällä. Siksi nämä kolme odottajaa astuivat pimeän tullen veneeseensä ja soutivat hitaasti pois kohti Galileanmeren itärantaa.