◄ 155:5
Luku 155
156:0 ►

Pakomatka pohjois-Galilean halki

6. Toinen luento uskonnosta

155:6.1

Ja niin Jeesus heidän pitäessään taukoa kukkulanrinteen suomassa varjossa jatkoi opetustaan hengen uskonnosta. Hänen opetuksensa pääsisältö kuului:

155:6.2

Olette astuneet ulos niiden kaltaistenne joukosta, jotka katsovat parhaaksi tyytyä mielen uskontoon, jotka kaipaavat turvallisuutta ja jotka asettavat etusijalle yhdenmukaisuuden. Olette katsoneet paremmaksi vaihtaa auktoriteettiuskoon perustuvat varmuudentunteenne vakuuttuneisuuksiin, jotka johtuvat rohkeutta kysyvän ja edistyvän uskon hengestä. Olette rohjenneet vastustaa institutionaalisen uskonnon ankaraa orjuutta ja hylätä niiden kirjaan vietyjen perimätietojen arvovallan, joita nyt pidetään Jumalan sanana. Isämme tosiaankin puhui Mooseksen, Elian, Jesajan, Aamoksen ja Hoosean kautta, mutta hän ei lakannut jakamasta maailmalle totuuden sanoja, kun nämä entisaikain profeetat vaikenivat. Isäni ei tee eroa rotujen tai sukupolvien välillä niin, että totuuden sana suotaisiin yhdelle aikakaudelle ja evättäisiin toiselta. Sellaista hupsuutta älkää tehkö, että sanotte sitä jumalalliseksi, mikä on läpikotaisin inhimillistä, älköönkä puutteenanne olko, ettette erota totuuden sanoja, jotka eivät tule perinteisten, muka henkeytettyjen oraakkeleiden kautta.

155:6.3

Olen kehottanut teitä syntymään uudesti, syntymään hengestä. Olen kutsunut teidät pois auktoriteettiuskon pimeydestä ja perinteisyyden horroksesta siihen ylimaalliseen valoon, jossa tajuatte, että teillä on mahdollisuus tehdä itsenäisesti se suurin löytö, jonka ihmissielu voi tehdä—se suurenmoinen kokemus, että löydätte Jumalan itsellenne, itsessänne ja itsestänne, ja että teette tämän kaiken siten, että se on omaan henkilökohtaiseen kokemukseenne kuuluva tosiasia. Ja niin teillä on mahdollisuus siirtyä kuolemasta elämään, perinteen arvovallasta Jumalan tuntemisen kokemukseen; näin siirrytte pimeydestä valkeuteen, perinnöksi saamastanne rotukohtaisesta uskosta aktuaalisen kokemuksen kautta saavutettuun omakohtaiseen uskoon; ja sillä keinoin etenette esi-isienne teille jättämästä mielen teologiasta sellaiseen aitoon hengen uskontoon, joka rakentuu ikuisena varustuksena sielussanne.

155:6.4

Uskontonne tulee muuttumaan pelkästä älyllisestä perinteiseen arvovaltaan uskomisesta sen elävän uskon aktuaaliseksi kokemukseksi, joka kykenee käsittämään, että Jumala ja kaikki Isän jumalalliseen henkeen liittyvä on todellista. Mielen uskonto sitoo teidät toivottomasti menneisyyteen, hengen uskontoon sisältyy aste asteelta etenevää ilmoitusta, ja se viitoittaa teitä alati eteenpäin kohti korkeampia ja pyhempiä tavoitteita hengellisten ihanteiden ja ikuisten realiteettien alalla.

155:6.5

Vaikka auktoriteettiuskonto saattaa antaa hetkellisen tunteen varmassa turvassa olemisesta, maksatte tällaisen ohimenevän tyytyväisyyden hinnan hengellisen vapautenne ja uskonnollisen kahleettomuutenne menettämisellä. Isäni ei vaadi teiltä taivaan valtakuntaan astumisen hintana sellaista, että teidän pitäisi pakottautua uskomaan asioihin, jotka ovat mielestänne hengellisesti kuvottavia, epäpyhiä ja epätotuudellisia. Teitä ei vaadita tekemään väkivaltaa omalle laupeuden, oikeudenmukaisuuden ja totuuden tajullenne niin, että annatte periksi loppuun kuluneelle uskonnollisten muotojen ja seremonioiden järjestelmälle. Hengen uskonto jättää teidät iäti vapaiksi seuraamaan totuutta, minne ikinä hengen johdatukset teitä vievätkin. Ja kuka voi lausua arvionsa—ehkäpä tällä hengellä onkin ilmoitettavanaan tälle sukupolvelle jotakin, mitä muut sukupolvet ovat kieltäytyneet kuulemasta?

155:6.6

Häpeä niille väärille uskonnonopettajille, jotka haluaisivat kiskoa nälkäiset sielut takaisin hämärään ja kaukaiseen menneisyyteen ja jättää heidät sinne! Ja niin nämä epäonniset ihmiset ovat tuomitut pelästymään jokaista uutta löytöä, samalla kun jokainen uusi totuuden paljastus saa heidät ymmälleen. Profeetta, joka sanoi ”tyynen rauhallisuutensa säilyttää se, jonka mieli pysyy Jumalassa”, ei ollut mikään pelkästään älyn pohjalta arvovaltaiseen teologiaan uskova. Tämä totuutta tunteva ihminen oli löytänyt Jumalan; hän ei pelkästään puhunut Jumalasta.

155:6.7

Kehotan teitä luopumaan tavasta lainata aina muinaisia profeettoja ja ylistää Israelin sankareita ja pyrkimään sen sijaan siihen, että teistä tulee Kaikkein Korkeimman eläviä profeettoja ja tulevan valtakunnan hengellisiä sankareita. Jumalaa tuntevien menneisyyden johtajien kunnioittaminen saattaa todellakin olla paikallaan, mutta miksi teidän pitäisi niin tehdessänne uhrata inhimillisen olemassaolon ylittämättömin kokemus: se, että löydätte itsellenne Jumalan ja tunnette hänet omassa sielussanne?

155:6.8

Ihmiskunnan jokaisella rodulla on oma mentaalinen näkemyksensä inhimillisestä olemassaolosta. Mieleen pohjautuvan uskonnon täytyy sen vuoksi aina vastata näitä erilaisia rotukohtaisia näkemyksiä. Auktoriteettiuskonnot eivät voi milloinkaan päästä yhtenäisyyteen. Ihmiskunnan yhdistyneisyys ja kuolevaisten veljeys voidaan saavuttaa vain hengen uskonnon superantimien avulla ja kautta. Rotujen ajatusmaailmat saattavat erota toisistaan, mutta koko ihmiskunnan sisimmässä on sama jumalallinen ja ikuinen henki. Toive ihmisten veljeydestä voi toteutua, kun ja niin kuin, yhdistävä ja jalostava hengen uskonto—henkilökohtaiseen hengelliseen kokemukseen perustuva uskonto—kyllästää ja peittää varjoonsa toisistaan poikkeavat, arvovaltaan perustuvat mielen uskonnot.

155:6.9

Auktoriteettiuskonnot voivat vain jakaa ihmisiä ja järjestää heidät vakaumuksen mukaisiin taistelurivistöihin toisiaan vastaan. Hengen uskonto kokoaa ihmisiä vähä vähältä yhteen ja saattaa heidät muuttumaan toisiaan kohtaan ymmärtäväisen myötätuntoisiksi. Auktoriteettiuskonnot vaativat ihmisiltä uskonkäsityksen yhdenmukaisuutta, mutta maailman nykyisessä tilanteessa sellainen ei voi toteutua. Hengen uskonto edellyttää ainoastaan kokemuksen yhtenäisyyttä, määränpään yhdenmukaisuutta, sallien täysin uskonkäsitysten moninaisuuden. Hengen uskonto edellyttää vain syvän ymmärryksen yhdenmukaisuutta, ei ajattelutavan eikä näkökulman yhdenmukaisuutta. Hengen uskonto ei vaadi älyllisten katsomusten yhdenmukaisuutta, ainoastaan hengentunteen yhtenäisyyttä. Auktoriteettiuskonnot kiteytyvät elottomiksi uskonkappaleiksi; hengen uskonto kasvaa rakastavana palveluna ja armeliaana hoivana ilmenevien ylevöittävien tekojen tuottamaksi eneneväk­si iloksi ja vapaudeksi.

155:6.10

Mutta katsokaakin, ettei kukaan teistä halveksu Abrahamin lapsia siksi, että he ovat joutuneet näihin perinteisyydestä johtuvan hedelmättömyyden ankeisiin aikoihin. Esi-isämme antautuivat etsimään Jumalaa hellittämättömästi ja intohimoisesti, ja he löysivät hänet niin, ettei yksikään kokonainen ihmisrotu ole häntä sitten Aatamin aikojen samalla tavalla tuntenut, ja Aatami oli tästä melko hyvin perillä, sillä hän itse oli Jumalan Poika. Isältäni ei ole jäänyt huomaamatta se pitkä ja uupumaton kamppailu, jota Israel on Jumalan löytääkseen ja Jumalan tunteakseen aina Mooseksen päivistä lähtien käynyt. Monien uupuneiden sukupolvien ajan juutalaiset ovat lakkaamatta raataneet, hikoilleet, vaikeroineet ja uurastaneet, kestäneet väärinymmärretyn ja halveksitun kansan kärsimykset ja kokeneet murhetta. Ja tämän kaiken he ovat tehneet vain päästäkseen edes hiukan lähemmäksi Jumalaa koskevan totuuden löytymistä. Ja kaikista Israelin epäonnistuneista yrityksistä ja horjumisista huolimatta isämme paljastivat silti Mooseksesta Aamoksen ja Hoosean aikoihin saakka aina vain selkeämmän ja totuudenmukaisemman kuvan ikuisesta Jumalasta yhä laajemmassa määrin koko maailmalle. Ja näin valmistettiin tietä sille vieläkin suuremmalle Isän julkituonnille, jossa teidät on kutsuttu olemaan mukana.

155:6.11

Älkää koskaan unohtako, että on vain yksi suuri löytöretki, joka suo suuremman tyydytyksen ja joka on järisyttävämpi kuin pyrkimys saada selville elävän Jumalan tahto, ja se on ylittämätön kokemus siitä, että rehellisesti yrittää toteuttaa tuota jumalallista tahtoa. Ja muistakaa, että Jumalan tahtoa voi toteuttaa missä hyvänsä maisessa tehtävässä. Ei ole niin, että jotkin toimet ovat pyhiä ja toiset maallisia. Kaikki on pyhää niiden elämässä, joita henki johdattaa; toisin sanoen, jotka ovat totuudelle alamaisia, joita rakkaus jalontaa, joita armeliaisuus hallitsee ja joita hillitsee oikeamielisyys—oikeudenmukaisuus. Henki, jonka Isäni ja minä lähetämme maailmaan, ei ole pelkästään Totuuden Henki, vaan se on myös ihanteellisen kauneuden henki.

155:6.12

Teidän ei pidä enää etsiä Jumalan sanaa vain teologista arvovaltaa edustavien muinaisten aikakirjojen sivuilta. Jotka ovat syntyneet Jumalan hengestä, tulevat vastedes erottamaan, mikä on Jumalan sana, siitä riippumatta, mistä se näyttää olevan peräisin. Jumalallista totuutta ei tule jättää vaille huomiota siksi, että kanava, jonka kautta se annetaan, on näkyvästi inhimillinen. Monilla veljistänne on mieli, joka hyväksyy teorian Jumalasta, vaikkeivät he hengellisesti Jumalan läsnäoloa tajuakaan. Ja juuri siitä johtuu, että olen niin usein opettanut teille taivaan valtakunnan olevan tajuttavissa parhaiten siten, että hankkii itselleen vilpittömän lapsen hengellisen asenteen. En suinkaan ylistä teille lapsen mentaalista kypsymättömyyttä, vaan pikemminkin tällaisen herkästi uskovan ja täysin luottavaisen pikkulapsen hengellistä yksinkertaisuutta. Läheskään yhtä tärkeää ei ole, että teidän tulee tietää Jumalan tosiasiasta, kuin että teidän kyvykkyytenne Jumalan läsnäolon tuntemiseen tulisi kasvaa hetki hetkeltä.

155:6.13

Kunhan vain alatte löytää Jumalan sielustanne, niin eipä aikaakaan, kun alatte löytää hänet muitten ihmisten sielusta ja lopulta koko mahtavan maailmankaikkeuden kaikista luoduista ja luomuksista. Mutta miten olisi mahdollista Isän tulla julki korkeimpien uskollisuudentuntemusten ja jumalallisten ihanteitten Jumalana sellaisten ihmisten sielussa, jotka käyttävät vain vähän tai ei lainkaan aikaa tällaisten ikuisten realiteettien syvälliseen mietiskelemiseen? Vaikkei mieli ole hengellisen olemuksen tyyssija, se toden totta on sen portti.

155:6.14

Mutta älkää tehkö sitä virhettä, että yritätte muille ihmisille todistaa löytäneenne Jumalan. Ette voi tietoisesti tuottaa tällaista pätevää todistetta, vaikka kaksi positiivista ja voimallista todistusta siitä tosiasiasta onkin olemassa, että olette Jumalaa tuntevia, ja nämä ovat:

155:6.15

1. Jumalan hengen hedelmät, jotka tulevat näkyviin päivittäisessä arkielämässänne.

155:6.16

2. Se tosiseikka, että koko elämäntapanne tarjoaa positiivisen todisteen siitä, että olette kuoleman jälkeisen eloonjäämislöytöretken vuoksi panneet varauksetta alttiiksi kaiken, mitä olette ja mitä teillä on, toteuttaessanne toivettanne sen ikuisuuden Jumalan löytämisestä, jonka läsnäolosta olette saaneet esimakua jo ajallisuudessa.

155:6.17

Mutta älkää vain ymmärtäkö väärin, sillä Isäni toki reagoi aina heikoimpaankin uskon häivähdykseen. Hän ottaa huomioon alkukantaisen ihmisen fyysiset ja taikauskoiset emootiot. Ja mitä tulee niihin rehellisiin mutta pelokkaisiin sieluihin, joiden usko on niin heikkoa, ettei se ole juurikaan enempää kuin älyllistä mukautumista arvovaltauskontojen edellyttämään, passiivista myöntymistä osoittavaan asennoitumiseen, niin Isä on aina valpas kunnioittamaan ja vaalimaan tällaisia heiveröisiäkin yrityksiä kurottautua häntä kohti. Mutta teidän, jotka on kutsuttu pimeydestä valkeuteen, odotetaan uskovan täydestä sydämestänne; teidän uskonne tulee hallita ruumiin, mielen ja hengen yhteisasennetta.

155:6.18

Olette minun apostoleitani, eikä uskonnosta saa muodostua teille teologista suojapaikkaa, jonne voitte paeta pelätessänne joutua kasvokkain hengellisen edistymisen ja idealistisen tutkimusmatkailun tiellä olevien karujen realiteettien kanssa, vaan uskonnostanne täytyy mieluumminkin tulla se todellista kokemusta oleva fakta, joka todistaa, että Jumala on löytänyt teidät, ihanteellistanut, ylevöittänyt ja hengellistänyt teidät, ja että olette liittyneet ikuiselle löytöretkelle löytääksenne Jumalan, joka on äsken sanotulla tavalla löytänyt teidät ja ottanut teidät pojikseen.

155:6.19

Päätettyään puheensa Jeesus viittasi Andreakselle, osoitti kädellään länteen päin, kohti Foinikiaa, ja sanoi: ”Jatkakaamme matkaamme.”


◄ 155:5
 
Luku 156 ►
 

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.