Tämä unohtumaton esitys, joka käsitteli uskontoa ja josta alempana esitetään nykyisen kielenkäytön mukaan laadittu yhteenveto, toi julki seuraavat totuudet:
Samalla kun maailman uskontojen alkuperä on kahtalainen—luontainen ja ilmoituspohjainen—minä hyvänsä tiettynä aikakautena ja minkä hyvänsä tietyn kansan keskuudessa esiintyy kolme selvästi erottuvaa uskonnollisen antaumuksen muotoa. Ja nämä kolme uskonnollisen tarpeen ilmenemismuotoa ovat:
1. Primitiivinen uskonto. Puolittain luontainen ja vaistomainen tarve pelätä salaperäisiä energioita ja palvoa korkeampia voimia; pääasiassa fyysisen luonnon uskonto, pelon uskonto.
2. Sivilisaation uskonto. Sivistyvien rotujen edistyvät uskonnolliset käsitykset ja tavat—mielen uskonto—vakiintuneen uskonnollisen tradition arvovaltaan perustuva älyllinen teologia.
3. Aito uskonto—ilmoitukseen perustuva uskonto. Yliluonnollisia arvoja koskeva ilmoitus, osittainen ymmärrys ikuisista realiteeteista, välähdys taivaassa olevan Isän infiniittisen luonteen hyvyydestä ja kauneudesta—hengen uskonto, sellaisena kuin se tulee julki ihmisen kokemuksessa.
Mestari ei suostunut vähättelemään fyysisiin aistimuksiin ja taikauskoisiin pelkoihin perustuvaa luonnonihmisen uskontoa, vaikka hän pitikin valitettavana sitä tosiasiaa, että ihmiskunnan älykkäämpien rotujen uskonnollisessa muotokielessä sattui niinkin paljon säilymään sellaista, joka kuuluu tähän alkukantaiseen palvontamuotoon. Jeesus selvitti, että mieleen perustuvan uskonnon ja hengen uskonnon välinen suuri ero on siinä, että edellistä ylläpitää kirkollinen arvovalta, kun jälkimmäinen sen sijaan perustuu kokonaan ihmisen kokemukseen.
Ja sen jälkeen Mestari jatkoi oppituntiaan selvittämällä seuraavat totuudet:
Siihen saakka kunnes roduista tulee verrattoman älyllisiä ja huomattavasti nykyistä sivistyneempiä, vallalla pysyvät monet sellaiset lapsekkaat ja taikauskoiset seremoniat, jotka ovat varsin luonteenomaisia alkukantaisten ja takapajuisten kansojen kehitysuskonnon tavoille. Kunnes ihmisrotu edistyy sille tasolle, että uskonnollisen kokemuksen realiteetit tiedostetaan paljon nykyistä paremmin ja yleisemmin, siihen saakka miehet ja naiset tulevat suurin joukoin edelleenkin osoittamaan henkilökohtaista mieltymystä niitä arvovaltaan perustuvia uskontoja kohtaan, jotka eivät vaadi muuta kuin älyllistä myöntymystä, toisin kuin hengen uskonto, joka edellyttää mielen ja sielun aktiivista osallistumista rohkeutta kysyvään uskonponnistukseen, ja se taas merkitsee painiskelua ihmisen edistyvään kokemukseen kuuluvien tinkimättömien realiteettien kanssa.
Perinteisten arvovaltaan perustuvien uskontojen hyväksyminen tarjoaa helpon purkautumistien sille ihmisen tarpeelle, joka pakottaa hänet etsimään tyydytystä oman hengellisen olemuksensa kaipauksille. Vakiintuneet, jähmettyneet ja asemansa varmistaneet arvovaltaan perustuvat uskonnot tarjoavat valmiin turvapaikan, jonne hämmentynyt ja suunniltaan joutunut ihmissielu voi paeta, silloin kun sitä ahdistaa pelko ja kun sitä piinaa epävarmuus. Tyydyttyneisyyden ja vakuuttuneisuuden tunteiden hintana tällainen uskonto vaatii harjoittajiltaan vain passiivista ja puhtaasti älyllistä myöntymistä.
Ja maan päällä tulee pitkän aikaa elämään niitä arkoja, pelokkaita ja epäröiviä yksilöitä, jotka pitävät parempana saada uskonnolliset lohdukkeensa tällä tavoin, olkoonkin, että he kohtalonsa näin auktoriteettiuskontoihin sitomalla vaarantavat persoonallisuuden itsemääräämisoikeuden, madaltavat itsekunnioituksen suoman arvokkuuden ja luopuvat kokonaan oikeudesta osallistua ihmisen kaikista mahdollisista kokemuksista järisyttävimpiin ja innoittavimpiin: henkilökohtaiseen totuudenetsintään; älylliseen löytämiseen liittyvien vaarojen kohtaamisesta koituvaan iloon; päätökseen ryhtyä tutkimaan henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen liittyviä realiteetteja; siihen ylimaalliseen tyydytykseen, jonka kokee henkilökohtaisena riemuvoittona saadessaan todellisuudessa todeta, että hengellinen usko on voittanut älyllisen epäilyn sen ollessa voitettu rehellisin keinoin koko inhimillisen olemassaolon suurimmalla löytöretkellä—kun ihminen itselleen ja omana itsenään etsii Jumalaa ja löytää hänet.
Henkeen perustuva uskonto merkitsee ponnistelua, kamppailua, ristiriitaa, uskoa, päättäväisyyttä, rakkautta, lojaalisuutta ja edistymistä. Mieleen perustuva uskonto, auktoriteettiin perustuva teologia, vaatii muodollisilta uskoviltaan näitä ponnistuksia joko vain vähän tai ei ollenkaan. Perinne on turvallinen pakopaikka ja helppo tie niille pelokkaille ja puolisydämisille sieluille, jotka vaistomaisesti karttelevat uskaliaan löytöretken muodossa uskon merillä, tutkimattoman totuuden aavoilla ulapoilla tehtäviin matkoihin liittyviä hengen kilvoitteluja ja mentaalisia epävarmuuksia, jotka tulevat vastaan etsittäessä yhä kaukaisempia hengellisten realiteettien rantoja sellaisina kuin ne ovat edistyvän ihmismielen löydettävissä ja kehittyvän ihmissielun koettavissa.
Ja Jeesus jatkoi: ”Uskonnolliset johtajat ovat Jerusalemissa muovanneet perinteisten opettajiensa ja menneiden aikojen profeettojen erilaiset opinkappaleet älyllisten uskomusten vakiintuneeksi järjestelmäksi, arvovaltaan perustuvaksi uskonnoksi. Kaikki tällaiset uskonnot vetoavat enimmäkseen mieleen. Ja olemme nyt joutumassa katkeraan yhteenottoon juuri tällaisen uskonnon kanssa, sillä ei kulu kauankaan, kun ryhdymme rohkeasti julistamaan uutta uskontoa—uskontoa, joka ei sanan nykyisessä merkityksessä ole uskonto; uskontoa, joka ennen kaikkea vetoaa ihmisen mielessä olevaan Isäni jumalalliseen henkeen; uskontoa, joka saa arvovaltansa hyväksymisensä tuottamista hedelmistä, jotka varsin varmasti tulevat esille kaikkien ihmisten henkilökohtaisessa kokemuksessa, kunhan he todella ja tosissaan alkavat uskoa tämän korkeamman hengellisen kanssakäymisen sisältämiin totuuksiin.”
Kutakin kahdestakymmenestäneljästä läsnäolijasta osoittaen ja heitä nimeltä kutsuen Jeesus sanoi: ”Entä kuka teistä valitsisi tämän helpon tien, joka tarkoittaa mukautumista Jerusalemin fariseusten puolustamaan vakiintuneeseen ja kivettyneeseen uskontoon, mieluummin kuin kärsii vaikeudet ja vainot, jotka ovat odottamassa, jos ottaa tehtäväkseen julistaa ihmisille parempaa, pelastukseen johtavaa tietä, nyt kun tiedostatte, minkä tyydytyksen siitä saatte, että löydätte itsellenne niihin realiteetteihin sisältyvät ihanuudet, jotka saa, kun omaa elävän ja henkilökohtaisen kokemuksen taivaan valtakunnan ikuisista totuuksista ja verrattomista suurenmoisuuksista? Oletteko pelokkaita, pehmeitä ja mukavuudenhaluisia? Pelkäättekö uskoa tulevaisuuttanne totuuden Jumalan käsiin, Jumalan, jonka poikia olette? Ettekö luota Isään, jonka lapsia olette? Tahdotteko palata perinteiseen auktoriteettiin perustuvan uskonnon edustamalle helpolle tielle, jolla kaikki on varmaa ja älyllisessä mielessä vakiintunutta, vai haluatteko vyöttää itsenne astuaksenne kanssani tuohon epävarmaan ja melskeiseen tulevaisuuteen, joka merkitsee hengen uskonnon uusien totuuksien, ihmisten sydämessä olevan taivaan valtakunnan, julistamista?”
Kaikki hänen kaksikymmentäneljä kuulijaansa nousivat seisomaan osoituksena yhtenäisestä ja lojaalista vastauksestaan tähän vetoomukseen, joka oli yksi harvoista Jeesuksen heille koskaan osoittamista tunnepitoisista vetoomuksista, mutta hän kohotti kätensä ja pysäytti heidät sanoen: ”Menkää nyt itse kukin omiin oloihinne, olkoon jokainen yksin Isän kanssa, ja löytäkää siellä tunteilematon vastaus esittämääni kysymykseen, ja löydettyänne tällaisen aidon ja vilpittömän sielun asenteen kertokaa tuo vastaus vapaasti ja rohkeasti Isälleni ja teidän Isällenne, jonka loputon rakkauden täyttämä elämä on julistamamme uskonnon kaikki kaikessa.”
Evankelistat ja apostolit vetäytyivät hetkeksi erilleen omiin oloihinsa. Mitä Jeesus oli sanonut, oli ylevöittänyt heidän henkeään, innoittanut heidän mieltään ja liikuttanut väkevästi heidän tunnemaailmaansa. Mutta Andreaksen kutsuttua heidät taas koolle Mestari sanoi vain: ”Astukaamme taas taipaleelle. Menemme Foinikiaan odotellaksemme siellä jonkin aikaa, ja teidän kaikkien tulisi rukoilla Isää muuntamaan mielenne ja ruumiinne tunnetilat korkeammiksi mielen lojaalisuuksiksi ja entistä tyydyttävämmiksi hengen kokemuksiksi.”
Tietä eteenpäin taivaltaessaan kaksikymmentäneljä evankelistaa ja apostolia olivat vaiteliaita, mutta he alkoivat ennen pitkää puhella keskenään, ja iltapäivällä kello kolmen aikoihin he eivät enää kyenneet jatkamaan pidemmälle, vaan he pysähtyivät, ja Pietari astui Jeesuksen eteen sanoen: ”Mestari, olet puhunut meille elämän ja totuuden sanoja. Tahtoisimme kuulla lisää. Pyydämme sinua hartaasti puhumaan meille näistä asioista lisää.”