Vaikkei Jeesus näiden Filippuksen Kesarean lähistöllä vietettyjen kahden viikon aikana harjoittanutkaan julkista toimintaa, apostolit pitivät kaupungissa kuitenkin lukuisia huomaamattomia iltakokouksia, ja monet uskovat tulivat leiriin keskustelemaan Mestarin kanssa. Tämän käynnin tuloksena uskovien ryhmä sai varsin vähän uusia jäseniä. Jeesus keskusteli apostolien kanssa joka päivä, ja nämä näkivät yhä selvemmin, että taivaan valtakunnan julistustyössä oli nyt alkamassa uusi vaihe. He alkoivat käsittää, että ”taivaan valtakunta ei ole ruokaa ja juomaa, vaan sitä, että tajuaa Jumalan pojan aseman hyväksymisestä koituvan hengellisen riemun.”
Kesarea-Filippissä vietetty aika oli yhdelletoista apostolille todellinen koetus; nämä kaksi viikkoa olivat heille vaikeat käydä läpi. He olivat melkoisen masentuneita, ja he kaipasivat Pietarin innostusta uhkuvan persoonallisuuden luomaa ajoittaista piristystä. Noina aikoina Jeesukseen uskominen ja hänen seuraansa lyöttäytyminen olivat todellakin suuri ja koetteleva uhkayritys. Vaikka he näiden kahden viikon aikana saivatkin vain muutaman käännynnäisen, he oppivat kuitenkin Mestarin kanssa päivittäin käymistään keskusteluista paljon sellaista, joka oli varsin hyödyllistä.
Apostolit saivat tietää juutalaisten sen vuoksi olevan hengellisesti edistymättömiä ja kuolemaisillaan, että he olivat kiteyttäneet totuuden uskonkappaleeksi. Eli kun totuus muovataan omahyväistä eksklusiivisuutta edustavaksi rajalinjaksi sen sijaan, että se palvelisi hengellisen opastuksen ja edistymisen tienviittoina, tuollaisista opetuksista katoaa luova ja elävöittävä voima, ja lopulta niistä tulee pelkästään säilyttäviä ja jähmettäviä.
Jeesukselta he oppivat tarkastelemaan ihmispersoonallisuuksia yhä laajemmin sen mukaan, mitkä olivat näiden mahdollisuudet ajallisuudessa ja ikuisuudessa. He oppivat, että monet sielut ovat johdettavissa rakastamaan näkymätöntä Jumalaa parhaiten sillä, että heidät ensin opetetaan rakastamaan veljiään, jotka he voivat nähdä. Ja juuri tässä yhteydessä Mestarin julistus epäitsekkäästä kanssaihmistensä palvelemisesta sai uuden merkityksen hänen sanottuaan: ”Mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähäisimmistä veljistäni, sen kaiken olette tehneet minulle.”
Yksi tämän Kesareassa-oleskelun suurista opetuksista käsitteli uskonnollisten traditioiden alkuperää, sitä vakavaa vaaraa, että pyhyydentunteen annetaan liittyä epäpyhiin asioihin, tuiki tavallisiin ideoihin tai arkisiin tapahtumiin. He tulivat pois eräästä toisesta neuvonpidosta mukanaan opetus, jonka mukaan todellinen uskonto oli sitä, että ihminen on sydänjuuriaan myöten uskollinen ylevimmille ja tosimmille vakaumuksilleen.
Jeesus varoitti uskoviaan siitä, että jos heidän uskonnolliset kaipauksensa olisivat pelkästään aineellisia, lisääntyvä luonnon tuntemus tulisi luulotellut käsitykset olevaisten yliluonnollisesta alkuperästä vähä vähältä syrjäyttämällä lopulta riistämään heiltä heidän uskonsa Jumalaan. Mutta jos heidän uskontonsa olisi hengellistä, luonnontieteen edistyminen ei milloinkaan voisi järkyttää heidän uskoaan ikuisiin realiteetteihin ja jumalallisiin arvoihin.
He oppivat, että silloin kun uskonto on motiiviltaan täysin hengellistä, se tekee koko elämän enemmän elämisen arvoiseksi ja täyttää sen ylevillä päämäärillä, korottaa sitä ylimaallisilla arvoilla, innoittaa sitä suurenmoisilla vaikuttimilla, ja samalla se kaiken aikaa lohduttaa ihmissielua ylevällä ja rohkaisevalla toivolla. Aito uskonto on tarkoitettu vähentämään olemassaolon rasittavuutta. Se kirvoittaa uskoa ja rohkeutta päivittäisen elämän ja epäitsekkään palvelun tarpeisiin. Usko edistää hengellistä elinvoimaisuutta ja vanhurskasta hedelmikkyyttä.
Jeesus opetti apostoleilleen vähän väliä, ettei mikään sivilisaatio selviydy pitkälle menettäessään sen, mikä sen uskonnossa on parasta. Ja uupumatta hän korosti kahdelletoista apostolille, miten suuri vaara piili siinä, että uskonnollisen kokemuksen sijalle hyväksytään uskonnolliset symbolit ja seremoniat. Hän omisti koko maisen elämänsä johdonmukaisesti sille tehtävälle, että hän sulatti uskonnon jähmettyneitä muotoja valistuneen poikauden sulana virtaaviksi vapauksiksi.