Maanantaiaamuna, toukokuun 23. päivänä, Jeesus antoi Pietarille määräyksen mennä Horasiniin yhdessä kahdentoista evankelistan kanssa, kun hän itse sen sijaan lähti yhdentoista apostolin kera Filippuksen Kesareaan kulkien Jordanin kautta Damaskoksen–Kapernaumin-maantielle ja sieltä koilliseen Filippuksen Kesareaan johtavan tien risteykseen, josta hän vaelsi puheena olevaan kaupunkiin, ja siellä he oleskelivat ja opettivat kahden viikon ajan. He saapuivat kaupunkiin tiistai-iltapäivänä, toukokuun 24:ntenä.
Pietari ja evankelistat viipyivät Horasinissa kaksi viikkoa julistaen valtakunnan evankeliumia pienelle mutta hartaalle uskovaisyhteisölle. Mutta uusia käännynnäisiä he kykenivät voittamaan vain muutaman. Koko Galileassa ei ollut toista kaupunkia, joka olisi antanut valtakunnalle yhtä vähän sieluja kuin Horasin. Pietarin antamien ohjeiden mukaan kaksitoista evankelistaa puhuivat vähemmän paranemisesta—fyysisistä asioista—sen sijaan he saarnasivat ja opettivat yhä suuremmalla tarmolla taivaallisen valtakunnan hengellisiä totuuksia. Nämä Horasinissa vietetyt kaksi viikkoa olivat kahdelletoista evankelistalle todellinen vastoinkäymisten kaste sikäli, että se oli heidän siihenastisen uransa vaikein ja hedelmättömin vaihe. Jäädessään näin ollen vaille sitä tyydytystä, että olisivat voittaneet valtakunnalle uusia sieluja, itse kukin heistä tutkisteli entistäkin hartaammin ja rehellisemmin omaa sieluaan ja sen edistymistä uuden elämän hengellisillä poluilla.
Kun kävi selväksi, ettei enää ollut ihmisiä, jotka olisivat välittäneet pyrkiä sisälle valtakuntaan, Pietari kutsui tiistaina, kesäkuun 7. päivänä, työtoverinsa koolle ja lähti Filippuksen Kesareaan liittyäkseen Jeesuksen ja apostolien seuraan. He saapuivat perille puolilta päivin keskiviikkona ja viettivät koko illan kertomalla kokemuksistaan Horasinin epäuskoisten parissa. Tuona iltana käytyjen keskustelujen kuluessa Jeesus viittasi taas kylväjävertaukseen ja opetti heille monia asioita elämään kuuluvien hankkeiden näennäisen epäonnistumisen merkityksestä.