Sunnuntaina, toukokuun 8. päivänä vuonna 29 jKr, sanhedrin hyväksyi Jerusalemissa asetuksen, joka sulki kaikki Palestiinan synagogat Jeesukselta ja hänen seuraajiltaan. Tämä oli uusi ja ennen kuulumaton Jerusalemin sanhedrinin suorittama toimivallan anastus. Siihen saakka jokainen synagoga oli olemassaolonsa ja toimintansa osalta ollut riippumaton jumalanpalvelijoiden seurakunta ja oman hallintokuntansa päätösvallan ja ohjauksen alainen. Vain Jerusalemin synagogat olivat olleet sanhedrinin määräysvallan alaisia. Tämän sanhedrinin mielivaltaisen toimenpiteen seurauksena viisi sen jäsentä erosi. Sata viestinviejää lähetettiin välittömästi tiedottamaan tästä asetuksesta ja panemaan se toimeen. Jo parissa viikossa jokainen Palestiinan synagoga Hebronin synagogaa lukuun ottamatta oli kumartanut tälle sanhedrinin manifestille. Hebronin synagogan esimiehet kieltäytyivät tunnustamasta, että sanhedrinillä olisi heidän seurakuntaansa nähden oikeus moiseen vallankäyttöön. Se, että he kieltäytyivät suostumasta Jerusalemin antamaan määräykseen, perustui enemmänkin siihen, että he tekivät seurakunnallisesta autonomiasta kiistakysymyksen, kuin myötämielisyyteen Jeesuksen asiaa kohtaan. Pian tämän jälkeen tuli tuhosi Hebronin synagogan.
Samaisena sunnuntaiaamuna Jeesus ilmoitti, että vietettäisiin viikon pituinen loma, ja hän kehotti kaikkia opetuslapsiaan palaamaan kotiinsa tai ystäviensä luo lepuuttamaan rasittunutta sieluaan ja puhumaan rohkaisun sanoja rakkaimmilleen. Hän sanoi: ”Menkää kukin seudullenne virkistäytymään tai kalastamaan, ja rukoilkaa samalla valtakunnan laajenemisen puolesta.”
Tämän lepoviikon kuluessa Jeesuksella oli mahdollisuus käydä monien järven rantamilla asuvien perheiden ja ryhmien luona. Useaan otteeseen hän myös kävi Daavid Sebedeuksen kanssa kalastamassa, ja vaikka hän vaeltelikin enimmän aikaa yksikseen, jossakin lähistöllä lymyili aina pari, kolme Daavidin luotetuinta sanansaattajaa, jotka olivat saaneet päälliköltään kaikkea muuta kuin epämääräiset ohjeet Jeesuksen suojelemisesta. Tämän lepoviikon aikana ei harjoitettu minkäänlaista julkista opetustoimintaa.
Juuri tällä viikolla Natanael ja Jaakob Sebedeus kärsivät melko vakavasta sairaudesta. Kolme päivää ja kolme yötä heitä vaivasi äkillinen ja tuskallinen ruoansulatushäiriö. Kolmantena iltana Jeesus päästi Jaakobin äidin, Salomen, lepäämään ja jäi itse hoivaamaan kärsiviä apostolejaan. Jeesus olisi tietenkin voinut samassa silmänräpäyksessä parantaa nämä molemmat miehet, mutta se ei ole sen paremmin Pojan kuin Isänkään noudattama menettelytapa, milloin he ovat tekemisissä niiden arkipäiväisten vaikeuksien ja vaivojen kanssa, joita ihmislapset ajallisuuden ja avaruuden evolutionaarisissa maailmoissa kokevat. Jeesus ei koko tapahtumatäyteisen lihallisen elämänsä kuluessa ryhtynyt kertaakaan minkäänlaisiin yliluonnollisiin hoivatoimenpiteisiin kenenkään maisen perheensä jäsenen hyväksi eikä yhdenkään läheisimmän seuraajansa puolesta.
Universumissa vastaan tulevat vaikeudet ja planeetalla esiin nousevat esteet on kohdattava osana sitä kokemuskoulutusta, joka on säädetty ajatellen kuolevaisten luotujen kehittyvän sielun kasvua ja kehittymistä, vähä vähältä etenevää täydellistymistä. Ihmissielun hengellistyminen edellyttää perinpohjaista kokemusta kasvattavassa mielessä tapahtuvasta universumin monenlaisten todellisten ongelmien ratkaisemisesta. Eläinperäinen luomakunta ja tahdollisten luotujen alemmat muodot eivät edisty suotuisasti ympäristössä, joka on liian helppo. Ongelmalliset tilanteet, joihin vielä liittyvät vaivannäköön kannustavat kiihokkeet, ovat omiaan tuottamaan niitä mielen, sielun ja hengen toimintoja, jotka antavat oman mahtavan panoksensa siihen, että kuolevaisen edistymiseen kuuluvat arvolliset tavoitteet saavutetaan ja henkipäämääränä olevat korkeammat tasot tavoitetaan.