Arvovaltainen seurakunta otti Jeesuksen vastaan Kapernaumin uudessa synagogassa kello kolmelta tuona ihanana sapatti-iltapäivänä. Jairus toimi menojen ohjaajana ja ojensi kirjoitukset Jeesuksen lukea. Päivää aikaisemmin Jerusalemista oli saapunut viisikymmentäkolme fariseusta ja saddukeusta; läsnä oli myös yli kolmekymmentä lähiseudun synagogien johtajaa ja esimiestä. Nämä juutalaiset uskonnolliset johtajat toimivat suoraan Jerusalemin sanhedrinin antamien määräysten velvoittamina, ja heistä koostui se puhdasoppinen etujoukko, joka oli tullut antamaan alkutahdit avoimeen sodankäyntiin Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan vastaan. Näiden juutalaisjohtajien vierellä, synagogan kunniapaikoilla, istuivat Herodes Antipaan lähettämät viralliset tarkkailijat, joille oli annettu ohjeet ottaa selville totuus niistä hälyttävistä tiedoista, jotka kertoivat, että väki oli koettanut julistaa Jeesuksen juutalaisten kuninkaaksi Herodeksen veljen Filippuksen hallitsemilla alueilla.
Jeesus käsitti, että häntä odotti yhä lukuisammiksi käyvien vihamiestensä välitön julistus kaihtelemattomasta ja avoimesta sodankäynnistä, ja hän katsoi parhaaksi käydä rohkeasti hyökkäykseen. Tilaisuudessa, jossa ne viisituhatta oli ruokittu, hän oli uhmannut heidän ideoitaan aineellisesta Messiaasta. Nyt hän päätti käydä taas avoimesti heidän juutalaisesta vapahtajasta omaksumaansa käsitystä vastaan. Tämä kriisi, joka alkoi viidentuhannen ihmisen ruokkimisesta ja päättyi tähän sapatti-iltapäivän saarnaan, oli ulospäin näkyvä käännekohta, jossa kansansuosion ja yleisen hyväksynnän vuoksiaalto kääntyi luodevirraksi. Valtakunnan hyväksi tehtävä työ keskittyisi vastedes yhä enemmän paljon tärkeämpään tehtävään, joka oli horjumattomien hengellisten käännynnäisten voittaminen ihmiskunnan todellakin uskonnolliseen veljesyhteisöön. Tämä saarna on merkkinä kriisistä, jonka kautta siirryttiin keskustelusta, väittelystä ja päätöksenteosta koostuvasta jaksosta jaksoon, joka koostui avoimesta sodankäynnistä ja lopullisesta hyväksymisestä tai lopullisesta torjumisesta.
Mestari oli täysin tietoinen siitä, että monet hänen seuraajistaan olivat hitaasti mutta varmasti kypsyttämässä mieltään hänen lopulta tapahtuvaan hylkäämiseensä. Samoin hän tiesi, että monet hänen opetuslapsistaan olivat hitaasti mutta vakaasti käymässä läpi sitä mielen kouliintumista ja sielun harjaantumista, joka antaisi heille voiman voittaa epäilyksensä ja rohkeasti puolustaa kypsää uskoaan valtakunnan evankeliumiin. Jeesus ymmärsi täysin, miten ihmiset kypsyvät kriisitilanteen edellyttämiin päätöksiin ja rohkeasti valittujen äkillisten urotekojen suorittamiseen sellaisen hitaan prosessin avulla, jossa he joutuvat toistuvasti valitsemaan yhä uudestaan esille nousevien hyvää ja pahaa sisältävien tilanteiden välillä. Hän saattoi valitsemansa sanansaattajat vähän väliä tilanteisiin, joissa nämä joutuivat kokemaan pettymyksiä, ja järjesti heille tuon tuostakin koettelevia tilanteita, joissa heidän oli suoritettava valinta sen mukaan, mikä oli oikea ja mikä oli väärä tapa kohdata hengelliset koettelemukset. Hän tiesi voivansa luottaa seuraajiinsa siinä, että nämä lopulliseen kokeeseen joutuessaan tekisivät ratkaisevat päätöksensä aikaisemmin omaksumiensa ja totunnaisten mentaalisten asenteidensa ja henkisten reaktioidensa mukaisesti.
Tämä Jeesuksen maisen elämän käännekohta alkoi viidentuhannen ruokkimisesta, ja se päättyi tähän synagogassa pidettyyn saarnaan. Apostolien elämässä kriisi alkoi tästä synagogasaarnasta, ja se jatkui kokonaisen vuoden ajan päättyen vasta Mestarin oikeudenkäyntiin ja ristiinnaulitsemiseen.
Kun he tuona iltapäivänä istuivat synagogassa, ennen kuin Jeesus aloitti puheensa, kaikkien mielessä oli vain yksi suuri mysteeri, vain yksi ylin kysymys. Sekä hänen ystävänsä että hänen vihollisensa pohtivat vain yhtä ajatusta, joka kuului: ”Minkä takia hän itse niin harkitusti ja vastaansanomattomasti käänsi takaisin kansan innostuksen vuoksiaallon?” Ja välittömästi ennen tätä saarnaa ja välittömästi sen jälkeen hänen närkästyneiden kannattajiensa epäilykset ja pettymykset kehittyivät tiedostamattomaksi vastarinta-asenteeksi, ja lopulta ne muuttuivat suoranaiseksi vihaksi. Juuri tämän synagogassa pidetyn saarnan jälkeen Juudas Iskariot ensi kertaa tietoisesti leikitteli mielessään luopumisajatuksella. Mutta toistaiseksi hän vielä sai kaikki tuollaiset mielihalut vaivatta aisoihin.
Jokainen oli hämmennyksen tilassa. Jeesus oli jättänyt heidät sanattomiksi ja ymmälleen. Hänhän oli vasta vähän aikaisemmin esittänyt suurenmoisimman koko elämänuraansa luonnehtineen todistuksen yliluonnollisesta voimasta. Viidentuhannen ihmisen ruokkiminen oli hänen maisen elämänsä tapahtumista se, joka parhaiten vastasi juutalaisten käsitystä odotetusta Messiaasta. Mutta tämä tavattoman edullinen tilanne peittyi välittömästi ja selittämättömästi sen alle, että hän suoralta kädeltä ja peruuttamattomasti kielsi julistamasta itseään kuninkaaksi.
Perjantai-iltana ja vielä sapattiaamunakin jerusalemilaiset johtomiehet olivat yrittäneet pitkään ja hartaasti taivutella Jairusta estämään Jeesuksen puhumisen synagogassa, mutta heidän yrityksensä olivat turhia. Kaikkiin tällaisiin pyyntöihin Jairus vastasi vain: ”Olen suostunut tähän pyyntöön, enkä tahdo rikkoa sanaani.”