Kansanjoukko kävi koko viikon ajan aina vain lukuisammaksi. Sapattina Jeesus kiiruhti pois paikalta ylös kukkuloille, mutta kun sunnuntaiaamu koitti, kansanjoukot palasivat. Jeesus puhui väkijoukolle Pietarin esittämän saarnan jälkeen alkuiltapäivästä, ja puheensa pidettyään hän sanoi apostoleilleen: ”Väkijoukot uuvuttavat minua; siirtykäämme järven vastarannalle saadaksemme levätä yhden päivän.”
Matkalla järven poikki heitä kohtasi Galileanmerelle eritoten puheena olevaan vuodenaikaan luonteenomainen raju ja äkillinen myrskyilma. Tämä vesistö on runsaat kaksisataa metriä merenpinnan alapuolella, ja sitä ympäröivät korkeat rantatörmät, erityisesti lännen puolella. Seudulla on syviä rotkoja, jotka kulkevat järveltä kukkuloille, ja kun lämmennyt ilma nousee päiväsaikaan ikään kuin taskuksi järven ylle, rotkojen viilenevä ilma pyrkii auringonlaskun jälkeen syöksymään alas järvelle. Nämä myrskytuulet nousevat yhtäkkisesti, ja toisinaan ne asettuvat yhtä äkillisesti.
Kysymys oli juuri tällaisesta iltapuhurista, kun tuuli tarttui veneeseen, joka tuona sunnuntaiehtoona kuljetti Jeesusta vastarannalle. Perässä seurasi kolme muuta venettä, joissa purjehti jokusia nuorempia evankelistoja. Tämä myrskytuuli oli ankara, olkoonkin että se rajoittui vain tähän osaan järveä, länsirannalla ei nimittäin näkynyt merkkiäkään myrskystä. Tuuli oli niin voimakas, että aallot alkoivat lyödä veneen yli. Kova tuuli oli riuhtaissut purjeen irti, jo ennen kuin apostolit ehtivät sitä reivata. Nyt heidän matkantekonsa siis riippui kokonaan siitä, miten he jaksoivat käytellä airoja, kun he työläästi kiskoivat kohti vajaan kolmen kilometrin päässä olevaa rantaa.
Tällä aikaa Jeesus nukkui veneen perässä pienen katoksen alla. Mestari oli ollut uupunut, jo kun he lähtivät Betsaidasta, ja hänhän oli määrännytkin heidät purjehtimaan järven vastarannalle juuri, jotta he saisivat levätä. Nämä entiset kalastajat olivat vahvoja ja kokeneita soutajia, mutta tämä oli yksi pahimmista heidän milloinkaan kokemistaan myrskyistä. Vaikka tuuli ja aallot heittelivät heidän purttaan ikään kuin se olisi ollut kaarnavene, Jeesus jatkoi häiriintymättä untaan. Pietari käytteli oikeanpuoleista airoa lähellä veneen perää. Kun vene alkoi täyttyä vedestä, hän jätti aironsa, ryntäsi Jeesuksen luo ja ravisti häntä voimakkaasti saadakseen hänet heräämään, ja kun Jeesus oli herännyt, Pietari sanoi: ”Mestari, etkö tiedä, että olemme rajussa myrskyssä? Ellet pelasta meitä, me kaikki hukumme.”
Tullessaan ulos sateeseen Jeesus katsoi ensin Pietariin ja tähyiltyään sitten pimeyteen nähdäkseen airojensa kimpussa kamppailevat soutajat, hän käänsi katseensa takaisin Simon Pietariin, joka ei kiihtymykseltään ollut vielä palannut aironsa ääreen, ja sanoi: ”Miksi olette kaikki näin täynnä pelkoa? Missä on uskonne? Rauhoittukaa, tyyntykää.” Jeesus oli tuskin ehtinyt päättää tätä Pietarille ja muille apostoleille osoittamaansa moitetta, hän oli tuskin ehtinyt kehottaa Pietaria etsimään rauhaa, jolla tyynnyttää kuohuvan sielunsa, kun tasapainoon päässyt ilmakehän häiriö asettui täydeksi tyyneydeksi. Ankara merenkäynti lakkasi miltei välittömästi, samalla kun synkät pilvet, jotka olivat sataneet alas muutaman hetken jatkuneena kuurona, katosivat taivaalta, ja taivaan tähdet tuikkivat heidän yläpuolellaan. Kaikki tämä oli arviomme mukaan pelkkä yhteensattuma, mutta apostolit, eritoten Simon Pietari, eivät koskaan lakanneet pitämästä tätä välikohtausta luonnonihmeenä. Tuonaikaisten ihmisten oli erityisen helppo uskoa luonnonihmeisiin, uskoivathan he lujasti, että luonto kaiken kaikkiaan oli ilmiö, joka on suoraan henkivoimien ja yliluonnollisten olentojen valvonnassa.
Jeesus selvitti kahdelletoista apostolille yksiselitteisesti, että hän oli puhunut heidän hätääntyneelle hengelleen ja osoittanut sanansa heidän pelosta hämmentyneelle mielelleen, että hän ei ollut komentanut luonnonvoimia tottelemaan sanojaan. Mutta sellainen puhe kaikui kuuroille korville. Mestarin seuraajat tulkitsivat kaikki tällaiset yhteensattumista johtuneet tapaukset itsepintaisesti aina omalla tavallaan. Tuosta päivästä alkaen he pitivät tiukasti kiinni käsityksestään, että Mestarilla oli ehdoton valta luonnonvoimiin. Pietari ei koskaan kyllästynyt kertomaan, miten ”tuulet ja meren aallotkin tottelevat häntä”.
Oli iltamyöhä, kun Jeesus ja hänen työtoverinsa pääsivät rantaan, ja koska yö oli tyyni ja kaunis, he kaikki yöpyivät veneissä ja menivät rantaan vasta hieman auringonnousun jälkeen seuraavana aamuna. Sitten kun he kaikki, noin neljäkymmentä henkeä, olivat koolla, Jeesus sanoi: ”Mitäpä, jos menisimme tuonne kukkuloille ja viettäisimme siellä muutaman päivän Isän valtakuntaan liittyviä ongelmia pohdiskellen.”