Apostolien mielenkiinto suuntautui siinä määrin vertauksiin, että koko seuraava ilta omistettiin vertauksista käytyyn jatkokeskusteluun. Jeesus alusti illan keskustelun sanomalla: ”Rakkaani, teidän tulee aina osata eriyttää opetuksenne niin, että sovitatte totuuden julkituontinne sen mukaiseksi, minkälaista ajatusmaailmaa kuulijanne edustavat ja minkälainen heidän sydämensä on. Kun seisotte väenpaljouden edessä, joka ei ole älykkyydeltään eikä mielenlaadultaan yhtenäistä, ette voi puhua eri sanoja jokaiselle erilliselle kuulijoiden luokalle, mutta voitte sen sijaan kertoa tarinan, joka välittää opetuksenne. Ja silloin jokaisella ryhmällä, jopa jokaisella yksilöllä, on mahdollisuus tehdä esittämästänne vertauksesta oma tulkintansa omien älyllisten ja hengellisten avujensa mukaisesti. Teidän on määrä antaa valonne loistaa, mutta tehkää se viisaasti ja harkitusti. Ei kukaan, joka sytyttää lampun, peitä sitä astialla tai pane sitä sängyn alle, vaan hän panee lamppunsa lampunjalkaan, jotta kaikki voivat nähdä sen valon. Sanonpa teille, ettei taivaan valtakunnassa ole mitään kätkettyä, jota ei tuotaisi julki; eikä siellä ole mitään salaisuuksia, joita ei lopulta tehtäisi tunnetuiksi. Kaikki nämä seikat tulevat lopulta valoon. Älkää ajatelko pelkästään kansanjoukkoja ja sitä, miten ne kuulevat totuuden, vaan pitäkää vaarin myös itsestänne ja siitä, miten te kuulette. Muistakaa, että olen monta kertaa sanonut teille: Sille, jolla on, annetaan lisää; kun sen sijaan siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hän luulee, että hänellä on.”
Vertauksista käyty jatkokeskustelu ja niiden tulkitsemisesta esitetty lisäopetus on tiivistettävissä seuraavankaltaiseksi nykyisen kielenkäytön mukaiseksi esitykseksi:
1. Jeesus neuvoi pidättymään satujen tai allegorioiden käyttämisestä evankeliumin totuuksia opetettaessa. Hän suositteli kuitenkin vertausten, eritoten luontovertausten, runsasta käyttämistä. Hän korosti, miten arvokasta on, että totuuden opettamisen välineenä käytettään luonnonmaailman ja hengenmaailman välillä vallitsevaa analogiaa. Luonnonmaailmasta puhuessaan hän tavan takaa käytti sanoja ”tuo epätodellinen ja ohitse kiitävä henkirealiteettien varjo”.
2. Jeesus esitti heprealaisista kirjoituksista kolme, ehkä neljä, vertausta ja pyysi kiinnittämään huomiota siihen seikkaan, ettei tämä opetusmenetelmä ollut täysin uusi. Siitä tuli kuitenkin lähes uusi opetusmenetelmä, kun hän ryhtyi sitä tästä ajankohdasta alkaen käyttämään.
3. Opettaessaan apostoleille vertausten arvoa Jeesus kehotti kiinnittämään huomiota seuraaviin seikkoihin:
Vertaus antaa mahdollisuuden vedota samanaikaisesti mielen ja hengen tavattoman erilaisiin tasoihin. Vertaus antaa virikkeitä mielikuvitukselle, se haastaa erottamaan oleellisen, ja se panee kriittisen ajattelun liikkeelle. Se edistää myötätuntoa nostattamatta vihamielisyyttä.
Vertaus lähtee liikkeelle asioista, jotka ovat tunnettuja, ja etenee entuudestaan tuntemattoman erottamiseen. Vertaus käyttää hyväkseen sitä, mikä on aineellista ja luonnollista, keinona tutustuttaa siihen, mikä on hengellistä ja aineellisuuden ylittävää.
Vertaukset helpottavat puolueettomien moraalisten päätösten tekemistä. Vertaus tekee tyhjäksi paljon ennakkoluuloa, ja mieleen se istuttaa hellävaraisesti uuden totuuden, ja se tekee tämän kaiken herättämällä mahdollisimman vähän henkilökohtaisesta närkästymisestä johtuvaa puolustautumisenhalua.
Vertauskuvan esiintuomaan analogiaan sisältyvän totuuden torjuminen edellyttää sellaista tietoista älyllistä toimintaa, joka suoranaisesti halveksii sitä, mikä on ihmisen tekemä rehellinen arvio ja mitä hän on rehellisesti päättänyt. Vertaus johdattaa kuuloaistimuksen kautta tapahtuvaan ajatuksen esillepusertamiseen.
Vertauksiin turvautuvan opetusmuodon käyttäminen antaa opettajalle mahdollisuuden esittää uusia ja jopa hätkähdyttäviä totuuksia, samalla kun hän jotakuinkin kokonaan välttyy kaikenlaiselta kiistelyltä ja ulkonaiselta yhteentörmäykseltä perinteen ja vakiintuneen arvovallan kanssa.
Vertaukseen sisältyy vielä sekin etu, että se voimistaa muistikuvaa opetetusta totuudesta, kun myöhemmin joudutaan samankaltaisiin entuudestaan tuttuihin tilanteisiin.
Tällä tavoin Jeesus koetti tutustuttaa seuraajansa moniin niistä syistä, miksi hän yhä enemmän otti tavakseen käyttää julkisessa opetustyössään vertauksia.
Illan opintojen loppupuolella Jeesus kommentoi ensi kerran kylväjävertausta. Hän sanoi, että vertaus viittasi kahteen asiaan: Se oli ensinnäkin katsaus hänen omaan siihenastiseen toimintaansa ja ennuste siitä, mitä hän saattoi odottaa maan päällä vielä viettämältään elämänsä ajalta. Ja toisekseen se oli myös vihje siitä, mitä apostolit ja valtakunnan muut sanansaattajat saattoivat odottaa kohtaavansa, kun he aikojen kuluessa toimisivat tulevien sukupolvien parissa.
Jeesus turvautui vertausten käyttämiseen myös siksi, että hän katsoi ne parhaaksi keinoksi torjua Jerusalemin uskonnollisten johtajien harkiten tehdyn yrityksen opettaa sellaista, että kaikki, mitä hän teki, oli tehty riivaajien ja perkeleiden ruhtinaan avulla. Luontoon vetoaminen suuntautui tuollaista opetusta vastaan, sillä tuolloiset ihmiset katsoivat kaikkien luonnonilmiöiden johtuvan hengellisten olentojen ja yliluonnollisten voimien välittömästä vaikutuksesta. Hän päätti käyttää tätä opetusmenetelmää myös siksi, että se antoi hänelle mahdollisuuden julistaa tärkeitä totuuksia niille, jotka halusivat tietää paremman tien, samalla kun se tarjosi hänen vihamiehilleen vähemmän tilaisuuksia löytää syytä paheksuntaan ja syytösten esittämiseen häntä vastaan.
Ennen kuin Jeesus päästi ryhmän yön ajaksi hajaantumaan, hän sanoi: ”Haluan nyt esittää teille kylväjävertauksen loppuosan. Haluaisin testata teitä saadakseni tietää, miten otatte vastaan seuraavan: Taivaan valtakunta on myös sen miehen kaltainen, joka kylvi maahan hyvää siementä. Ja kun hän öisin nukkui ja toimitti päivisin askareitaan, siemen nousi oraalle ja varttui, ja vaikkei hänellä ollut tietoa, miten se oikein tapahtui, kasvi alkoi kantaa hedelmää. Ensin oli korsi, sitten tuli tähkäpää ja lopulta oli täydet jyvät tähkäpäissä. Ja kun vilja oli kypsää, hän tarttui sirppiin, ja sato oli korjattu. Jolla on korva kuullakseen, hän kuulkoon.”
Moneen kertaan apostolit palasivat mielessään pohtimaan näitä sanoja, mutta Mestari ei koskaan enää maininnut mitään tästä lisäyksestä kylväjävertaukseen.