Samana iltana, vielä kauan sen jälkeen kun tavalliset kuulijat jo olivat menneet levolle, Jeesus jatkoi apostoliensa opettamista. Hän aloitti tämän erityisopetuksen lainaamalla profeetta Jesajaa:
”’Miksi te paastositte? Mistä syystä kiusaatte sieluanne, kun yhä kuitenkin otatte mielihyvänne sortamisesta ja kun vieläkin otatte ilonne vääryydestä? Katso, riidaksi ja toraksi te paastoatte ja lyödäksenne jumalattomuuden nyrkillä. Mutta sillä tavoin ei teidän tule paastota saadaksenne äänenne kuuluviin korkeudessa.
”’Tällaisenko paaston minä olen valinnut—päivän, jona ihminen kurittaa sieluaan? Sitäkö se on, että taivuttaa päänsä kuin kaisla; että ryömii maassa säkkiin ja tuhkaan pukeutuneena? Sitäkö sinä rohkenet kutsua paastoksi ja Herran silmissä otolliseksi päiväksi? Eikö tämä ole paasto, jonka minä valitsisin: että avaatte vääryyden siteet, että kirvotatte raskaiden taakkojen solmut, että päästätte sorretut vapaiksi ja että särjette kaikki ikeet? Eikö se ole sitä, että jaan leipäni isoavaisten kanssa, että vien talooni ne, jotka ovat kodittomia ja köyhiä? Ja kun näen alastomia, niin minä vaatetan heidät.
”’Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamu, ja sinulle virtaa vuolaana terveyttä. Sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, samalla kun Herran kunnia suojaa selustasi. Silloin sinä kutsut Herraa ja hän vastaa; sinä huudat ääneesi ja hän sanoo—Tässä minä olen. Ja kaiken tämän hän tekee, jos kieltäydyt sortamisesta, tuomitsemisesta ja turhuudesta. Isä haluaa mieluumminkin, että sinä taritset sydämesi isoaville, ja että sinä osoitat hoivasi vaivatuille sieluille, niin silloin on sinun valosi loistava hämäryydessä ja jopa pimeytesi on oleva niin kuin keskipäivä. Silloin Herra johdattaa sinua alati ja tyydyttää sielusi ja uudistaa voimasi. Ja sinä olet oleva niin kuin kasteltu puutarha; kuin lähde, josta vesi ei lopu. Ja ne, jotka näin tekevät, palauttavat ennalleen entisen loiston; he pystyttävät perusmuurit, muinaisten sukupolvien laskemat; heitä kutsutaan murtuneiden muurien jälleenrakentajiksi, niiden turvallisten polkujen korjaajiksi, joiden varsilla on hyvä asua.’”
Ja sitten Jeesus myöhään yöhön saakka korosti apostoleilleen sitä totuutta, että heidän turvansa sekä nykyisessä että tulevassa valtakunnassa oli nimenomaan heidän uskonsa, ei suinkaan se, että he vaivasivat sieluaan tai että he paastoamalla kurittivat ruumistaan. Hän kehotti apostoleja vähintäänkin noudattamaan muinaisen profeetan esittämiä ajatuksia ja toi julki toiveensa, että he edistyisivät paljon jopa Jesajan ja vanhempien profeettojen esittämien ihanteiden edelle. Hänen tuona yönä esittämänsä viimeiset sanat kuuluivat: ”Kasvakaa armossa sen elävän uskon avulla, joka käsittää sen tosiasian, että olette Jumalan poikia, samalla kun se tunnustaa jokaisen ihmisen veljeksi.”
Jeesus päätti puheensa vasta kahden jälkeen aamuyöllä, ja jokainen meni omalle makuusijalleen.
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.