Raamassa Jeesus kävi ikimuistettavan keskustelun iäkkään kreikkalaisen filosofin kanssa, joka opetti, että tiede ja filosofia riittivät tyydyttämään inhimillisen kokemuksen tarpeet. Jeesus kuunteli kärsivällisesti ja myötätuntoisesti tätä kreikkalaista opettajaa ja myönsi monet tämän esittämät asiat tosiksi, mutta kun filosofi oli päässyt esityksensä loppuun, Jeesus huomautti, ettei tämä ollut ihmisen olemassaolosta esittämässään näkemyksessä selittänyt, ”mistä, miksi ja minne”, ja Jeesus jatkoi: ”Siitä, mihin sinä lopetat, siitä me vasta aloitamme. Uskonto on sellainen ilmoitus ihmisen sielulle, joka käsittelee hengellisiä realiteetteja, todellisuuksia, joita mieli yksinään ei kykenisi koskaan löytämään tai kokonaan käsittämään. Älylliset ponnistukset voivat paljastaa elämän tosiasiat, mutta valtakunnan evankeliumi tuo esille olemisen totuudet. Olet puheessasi käsitellyt totuuden aineellisia varjoja. Tahdotko nyt kuunnella, kun kerron sinulle niistä ikuisista ja hengellisistä realiteeteista, jotka luovat kuolevaisen olemassaoloon liittyvinä aineellisina faktoina ilmenevät ja mainitsemasi ohimenevät ajalliset varjot?” Yli tunnin ajan Jeesus opetti tälle kreikkalaiselle valtakunnan evankeliumin pelastavia totuuksia. Filosofivanhusta miellytti tapa, jolla Jeesus häntä lähestyi, ja kun hän oli sydämeltään vilpittömän rehellinen, hän kohta uskoi tämän pelastuksen evankeliumin.
Apostolit olivat hieman ymmällään avoimuudesta, jolla Jeesus myöntyi moniinkin kreikkalaisen esittämiin väitteisiin, mutta myöhemmin Jeesus sanoi heille yksityisesti: ”Lapseni, älkää sitä hämmästelkö, että olin suvaitsevainen kreikkalaisen filosofiaa kohtaan. Tosi ja aito sisäinen varmuus ei ole vähääkään peloissaan ulkopuolelta tulevan analysoinnin suhteen, eikä totuus suhtaudu nyreästi rehelliseen kritiikkiin. Teidän ei tulisi koskaan unohtaa, että suvaitsemattomuus on naamari, jonka taakse kätkeytyvät salassa elätellyt epäilykset oman vakaumuksen totuudellisuudesta. Ketään ei koskaan häiritse hänen lähimmäisensä suhtautuminen, mikäli hänellä on täydellinen luottamus siihen, että se, mihin hän täydestä sydämestään uskoo, on totuus. Rohkeus on perinpohjaisen rehellistä luottamusta kaikkeen, mihin tunnustaa uskovansa. Vilpittömät ihmiset eivät pelkää aitojen vakaumustensa ja jalojen ihanteidensa kriittistä tarkastelua.”
Toisena Raamassa vietettynä iltana Tuomas esitti Jeesukselle seuraavan kysymyksen: ”Mestari, kuinka voi uusi opetuksiisi uskova todellakin tietää, todellakin olla varma siitä, että tämä valtakunnan evankeliumi on totuus?”
Ja Jeesus sanoi Tuomakselle: ”Vakuuttuneisuutesi siitä, että olet astunut Isän valtakuntaperheeseen ja että jäät ikiajoiksi eloon tämän valtakunnan lasten mukana, riippuu kokonaan henkilökohtaisesta kokemuksesta—luottamuksesta totuudelliseen sanaan. Hengellinen vakuuttuneisuus on samaa kuin henkilökohtainen uskonnollinen kokemuksesi jumalallista totuutta olevista ikuisista realiteeteista, ja muilta osin se vastaa sitä, mikä on älyllinen ymmärryksesi totuusrealiteeteista, lisättynä hengellisellä uskollasi ja vähennettynä vilpittömillä epäilyksilläsi.
”Ja Pojan luonnollisiin varustuksiin kuuluu Isästä oleva elämä. Koska teille on annettu Isän elävä henki, siitä johtuu, että olette Jumalan poikia. Elämästänne tässä lihallisuuden aineellisessa maailmassa te selviydytte tuonpuoleiseen siksi, että samastutte Isän elävään henkeen, ikuisen elämän lahjaan. Monilla, toden totta, oli tämä elämä, jo ennen kuin tulin Isän tyköä, ja monet muut ovat saaneet tämän hengen, koska he uskoivat minun sanani; mutta teen tiettäväksi, että sitten kun palaan Isän luo, hän lähettää henkensä kaikkien ihmisten sydämeen.
”Vaikkette voikaan tehdä havaintoja siitä, miten tämä jumalallinen henki työskentelee mielessänne, on kuitenkin olemassa käytännöllinen menetelmä, jolla saa selville, missä määrin olette luovuttaneet sielunvoimienne hallinnan tämän sisimmässänne olevan, taivaallisen Isän hengen antaman opetuksen ja opastuksen haltuun, ja tämä tulee ilmi siinä, missä määrin rakastatte kanssaihmisiänne. Tuossa hengessä on mukana Isän osoittama rakkaus, ja kun se vallitsee ihmistä, se vie vääjäämättä jumalallisen palvonnan ja lähimmäisiin kohdistuvan rakastavan kunnioittamisen suunnalle. Ensi vaiheessa uskotte olevanne Jumalan poikia siksi, että opetukseni on tehnyt teidät tietoisemmiksi teissä olevan Isämme läsnäolon sisäisistä johdatuksista; mutta hyvin pian vuodatetaan Totuuden Henki kaiken lihan ylle, ja se elää ihmisten keskuudessa ja opettaa kaikkia ihmisiä, kuten minä nyt elän keskuudessanne ja puhun teille totuuden sanoja. Ja tämä Totuuden Henki, joka puhuu sielunne hengellisten varustusten puolesta, auttaa teitä tietämään, että olette Jumalan poikia. Se todistaa pettämättömästi sisimmässänne olevan Isän läsnäolon, henkenne, kanssa, joka silloin on kaikkien ihmisten sisimmässä, kuten se nyt on muutamissa, ja kertoo teille, että olette todellisuudessa Jumalan poikia.
”Jokainen maan lapsi, joka noudattaa tämän hengen johdatusta, tulee lopulta tietämään, mikä Jumalan tahto on; ja joka antaa periksi Isäni tahdolle, hän pysyy ajasta aikaan. Teille ei ole selvitetty tietä, joka johtaa maisesta elämästä ikuiseen olotilaan, mutta sellainen tie on olemassa, sellainen on aina ollut, ja olen tullut tekemään tästä tiestä uuden ja elävän. Joka astuu valtakuntaan, hänellä on jo ikuinen elämä—hän ei koskaan menehdy. Mutta tässä on paljon sellaista, jonka ymmärrätte paremmin, sitten kun olen palannut Isän tykö ja teillä on mahdollisuus tarkastella tämänhetkisiä kokemuksianne takautuvasti.”
Ja kaikki, jotka kuulivat nämä siunatut sanat, saivat niistä paljon rohkaisua. Juutalaiset opetukset vanhurskaiden eloonjäämisestä olivat olleet sekavia ja epävarmoja, ja Jeesuksen seuraajista oli virkistävää ja innoittavaa kuulla nämä varsin täsmälliset ja myönteiset sanat, jotka antoivat vakuutuksen kaikkien todellisten uskovien ikuisesta eloonjäämisestä.
Apostolit jatkoivat saarnaamista ja uskovien kastamista, samalla kun he edelleenkin pitivät yllä käytäntöä käydä talosta taloon lohduttamassa masentuneita ja hoivaamassa sairaita ja kärsiviä. Apostoliorganisaatio laajeni sikäli, että jokaisella Jeesuksen apostolilla oli nyt työtoverinaan yksi Johanneksen apostoli. Abner oli Andreaksen työtoveri, ja tämä järjestely oli voimassa siihen saakka, kun he seuraavan pääsiäisen ajaksi menivät Jerusalemiin.
Jeesuksen Sebulonissa-oleskelun aikana antamissa erityisopetuksissa oli etupäässä kysymys valtakunnassa vallitsevia keskinäisiä velvollisuuksia koskevien asioiden käsittelystä, ja näihin kuului muun muassa opetus, jonka oli tarkoitus selvittää, mikä ero vallitsi omakohtaisen uskonnollisen kokemuksen ja sosiaalisista uskonnollisista velvollisuuksista nousevien ystävällisten suhteiden välillä. Tämä oli niitä harvoja kertoja, jolloin Mestari ylipäätään esitti näkemyksiä uskonnon sosiaalisista aspekteista. Koko maisen elämänsä aikana Jeesus antoi seuraajilleen varsin vähän ohjeita, jotka olisivat koskeneet uskonnon sosiaalistamista.
Sebulonin väestö oli rodullisesti sekoittunutta: se ei oikeastaan ollut juutalaista eikä ei-juutalaista. Ja perin harvat heistä tosiasiassa uskoivat Jeesukseen, vaikka olivatkin kuulleet Kapernaumissa tapahtuneesta sairaiden parantamisesta.