Vaikka kansan syvät rivit Jotapatassa kuuntelivat Jeesusta ja hänen apostoleitaan mielellään, ja monet ottivat vastaan valtakunnan evankeliumin, Jotapatan-lähetysretken erottaa muista kuitenkin Jeesuksen puhe, jonka hän piti kahdellekymmenelleneljälle apostolille heidän viettäessään toista iltaansa tässä pikkukaupungissa. Natanael oli mielessään hämmentynyt siitä, mitä Mestari oli opettanut rukoilemisesta, kiittämisestä ja palvomisesta. Ja vastatessaan hänen kysymykseensä Jeesus puhui pitkään ja selvitti opettamaansa entistäkin perinpohjaisemmin. Tästä puheesta nykyisen kielenkäytön mukaisesti laadittu yhteenveto on esitettävissä seuraavia näkökohtia painottaen:
1. Se, että ihminen sydämessään tietoisesti ja itsepintaisesti osoittaa arvostusta paatumukselle, hävittää vähitellen rukousyhteyden, joka ihmissielulla on ihmisen ja hänen Tekijänsä välisen yhteydenpidon henkiyhteyspiireihin. Luonnollisestikin Jumala kuulee lapsensa anomuksen, mutta kun ihmissydän tahallaan ja itsepintaisesti on tyyssijana käsityksille, jotka kertovat paatuneisuudesta, sen seurauksena on vähä vähältä henkilökohtaisen yhteyden katkeaminen maisen lapsen ja hänen taivaallisen Isänsä väliltä.
2. Jumalan tunnettujen ja kumoamattomien lakien kanssa ristiriidassa oleva rukous on iljetys Paratiisin- Jumaluuksille. Ellei ihminen halua kuunnella Jumalia näiden puhuessa luomakunnalleen hengen, mielen ja aineen laeissa, jo pelkästään tämä luodun osoittama tahallinen ja tietoinen ylenkatse saa henkipersoonallisuudet sulkemaan korvansa tällaisten laista piittaamattomien ja tottelemattomien kuolevaisten esittämiltä henkilökohtaisilta anomuksilta. Jeesus esitti apostoleilleen lainauksen profeetta Sakarjan kirjasta: ”Mutta he eivät tahtoneet ottaa vaarin, vaan käänsivät uppiniskaisina selkänsä ja tukkivat korvansa, jotteivät kuulisi. Niin, he tekivät sydämensä kovaksi kuin kivi, etteivät he kuulisi lakiani ja niitä sanoja, jotka minä lähetin henkeni kautta profeettojen välityksellä; siksi heidän häijyn ajattelunsa tulokset lankesivat suuren vihan muodossa heidän syyllisen päänsä päälle. Ja niin tapahtui, että he huusivat armoa, mutta ei ollut korvaa, joka olisi ollut avoinna sen huudon kuullakseen.” Ja sitten Jeesus lainasi sen viisaan miehen sananlaskua, joka sanoi: ”Sen, joka korvansa kääntää, jottei kuulisi jumalallista lakia, sen rukouskin on iljetys.”
3. Avaamalla Jumalan ja ihmisen välisen yhteyskanavan ihmisen puoleisen pään kuolevaiset pääsevät välittömästi hyötymään maailmojen luoduille suunnatusta, alati soljuvasta jumalallisen hoivan virrasta. Kun ihminen kuulee Jumalan hengen puhuvan ihmissydämen sisällä, tällaiseen kokemukseen kuuluu erottamattomasti se tosiasia, että Jumala samalla kuulee tuon ihmisen rukouksen. Jopa synnin anteeksisaaminen toimii tällä samalla erehtymättömällä tavalla. Taivaassa oleva Isä on antanut sinulle anteeksi, jo ennen kuin olet edes ajatellut sellaista häneltä pyytää, mutta tällainen anteeksianto ei ole henkilökohtaisessa uskonnollisessa kokemuksessasi tarjolla, ennen kuin itse annat anteeksi kanssaihmisillesi. Jos asiaa ajatellaan faktana, ei se, että annat anteeksi lähimmäisillesi, ole Jumalan anteeksiannon ehto, mutta jos asiaa ajatellaan kokemuksena, se nimenomaan on Jumalan anteeksiannon ehto. Ja tämä fakta jumalallisen ja inhimillisen anteeksiannon synkroniasta tuli Jeesuksen apostoleille opettamassa rukouksessa juuri tällä tavoin huomioon otetuksi ja yhteen kytketyksi.
4. Universumissa vaikuttaa muuan oikeudenmukaisuuden peruslaki, jota armokaan ei pysty kiertämään. Ajallisuuden ja avaruuden läpikotaisen itsekäs luotu ei kykene ottamaan vastaan Paratiisin epäitsekkäitä ihanuuksia. Edes Jumalan loputon rakkaus ei kykene pakottamaan ikuista eloonjäämistä merkitsevää pelastusta yhdellekään kuolevaiselle luodulle, joka ei tee valintaa eloonjäämisen hyväksi. Armeliaisuutta osoitetaan varsin avokätisesti, mutta silti on olemassa oikeudenmukaisuuden asettamia vaatimuksia, joita edes laupeuteen liittyvä rakkaus ei kykene tehokkaasti kumoamaan. Ja Jeesus lainasi tässäkin yhteydessä heprealaiskirjoituksia: ”Minä olen kutsunut, ja te ette suostuneet kuulemaan; minä ojensin käteni, mutta kukaan ei siitä välittänyt. Olette pitäneet kaikkia neuvojani tyhjänpäiväisinä ja olette torjuneet minun nuhteeni, ja tämän kapinallisen asenteenne tähden käy väistämättä niin, että te huudatte minua avuksenne ettekä saa huutoonne vastausta. Kun hylkäsitte elämän tien, saatte sitten, kun kärsimystenne aika koittaa, etsiä minua etsimästä päästyänne, mutta ette minua löydä.”
5. Niiden pitää osoittaa laupeutta, jotka tahtoisivat saada laupeuden. Älkää tuomitko, jottei teitä tuomittaisi. Siinä hengessä, jossa te tuomitsette muita, siinä hengessä teidätkin tuomitaan. Armo ei kokonaan kumoa universumeissa noudatettua oikeudenmukaisuutta. Osoittautuu, että viime kädessä pitää paikkansa, kun sanotaan: ”Joka tukkii korvansa vaivaisen huudolta, joutuu jonakin päivänä itse huutamaan apua, eikä kukaan häntä kuule.” Olipa rukous mikä hyvänsä, sen vilpittömyys takaa sen kuulluksitulemisen; se, minä ajankohtana, millä tavoin ja missä määrin rukoukseen vastataan, määräytyy rukoukseen liittyvän hengellisen viisauden mukaan ja sen mukaan, miten se on sopusoinnussa universumin kanssa. Viisas isä ei vastaa tietämättömien ja kokemattomien lastensa typeriin rukouksiin kirjaimellisesti, olkoonkin, että lapset saattavat saada tällaisten mielettömien pyyntöjen esittämisestä paljon mielihyvää ja todellista sielun tyydykettä.
6. Kun olet kokonaan omistautunut täyttämään taivaassa olevan Isän tahdon, saat vastauksen kaikkiin anomuksiisi heti, sillä rukouksesi ovat täysin Isän tahdon mukaisia, ja Isän tahto tulee aina julki hänen valtavan universuminsa joka kolkassa. Mitä tällainen oikea Jumalan poika haluaa, ja mitä Isä tahtoo, se ON. Sellainen rukous ei voi jäädä vaille vastausta, eikä mihinkään muunlaiseen pyyntöön mitenkään voitaisikaan antaa täysimääräistä vastausta.
7. Vanhurskaan huuto on se Jumalan lapsen uskon teko, joka avaa oven Isän aittaan, ja se aitta on täynnänsä hyvyyttä, totuutta ja armoa, ja nämä hyvät antimet ovat jo kauan odottaneet, että poika tulisi ja ottaisi ne henkilökohtaisesti omikseen. Rukous ei muuta Jumalan suhtautumista ihmistä kohtaan, mutta se muuttaa ihmisen asenteen muuttumatonta Isää kohtaan. Mikä on rukouksen vaikutin, se antaa rukoukselle oikeuden päästä Jumalan kuuluville; sitä ei tee rukouksen esittäjän sosiaalinen, taloudellinen eikä ulkonainen uskonnollinen asema.
8. Rukousta ei saa käyttää sellaiseen, että välttyisi ajallisilta viivytyksiltä tai että pääsisi avaruuden esteiden yli. Rukousta ei ole tarkoitettu keinoksi, jolla korotetaan omaa minää tai jolla saadaan epäoikeudenmukaista etua kanssaihmisiin verrattuna. Läpikotaisen itsekäs sielu ei edes kykene rukoilemaan siinä merkityksessä, mitä tämä sana todellisuudessa tarkoittaa. Jeesus sanoi: ”Olkoon ilosi suurin siitä, minkäluonteinen Jumala on, ja hän on taatusti täyttävä sydämesi vilpittömät toiveet.” ”Omista kulkusi Herralle; luota häneen, ja hän toimii.” ”Sillä Herra kuulee apua tarvitsevain huudon, eikä hän jätä hätääkärsivien rukousta vaille huomiota.”
9. ”Olen tullut Isän tyköä; jos siis joskus olette epätietoisia siinä mielessä, mitä Isältä pyytäisitte, niin pyytäkää minun nimissäni, ja esitän anomuksenne sen mukaan, mitkä ovat todelliset tarpeenne ja toivomuksenne, ja sopusoinnussa sen kanssa, mikä on Isän tahto.” Olkaa varuillanne sen suuren vaaran suhteen, että teistä rukouksissanne tulee itsekeskeisiä. Kovin paljon älkää rukoilko itsellenne; rukoilkaa enemmän veljienne hengellisen edistymisen puolesta. Välttäkää materialistista rukoilemista; rukoilkaa hengessä ja hengen antimien runsauden puolesta.
10. Rukoillessanne sairaiden ja kärsivien puolesta älkää luulko anomustenne korvaavan sitä, että rakastavasti ja järkevästi pidätte huolta näiden kärsivien tarpeista. Rukoilkaa perheenne, ystävienne ja tovereidenne hyvinvoinnin puolesta, mutta aivan erityisesti rukoilkaa niiden puolesta, jotka kiroavat teidät, ja esittäkää rakastavia pyyntöjä niiden puolesta, jotka teitä vainoavat. ”Milloin sitten rukouksensa esittäisi? Siihen en sano mitään. Sisimmässänne oleva henki vain voi saada teidät lausumaan pyynnöt, jotka tuovat julki sisäisen suhteenne henkien Isään.”
11. Monet turvautuvat rukoukseen, vasta kun ovat vaikeuksissa. On ajattelematonta ja eksyttävää menetellä sillä tavoin. Toki teette oikein, jos ahdingossa ollessanne rukoilette, mutta teidän tulisi muistaa pojan ominaisuudessanne puhua Isällenne myös, kun sielunne osalta kaikki sujuu hyvin. Esittäkää todelliset pyyntönne aina salassa. Älkää antako ihmisten kuulla henkilökohtaisia rukouksianne. Kiitosrukoukset sopivat esitettäviksi palvojien ryhmissä, mutta sielusta tuleva rukous on henkilökohtainen asia. On olemassa vain yksi kaikille Jumalan lapsille sopiva rukouskaava, ja se kuuluu: ”Tapahtukoon kaikesta huolimatta sinun tahtosi.”
12. Kaikkien tähän evankeliumiin uskovien tulisi rukoilla vilpittömästi taivaan valtakunnan laajenemisen puolesta. Kaikista heprealaiskirjoituksiin sisältyvistä rukouksista hän esitti mitä hyväksyvimmän näkemyksen psalminkirjoittajan pyynnöstä: ”Luo minuun puhdas sydän, oi Herra, ja vaihda minulle oikea henki. Puhdista minut salaisista synneistä ja estä palvelijaasi lankeamasta julkeaan rikkomukseen.” Jeesus selitti laajasti rukoilemisen suhdetta huolimattomaan ja loukkaavaan puheeseen ja esitti lainauksen: ”Pane, oi Herra, vartija suuni eteen; vartioi huulteni ovea.” ”Ihmiskieli”, Jeesus sanoi, ”on ruumiinjäsen, jonka vain muutamat ihmiset pystyvät kesyttämään, mutta ihmisen sisimmässä oleva henki voi muuttaa tämän tottelemattoman jäsenen niin, että se antaa äänen armeliaalle suvaitsevuudelle ja niin, että siitä tulee innoittava laupeudenharjoittaja.”
13. Jeesus opetti, että Isän tahdon tietämisen puolesta esitetyn pyynnön jälkeen tärkeysjärjestyksessä seuraavana on rukous jumalallisesta opastuksesta sillä vaelluksella, joka suoritetaan maisen elämän kuluessa. Todellisuudessa tämä merkitsee jumalallisen viisauden rukoilemista. Jeesus ei milloinkaan opettanut, että rukoilemalla voisi saada ihmistietämystä tai erityistaitoa. Mutta niin hän kyllä opetti, että rukous on tekijä, joka vaikuttaa laajentavasti rukoilijan kykyyn ottaa jumalallisen hengen läsnäolo vastaan. Opettaessaan tovereitaan rukoilemaan hengessä ja totuudessa Jeesus selitti tarkoittavansa vilpitöntä rukoilemista ja rukoilua sen mukaan, mikä oli rukouksen esittäjän valaistumisen määrä; hän tarkoitti täydestä sydämestä lähtevää ja järjellisesti, hartaasti ja vakavassa mielessä suoritettua rukoilemista.
14. Jeesus varoitti seuraajiaan sellaisesta luulosta, että korusanaiset toistamiset, kaunopuheiset lauseparret, paastoaminen, katumusharjoitukset tai uhrilahjat tekisivät heidän rukouksistaan tehokkaampia. Mutta hän kehotti kyllä uskoviaan käyttämään rukoilua keinona, joka johtaa kiitosten osoittamisen kautta aitoon palvontaan. Jeesus piti valitettavana sitä, että hänen seuraajiensa rukouksissa ja palvonnassa esiintyi niin vähän kiitoksen henkeä. Tässä yhteydessä hän esitti lainauksen pyhistä kirjoituksista sanoen: ”On hyvä osoittaa kiitokset Herralle ja laulaa ylistystä Kaikkein Korkeimman nimelle, tunnustaa hänen laupeutensa jokaisena aamuna ja hänen uskollisuutensa jokaisena iltana, sillä Jumala on töittensä kautta tehnyt minusta iloisen. Kaiken osalta minä annan kiitokseni sen mukaan, mikä on Jumalan tahto.”
15. Ja sen jälkeen Jeesus sanoi: ”Älkää yhtenään ylen määrin huolehtiko arkipäiväisistä tarpeistanne. Älkää olko peloissanne maiseen olemassaoloonne liittyvistä ongelmista, vaan kaikkien näiden asioiden osalta levittäkää rukouksin ja hartain pyynnöin, vilpittömän kiitollisuuden hengessä, kaikki tarpeenne taivaassa olevan Isänne eteen.” Sitten hän lainasi kirjoitusten kohtaa: ”Veisuulla minä kiitän Jumalan nimeä ja ylistän häntä kiitosvirrellä. Ja se on Herralle otollisempi kuin on uhrattu härkä tai mulli sarvineen ja sorkkineen.”
16. Jeesus opetti seuraajilleen, että heidän tulisi rukouksensa Isälle esitettyään olla hetken aikaa hiljaa ja vastaanottavaisia antaakseen sisimmässään olevalle hengelle paremman mahdollisuuden puhua kuuntelevalle sielulle. Isän henki puhuu ihmiselle parhaiten, kun ihmisen mieli on suuntautunut aitoon palvontaan. Palvomme Jumalaa meissä olevan Isän hengen antaman avun turvin ja sitä kautta, että ihmismieli on totuudesta osalliseksipääsemisen myötä valaistunut. Jeesus opetti palvonnan tekevän ihmisen yhä enemmän sen olennon kaltaiseksi, joka on palvonnan kohteena. Palvonta on kokemus, joka saa aikaan muutoksia niin, että finiittinen vähä vähältä lähestyy Infiniittisen läsnäoloa ja lopulta saavuttaa sen.
Ja monia muitakin totuuksia Jeesus kertoi apostoleilleen ihmisen pitämästä yhteydestä Jumalaan, mutta monikaan heistä ei kyennyt kokonaan käsittämään hänen opetustaan.