◄ 141:7
Luku 141
141:9 ►

Julkisen toiminnan alku

8. Toiminta Jerikossa

141:8.1

Koko jordanintakaisessa Betaniassa vietetyn neliviikkoisjakson ajan Andreas määräsi useita kertoja joka viikko apostoliparin päiväksi tai pariksi Jerikoon. Johanneksella oli Jerikossa monia uskovia, ja useimmat näistä ottivat ilolla vastaan Jeesuksen ja hänen apostoliensa edistyneemmät opetukset. Näillä Jerikon-käynneillä apostolit alkoivat entistä tarkemmin toteuttaa Jeesuksen ohjeita sairaiden hoivaamisesta. He kävivät kaupungin jokaisessa talossa ja koettivat lohduttaa jokaista kärsivää henkilöä.

141:8.2

Apostolit toimivat Jerikossa myös jonkin verran julkisuudessa, mutta etupäässä heidän ponnistuksensa olivat hiljaisempaa ja henkilökohtaisempaa laatua. He tekivät nyt sen havainnon, että valtakunnan hyvä sanoma oli sairaille suureksi lohdutukseksi; että heidän viestinsä mukana kulkeutui vaivaisille parannusta. Ja juuri Jerikossa Jeesuksen kahdelletoista apostolille antamaa kehotusta siitä, että heidän tuli saarnata valtakunnan ilosanomaa ja hoivata kärsiviä, pantiin ensi kertaa täysimääräisesti täytäntöön.

141:8.3

Taittaessaan matkaa Jerusalemia kohti he pysähtyivät Jerikoon, ja siellä heidät tavoitti muuan Mesopotamiasta saapunut lähetystö, joka oli tullut käymään keskusteluja Jeesuksen kanssa. Apostolit olivat suunnitelleet viettävänsä siellä vain päivän, mutta kun nämä idästä tulleet totuudenetsijät saapuivat, Jeesus vietti kolme päivää heidän seurassaan, ja he menivät takaisin Eufratin varren koteihinsa onnellisina siitä, että tiesivät taivaan valtakunnan uudet totuudet.


◄ 141:7
 
141:9 ►