Jeesus oli hyvin tietoinen siitä, etteivät hänen apostolinsa täysin sisäistäneet hänen opetuksiaan. Hän päätti antaa Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle jonkin verran erityisopetusta siinä toivossa, että nämä kykenisivät tuomaan selvyyttä tovereittensa käsityksiin. Hän näki, että vaikka kaksitoista apostolia ymmärsivätkin hengellisen valtakunnan käsitteen jotkin piirteet, he silti yhä itsepintaisesti liittivät nämä uudet hengelliset opetukset suoraan vanhoihin ja vakiintuneisiin taivaan valtakunnasta omaksumiinsa konkreettisiin käsityksiin, joiden mukaan taivaan valtakunta merkitsi Daavidin valtaistuimen uutta pystyttämistä ja sitä, että Israelista rakennettaisiin taas maan päällä vaikuttava ajallinen mahtitekijä. Niinpä Jeesus torstai-iltapäivänä meni Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa veneellä järven selälle keskustellakseen valtakuntaan liittyvistä asioista. Siitä muodostui nelituntinen opetuskokous, jonka kuluessa esitettiin kymmenittäin kysymyksiä ja vastauksia. Se on ehkä hyödyllisintä toistaa tässä esityksessä siten, että jäsennellään uudella tavalla Simon Pietarin seuraavana aamuna veljelleen Andreakselle esittämä yhteenveto tästä suurimerkityksisestä iltapäivästä:
1. Isän tahdon täyttäminen. Kun Jeesus opetti luottamaan siihen, että asioista viime kädessä pitää huolta taivaallinen Isä, ei kysymys ollut sokeasta ja passiivisesta fatalismista. Tuona iltapäivänä hän lainasi vanhaa heprealaista sanontaa ”Joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä” siihen sisältyvän ajatuksen hyväksyen. Hän viittasi omaan kokemukseensa riittävänä opetustensa selityksenä. Hänen ohjeitaan Isään luottamisesta ei pidä arvioida nykyajan eikä minkään muunkaan aikakauden sosiaalisten tai taloudellisten olojen mukaan. Hänen opetuksensa kattaa ihanteelliset periaatteet Jumalan lähellä elämisestä kaikkina aikakausina ja kaikissa maailmoissa.
Jeesus selvitti noille kolmelle apostolille toisaalta apostoliuden ja toisaalta opetuslapseuden asettamien vaatimusten välisen eron. Eikä hän silloinkaan kieltänyt kahdeltatoista apostolilta varovaisuuden ja harkitsevuuden noudattamista. Hän ei saarnannut ennakkoharkintaa vastaan, vaan huolestumista, murehtimista, vastaan. Hän opetti aktiivista ja valpasta alistumista Jumalan tahtoon. Heidän moniin säästäväisyyttä ja taloudellisuutta koskeviin kysymyksiinsä vastatessaan hän yksinkertaisesti vain kiinnitti heidän huomionsa omaan elämäänsä kirvesmiehenä, veneenrakentajana ja kalastajana sekä siihen, miten huolellisesti hän oli organisoinut kaksitoista apostolia. Hän koetti tehdä selväksi, ettei maailmaan tule suhtautua ikään kuin se olisi vihollinen; että elämänolot ovat jumalallinen anti, joka vaikuttaa asioihin yhdessä Jumalan lasten kanssa.
Jeesuksen oli hyvin vaikea saada heitä ymmärtämään, miksi hän henkilökohtaisesti pidättyi vastarinnan tekemisestä. Hän kieltäytyi ehdottomasti puolustamasta itseään, ja apostoleista tuntui, että hän olisi mielissään, jos hekin noudattaisivat samaa periaatetta. Hän opetti heille, etteivät he tekisi vastarintaa pahalle, etteivät he taistelisi oikeudettomuutta tai vääryyttä vastaan, mutta hän ei silti opettanut heitä passiivisesti sietämään väärintekemistä. Ja tuona iltapäivänä hän teki selväksi, että hän hyväksyi yhteiskunnan suorittaman pahantekijöiden ja rikollisten rankaisemisen ja sen, että valtiovallan pitää toisinaan käyttää voimakeinoja, jotta sosiaalinen järjestys säilyisi ja oikeus kävisi toteen.
Hän ei koskaan lakannut varoittamasta opetuslapsiaan siitä, että kosto oli huono menettelytapa; hän ei tehnyt mitään myönnytystä kostamisen, samalla mitalla mittaamisen, suhteen. Hän piti kaunaisuutta valitettavana. Hän hylkäsi silmä silmästä, hammas hampaasta -ajattelun. Hän paheksui koko käsitystä omankäden oikeudella ja omakohtaisesti suoritetusta kostosta ja osoitti tällaiset asiat toisaalta julkisen vallan huoleksi ja toisaalta Jumalan tuomittaviksi. Hän selvitti näille kolmelle apostolille, että hänen opetuksensa soveltuivat yksilöön, eivät valtioon. Hän teki näitä asioita koskeneista tähänastisista opetuksistaan seuraavan yhteenvedon:
Rakastakaa vihamiehiänne—muistakaa ihmisten välisen veljeyden asettamat moraaliset vaatimukset.
Pahan hyödyttömyys: Vääryyttä ei saa oikaistuksi kostamalla. Älkää tehkö sitä virhettä, että taistelette pahaa vastaan sen omilla aseilla.
Uskokaa ja luottakaa siihen, että jumalallinen oikeudenmukaisuus ja ikuinen hyvyys lopulta saavuttavat riemuvoiton.
2. Poliittinen asennoituminen. Jeesus kehotti apostolejaan tahdikkuuteen heidän esittäessään huomioita juutalaisten ja Rooman hallituksen välillä tuolloin vallinneista kireistä suhteista. Hän kielsi heitä millään tavoin sotkeutumasta näihin vaikeuksiin. Hän piti aina huolen siitä, että hän vältti vihamiestensä virittämät poliittiset ansat antamalla aina saman vastuksen: ”Antakaa keisarille, mitkä keisarin ovat, ja Jumalalle, mitkä Jumalan ovat.” Hän ei antanut ohjata huomiotaan pois siitä, että hänen tehtävänsä oli rakentaa uusi pelastuksen tie; hän ei myöntänyt itselleen lupaa kantaa huolta mistään muusta. Henkilökohtaisessa elämässään hän noudatti aina asianmukaisesti kaikkia julkisen vallan lakeja ja säännöksiä; kaikissa julkisissa opetuksissaan hän jätti julkiset, sosiaaliset ja taloudelliset alat vaille huomiota. Kolmelle apostolille hän kertoi kantavansa huolta vain siitä, millaiset olivat ihmisen sisäisen elämän ja henkilökohtaisen hengellisen elämän lähtökohdat.
Jeesus ei näin ollen ollut mikään poliittinen uudistaja. Hän ei tullut panemaan maailmaa uuteen järjestykseen, ja vaikka hän olisi niin tehnytkin, se olisi ollut sovellettavissa vain tuohon ajankohtaan ja tuolloiseen sukupolveen. Siitä huolimatta hän toki näytti ihmiselle parhaan elintavan, eikä yksikään sukupolvi säästy ponnistelemisen vaivalta saadakseen selville, miten Jeesuksen elämä olisi kyseisen sukupolven omiin ongelmiin parhaiten sovellettavissa. Mutta älkää koskaan tehkö sitä virhettä, että samastatte Jeesuksen opetukset johonkin poliittiseen tai taloudelliseen teoriaan, johonkin sosiaaliseen tai elinkeinojärjestelmään.
3. Sosiaalinen asennoituminen. Juutalaiset rabbiinit olivat jo kauan aikaa väitelleet kysymyksestä, kuka on lähimmäiseni? Jeesus tuli ja esitti ajatuksen aktiivisesta ja spontaanista ystävällisyydestä, niin aidosta rakkaudesta lähimmäisiä kohtaan, että se laajensi lähimmäisyyden kattamaan koko maailman ja teki sen myötä kaikista ihmisistä ihmisen lähimmäisiä. Mutta näine kaikkineenkin Jeesusta kiinnosti vain yksilö, ei massa. Jeesus ei ollut sosiologi, mutta hän ponnisteli toden teolla, jotta olisi murtanut itsekkään eristäytymisen kaikki muodot. Hän opetti puhdasta myötätuntoa, sääliväisyyttä. Nebadonin Mikael on Poika, jota hallitsee laupeus; sääliväisyys on hänen todellinen olemuksensa.
Mestari ei sanonut, etteivät ihmiset saisi koskaan kestitä ystäviään ruokapöydässä, mutta hän sanoi kyllä, että hänen seuraajiensa tulisi järjestää juhlia köyhille ja kovaosaisille. Jeesuksella oli vahva oikeudentunto mutta sitä lievensi aina armo. Hän ei opettanut apostoleilleen, että näiden tulisi ottaa niskoilleen yhteiskunnan loiseläjät tai ammattimaiset almujenkärttäjät. Sen lähemmäksi sosiologisia kannanottoja hän ei koskaan tullut kuin, että hän sanoi: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.”
Hän selvitti, että erottelematonta hyväntahtoisuutta voidaan syyttää monistakin yhteiskunnallisista epäkohdista. Seuraavana päivänä Jeesus antoi Juudakselle selväsanaiset ohjeet siitä, ettei apostoliyhteisön rahavaroja saanut luovuttaa almuina muille, paitsi jos hän itse sitä pyysi tai kaksi apostolia yhdessä sellaista anoi. Kaikissa näissä asioissa Jeesuksen tapana oli aina sanoa: ”Olkaa viisaita kuin käärmeet mutta vaarattomia kuin kyyhkyset.” Hänen tarkoituksenaan tuntui olevan opettaa kaikissa sosiaalisissa tilanteissa kärsivällisyyttä, suvaitsevuutta ja anteeksiantamusta.
Perheellä oli keskeisin sija Jeesuksen elämänfilosofiassa—tämän- ja tuonpuoleisen elämän filosofiassa. Hänen opetuksensa Jumalasta pohjautui perheeseen, samalla kun hän koetti oikaista juutalaisten taipumusta liialliseen esivanhempien kunnioittamiseen. Hän korotti perhe-elämän ihmisen korkeimmaksi velvollisuudeksi mutta teki selväksi, etteivät perhesuhteet saa häiritä uskonnollisia velvoitteita. Hän pyysi kiinnittämään huomiota siihen seikkaan, että perhe on ajallinen instituutio eli että se ei säily kuoleman taakse. Jeesus ei empinyt luopua perheestään, kun perhe suuntautui Isän tahtoa vastaan. Hän opetti uutta ja laajempaa ihmisten—Jumalan poikien—veljeyttä. Jeesuksen aikoihin avioeron suhteen noudatettu käytäntö oli leväperäinen sekä Palestiinassa että kautta koko Rooman valtakunnan. Kerran toisensa jälkeen hän kieltäytyi esittämästä avioliittoa ja avioeroa koskevia lakeja, mutta monilla Jeesuksen varhaisilla seuraajilla oli vahvat mielipiteet avioerosta, eivätkä he epäröineet esittää niitä Jeesuksen mielipiteinä. Johannes Markusta lukuun ottamatta kaikki Uuden testamentin kirjoittajat pitivät kiinni näistä ankarammista ja pitemmälle menevistä avioeroa koskevista ideoista.
4. Taloudellinen asennoituminen. Jeesus työskenteli, eli ja kävi kauppaa maailmassa sellaisena kuin hän sen kohtasi. Hän ei ollut talouden uudistaja, vaikka hän vähän väliä kiinnittikin huomiota varallisuuden epätasaisen jakautumisen epäoikeudenmukaisuuteen. Mutta hän ei tarjonnut mitään ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Hän teki näille kolmelle apostolille selväksi, että vaikkei hänen apostoleillaan ollutkaan määrä olla omaisuutta, hän ei silti saarnannut varallisuutta ja omaisuutta vastaan, vaan pelkästään sen epätasaista ja epäoikeudenmukaista jakautumista vastaan. Hän tunnusti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja elinkeinojen piirissä vallitsevan tasapuolisuuden tarpeen mutta hän ei tarjonnut mitään sääntöjä siitä, miten siihen päästäisiin.
Hän ei milloinkaan opettanut seuraajiaan välttämään maallista omaisuutta. Näin hän opetti vain kahtatoista apostoliaan. Lääkäri Luukas uskoi lujasti sosiaaliseen tasa-arvoisuuteen, ja hän teki parhaansa tulkitakseen Jeesuksen sanontoja niin, että ne olisivat sopusoinnussa hänen henkilökohtaisten uskomustensa kanssa. Jeesus itse ei milloinkaan ohjannut seuraajiaan omaksumaan kommunaalista elämäntapaa. Hän ei esittänyt tällaisista asioista minkäänlaatuista näkemystä.
Tavan takaa Jeesus varoitti kuulijoitaan ahneudesta sanoen, että ”ihmisen onni ei ole sitä, että hänellä on ylen määrin aineellista omaisuutta.” Hän sanoi sanomasta päästyään: ”Mitä se ihmistä hyödyttää, jos hän voittaa koko maailman ja kadottaa oman sielunsa?” Hän ei koskaan hyökännyt suoraan omaisuuden omistamista vastaan, mutta hän piti tiukasti kyllä kiinni siitä, että ikiajat on välttämätöntä asettaa hengelliset arvot ensimmäisiksi. Myöhemmissä opetuksissaan hän pyrki korjaamaan Urantialla vallalla olleita monia erheellisiä näkemyksiä elämästä kertomalla lukuisia vertauksia, jotka hän esitti julkisen toimintansa kuluessa. Jeesuksen aikomuksena ei milloinkaan ollut laatia talousteorioita, sillä hän tiesi mainiosti, että jokaisen aikakauden on kehitettävä olemassa oleviin vaikeuksiin omat parannuskeinonsa. Ja jos Jeesus olisi maan päällä tänä päivänä ja eläisi elämäänsä lihallisessa hahmossa, hän olisi suurimmalle osalle hyvistä miehistä ja naisista suuri pettymys siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei ottaisi kantaa nykyajan poliittisiin, sosiaalisiin tai taloudellisiin kiistakysymyksiin. Hän pysyttelisi niistä ylevästi erillään, samalla kun hän opettaisi teitä täydellistämään sisäistä hengellistä elämäänne niin, että se tekisi teistä monin verroin kykenevämpiä käymään käsiksi puhtaasti inhimillisten ongelmienne ratkaisemiseen.
Jeesus tahtoisi tehdä kaikista ihmisistä Jumalan kaltaisia, ja sitten hän seuraisi myötätuntoisena vieressä, kun nämä Jumalan pojat ratkovat omia poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia pulmiaan. Ei hän rikkautta sinänsä tuominnut, vaan sen, mitä mammona useimmille palvojilleen tekee. Puheena olevana torstai-iltapäivänä Jeesus sanoi ensimmäisen kerran työtovereilleen, että ”on siunatumpaa antaa kuin saada.”
5. Omakohtainen uskonto. Teidän tulisi apostolien tavoin ymmärtää Jeesuksen opetukset pikemminkin hänen elämänsä avulla. Hän eli täydellistyneen elämän Urantialla, ja hänen ainutlaatuiset opetuksensa ovat ymmärrettävissä vain, kun tuo elämä hahmotetaan välitöntä taustaansa vasten. Nimenomaan hänen elämästään, ei niinkään hänen opetuksistaan kahdelletoista apostolille tai hänen saarnoistaan kansanpaljouksille, on suurin apu Isän jumalallisen luonteen ja rakastavan persoonallisuuden esilletuomisessa.
Jeesus ei hyökännyt heprealaisprofeettojen tai kreikkalaismoralistien opetuksia vastaan. Mestari tunnusti ne monet hyvät asiat, joita nämä suuret opettajat edustivat, mutta hän oli tullut maan päälle opettamaan jotakin niiden lisäksi, ”ihmisen tahdon vapaaehtoista mukautumista Jumalan tahtoon”. Jeesuksen tavoitteena ei ollut yksinkertaisesti vain uskonnollisen ihmisen aikaansaaminen, sellaisen kuolevaisen aikaansaaminen, joka askartelee pelkästään uskonnollisten tunteiden parissa ja jonka saavat liikkeelle vain hengelliset pontimet. Jos olisitte voineet luoda edes yhden silmäyksen häneen, olisitte tienneet, että Jeesus oli todellinen ihminen, jolla oli suurenmoinen kokemus tämän maailman asioista. Tällä kohdin Jeesuksen opetuksia on kaikki kristillisen aikakauden vuosisadat karkeasti vääristelty ja niitä esitetty paljolti väärässä valossa. Teillä on myös ollut vääristyneitä käsityksiä Mestarin sävyisyydestä ja nöyryydestä. Mihin hän elämässään tähtäsi, näyttää olleen ylevä itsekunnioitus. Hän neuvoi ihmistä nöyrtymään vain, jotta hänestä voisi tulla kiistattoman ylevöitynyt. Mihin hän tosiasiassa tähtäsi, oli aito nöyryys Jumalaa kohtaan. Hän antoi suuren arvon vilpittömyydelle—puhtaalle sydämelle. Luonnetta arvioidessaan hän asetti tärkeimmäksi hyveeksi uskollisuuden, samalla kun rohkeus oli hänen opetustensa sydänveri. Hänen tunnuslauseensa oli ”älkää pelätkö”, ja kärsivällinen kestävyys oli hänen ihanteensa luonteenlujuudesta. Jeesuksen opetukset ovat uskonto, jonka tunnusmerkkeinä ovat pelottomuus, rohkeus ja sankaruus. Ja nimenomaan tästä syystä hän valitsi henkilökohtaisiksi edustajikseen kaksitoista tavallista miestä, joista useimmat olivat karuja, miehisiä ja miehekkäitä kalastajia.
Jeesus ei sanonut montakaan sanaa aikansa sosiaalisista paheista; montakaan kertaa hän ei puheissaan viitannut moraaliseen holtittomuuteen. Hän oli positiivinen aidon hyveellisyyden opettaja. Hän karttoi huolellisesti negatiivista opetusmenetelmää; hän ei suostunut mainostamaan pahaa. Hän ei ollut myöskään moraalin uudistaja. Hän tiesi mainiosti, ja sen hän myös opetti apostoleilleen, etteivät uskonnollinen nuhde sen kummemmin kuin laissa säädetyt kiellotkaan tukahduttaisi ihmiskunnan aistillisia haluja. Hänen lausumansa muutamat arvostelevat tuomiot kohdistuivat etupäässä ylpeyttä, julmuutta, sortoa ja ulkokultaisuutta vastaan.
Toisin kuin Johannes, Jeesus ei ankarin sanoin arvostellut edes fariseuksia. Hän tiesi, että monet kirjanoppineet ja fariseukset olivat sydämeltään rehellisiä; hän ymmärsi heidän orjuuttavan sitoutuneisuutensa uskonnollisiin traditioihin. Jeesus pani paljon painoa sille, että ”puu hoidetaan ensin terveeksi”. Hän juurrutti näiden kolmen apostolin mieleen, että hän arvosti elämää kokonaisuudessaan, ei ainoastaan muutamia harvoja erityishyveitä.
Johanneksen tuon päivän opetuksista oivaltama ainoa asia oli se, että Jeesuksen uskonnon ydinajatuksena oli sellaisen säälivän luonteenlaadun hankkiminen, joka yhdistyi taivaassa olevan Isän tahdon täyttämiseen motivoituneeseen persoonallisuuteen.
Pietari käsitti ajatuksen, että evankeliumi, jota he kohta julistaisivat, oli todellisuudessa uusi alku koko ihmisten sukukunnalle. Hän välitti tämän vaikutelman sittemmin Paavalille, joka muovasi siitä opinkappaleensa Kristuksesta ”toisena Aatamina”.
Jaakob käsitti sen värisyttävän totuuden, että Jeesus halusi maan päällä olevien lastensa elävän ikään kuin he jo olisivat valmiiksi saadun taivaallisen valtakunnan kansalaisia.
Jeesus tiesi ihmisten olevan erilaisia, ja hän opetti apostoleitaan sen mukaisesti. Tavan takaa hän kehotti heitä pidättymään yrityksistä muovata opetuslapsia ja uskovia jonkin ennalta omaksutun mallin mukaisiksi. Hän pyrki antamaan jokaiselle sielulle vapauden kehittyä omaa tietään, täydellistyvänä ja erillisenä yksilönä Jumalan edessä. Vastatessaan yhteen Pietarin esittämistä monista kysymyksistä Mestari sanoi: ”Haluan vapauttaa ihmiset, jotta he voisivat pikkulasten kaltaisina aloittaa uuden ja paremman elämän.” Jeesus korosti aina sitä, että aidon hyvyyden täytyy olla tiedostamatonta, että hyvää tehdessään ei saa antaa vasemman käden tietää, mitä oikea käsi tekee.
Kolme apostolia järkyttyivät tuona iltapäivänä, kun he käsittivät, ettei heidän Mestarinsa uskonnossa ollut mitään sijaa hengelliselle itsetutkiskelulle. Kaikki uskonnot sekä ennen Jeesuksen aikoja että sen jälkeen, eikä kristinusko tee siinä suhteessa poikkeusta, ovat huolehtineet siitä, että ne luovat puitteet tunnontarkalle itsetutkiskelulle. Mutta näin ei ole Jeesus Nasaretilaisen uskonnon laita. Jeesuksen elämänfilosofiaan ei kuulu uskonnollista introspektiota. Kirvesmiehen poika ei koskaan opettanut luonteen rakentamista, vaan hän opetti luonteen kasvua, ja julisti taivaan valtakunnan olevan sinapinsiemenen kaltainen. Mutta Jeesus ei sanonut mitään sellaistakaan, joka olisi julistanut itseanalyysin kielletyksi, kun sitä käytetään keinona estää omahyväinen itsekeskeisyys.
Jotta saisi oikeuden astua sisälle valtakuntaan, on sen ehtona usko, henkilökohtainen vakaumus. Valtakunnan sisällä tapahtuvassa, aste asteelta etenevässä ylösnousemuksessa mukanapysymisen hinta on kallisarvoinen helmi, jonka omistaakseen ihminen myy kaiken, mitä hänellä on.
Jeesuksen opetus on uskonto, joka kuuluu jokaiselle, ei pelkästään heikoille ja orjille. Hänen uskontonsa ei koskaan (hänen aikanaan) kiteytynyt uskonkappaleiksi ja teologisiksi laeiksi; hän ei jättänyt jälkeensä riviäkään kirjoitusta. Hänen elämänsä ja opetuksensa testamentattiin universumille innoittavaksi ja ihanteelliseksi perinnöksi, joka soveltuu kaikkien aikakausien hengelliseksi opastukseksi ja moraalisiksi neuvoiksi kaikissa maailmoissa. Ja vielä tänäkin päivänä Jeesuksen opetus erottautuu sellaisenaan kaikista uskonnoista, jos kohta se on niiden jokaisen elävä toivo.
Jeesus ei opettanut apostoleilleen, että uskonto on ihmisen ainoa mainen harrastus; tällainenhan oli juutalaisten ajatus Jumalan palvelemisesta. Mutta siitä hän kyllä piti kiinni, että uskonto olisi kahdentoista apostolin yksinomainen työsarka. Jeesus ei opettanut mitään sellaista, jolla hän olisi yrittänyt pitää uskovansa poissa aidon kulttuurin harrastamisesta; ainoa, mitä hän teki, oli että hän vähensi perinteiden kahleissa olevien Jerusalemin uskonnollisten koulujen arvoa. Hän oli vapaamielinen, laajasydäminen, oppinut ja suvaitsevainen. Teennäisellä hurskaudella ei ollut mitään sijaa hänen vanhurskaan elämäntavan filosofiassaan.
Mestari ei tarjonnut mitään ratkaisuja oman aikansa eikä minkään myöhemmänkään aikakauden ei-uskonnollisiin ongelmiin. Jeesus halusi kehittää ikuisten realiteettien hengellistä ymmärrystä ja kannustaa elämän omintakeiseen elämiseen liittyvää aloitteellisuutta. Hänen yksinomaisena mielenkiinnon kohteenaan olivat kaiken pohjalla vaikuttavat ja pysyvät ihmisrodun hengelliset tarpeet. Hän paljasti hyvyyden, joka on Jumalan vertaista. Hän kohotti rakkauden—totuuden, kauneuden ja hyvyyden—jumalalliseksi ihanteeksi ja ikuiseksi todellisuudeksi.
Mestari tuli luodakseen ihmiseen uuden hengen, uuden tahdon—antaakseen uuden kyvyn totuuden tuntemiseen, sääliväisyyden kokemiseen ja hyvyyden valitsemiseen—tahdon olla sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, mihin vielä liittyy ikuinen halu tulla täydelliseksi niin kuin taivaassa oleva Isä on täydellinen.