◄ 140:6
Luku 140
140:8 ►

Kahdentoista apostolin virkaanasettaminen

7. Virkaanasettajaisten jälkeinen viikko

140:7.1

Kun kaksitoista apostolia muutaman tunnin unen jälkeen kokoontuivat myöhäisaamiaiselle Jeesuksen kanssa, niin tämä sanoi: ”Teidän on nyt aloitettava työnne ilosanoman julistajina ja uskovien opettajina. Laittautukaa valmiiksi lähteäksenne Jerusalemiin.” Jeesuksen puhuttua Tuomas keräsi rohkeutensa sanoakseen: ”Mestari, tiedän, että meidän pitäisi nyt olla valmiit käymään työhön, mutta pelkäänpä, ettemme vieläkään kykene suoriutumaan tästä suuresta urakasta. Etkö suostuisi sellaiseen, että jäämme näille tienoin vielä muutamaksi päiväksi, ennen kuin ryhdymme valtakunnan työhön.” Ja nähdessään kaikkien apostoliensa olevan tämän saman pelon vallassa Jeesus sanoi: ”Tapahtukoon niin kuin olette pyytäneet; jäämme tänne sapattipäivän yli.”

140:7.2

Jo viikkojen ajan Betsaidaan oli saapunut pieninä ryhminä vilpittömiä totuudenetsijöitä samoin kuin uteliaita sivustakatsojia, joiden tarkoituksena oli nähdä Jeesus. Jeesuksesta kertova huhu oli jo ehtinyt levitä eri puolille maaseutua, ja tiedonhaluisia ryhmiä oli saapunut niinkin kaukaisista kaupungeista kuin Tyyroksesta, Siidonista, Damaskoksesta, Kesareasta ja Jerusalemista. Tähän saakka Jeesus oli ottanut vastaan nämä ihmiset ja jakanut heille tietoa valtakunnasta, mutta nyt Mestari luovutti tämän tehtävän kahdelletoista apostolille. Andreaksen oli tapana valita joku apostoleista ja panna tämä vastaamaan aina yhdestä vierailijaryhmästä, ja toisinaan kaikki kaksitoista apostolia olivat yhtä aikaa samanlaisessa toiminnassa.

140:7.3

Tällä tavoin he työskentelivät kahden päivän ajan, eli he opettivat päiväsaikaan ja pitivät yksityisiä neuvonpitoja iltamyöhään saakka. Kolmantena päivänä Jeesus meni käymään Sebedeuksen ja Salomen luona lähetettyään apostolinsa ”kalastamaan, etsimään huoletonta vaihtelua tai ehkäpä käymään perheittenne luona.” Torstaina he palasivat vielä kolmeksi opetuspäiväksi.

140:7.4

Tämän harjoitteluviikon aikana Jeesus toisti apostoleilleen moneen kertaan, mitkä olivat hänen kastepäivän jälkeen maan päällä suorittamansa lähetystehtävän kaksi suurta vaikutinta:

140:7.5

1. Paljastaa Isä ihmiselle.

140:7.6

2. Saada ihmiset tietoisiksi poikaudestaan—saada heidät uskon kautta käsittämään, että he ovat Kaikkein Korkeimman lapsia.

140:7.7

Tämä monenlaisista kokemuksista koostunut yhden viikon jakso teki hyvää kahdelletoista apostolille niin, että jotkut heistä kävivät liiankin itsevarmoiksi. Viimeisessä neuvonpidossa, sapatin jälkeisenä iltana, Pietari ja Jaakob tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Olemme valmiit—lähtekäämme ottamaan valtakunta haltuumme.” Tähän Jeesus vastasi: ”Olkoon viisautenne innostuksenne veroista, ja hyvittäköön rohkeutenne sen, että olette tietämättömiä.”

140:7.8

Vaikka apostoleilta jäi suuri osa hänen opetuksistaan käsittämättä, heiltä ei jäänyt ymmärtämättä sen lumoavan kauniin elämän merkittävyys, jonka hän heidän kanssaan eli.


◄ 140:6
 
140:8 ►