Opettaessaan tuona iltana sisällä—sillä oli alkanut sataa—Jeesus puhui hyvin pitkään ja koetti osoittaa kahdelletoista apostolille, mitä heidän täytyy olla, ei, mitä heidän pitää tehdä. He tunsivat vain uskonnon, joka pakotti tekemään tiettyjä tekoja keinona saavuttaa vanhurskaus—pelastus. Mutta Jeesuksella oli tapana toistamistaan toistaa: ”Valtakunnassa teidän täytyy olla vanhurskaita työn tehdäksenne.” Monet kerrat hän toisti: ”Olkaa sen tähden täydelliset niin kuin taivaassa oleva Isännekin on täydellinen.” Vähän väliä Mestari sai selvittää hämmentyneille apostoleilleen, että se pelastus, jonka hän oli tullut tuomaan maailmalle, olisi saatavissa vain uskomalla, yksinkertaisen ja vilpittömän uskon kautta. Jeesus sanoi: ”Johannes saarnasi katumuskastetta, vanhan elämäntavan suremista. Teidän on määrä julistaa kastetta, joka on merkkinä kumppanuudesta Jumalan kanssa. Saarnatkaa katumusta niille, jotka ovat sellaisen opetuksen tarpeessa, mutta niille avatkaa ovet sepposen selälleen, jotka jo tosissaan koettavat päästä sisälle valtakuntaan, ja pyytäkää heitä astumaan Jumalan poikien riemulliseen yhteisöön.” Mutta oli vaikea tehtävä saada nämä galilealaiset kalastajat vakuuttumaan siitä, että valtakunnassa uskon kautta vanhurskaana olemisen täytyy edeltää vanhurskauden tekemistä maan kuolevaisten jokapäiväisessä elämässä.
Muuan suuri vaikeus tässä kahdentoista apostolin opettamisessa oli lisäksi se, että heillä oli taipumus tarttua joihinkin uskonnollisen totuuden äärimmäisen idealistisiin ja hengellisiin periaatteisiin ja muokata ne henkilökohtaista käyttäytymistä ohjaaviksi konkreettisiksi säännöiksi. Jeesus saattoi tuoda julki sen ihanan hengen, joka kuvasti sielun asennoitumista, mutta he tulkitsivat itsepintaisesti sellaiset opetukset henkilökohtaista käyttäytymistä koskeviksi säännöiksi. Kun he todellakin halusivat varmistua siitä, että he muistaisivat, mitä Mestari sanoi, sattui monet kerrat, että he jokseenkin taatusti unohtivat, mitä hän ei sanonut. Mutta vähä vähältä he omaksuivat hänen opetuksensa, sillä Jeesus oli kaikkea sitä, mitä hän opetti. Mitä he eivät kyenneet tavoittamaan hänen sanallisesta opetuksestaan, siitä he pääsivät vähitellen osallisiksi sillä, että he elivät hänen kanssaan.
Apostoleille ei ollut mitenkään selvää, että heidän Mestarinsa eli elämää, joka oli koituva hengelliseksi innoitukseksi laajalle ulottuvan universumin jokaisessa maailmassa jokaisena aikakautena elävälle jokaiselle henkilölle. Siitä huolimatta, mitä Jeesus heille aika ajoin kertoi, apostolit eivät käsittäneet ajatusta, että hän työskenteli tässä maailmassa, mutta että se tapahtui hänen laajan universuminsa kaikkien muidenkin maailmojen hyväksi. Jeesus eli maisen elämänsä Urantialla, ei siksi, että hän olisi antanut kuolevaisen elintavasta omakohtaisen esimerkin tämän maailman miehille ja naisille, vaan paremminkin siksi, että hän loi korkean hengellisen ja innoittavan ihanteen kaikille kuolevaisille olennoille kaikissa maailmoissa.
Tuona samaisena iltana Tuomas kysyi Jeesukselta: ”Mestari, sanot, että meidän on muututtava pikkulasten kaltaisiksi, ennen kuin voimme päästä Isän valtakuntaan, ja kuitenkin olet varoittanut meitä, ettemme antaisi väärien profeettojen pettää itseämme ja ettemme syyllistyisi helmiemme heittämiseen sikojen eteen. Olen nyt rehellisesti sanoen ymmällä. En kykene ymmärtämään opetustasi.” Jeesus vastasi Tuomakselle: ”Kuinka kauan minä vielä teitä kestän! Teette itsepintaisesti kaikesta opetuksestani aina konkreettista. Kun valtakuntaan pääsyn hintana pyysin teitä tulemaan pikkulasten kaltaisiksi, en tarkoittanut helpostipetkutettavuutta, pelkkää uskomisenhalua enkä herkkäuskoisuutta lipeviä muukalaisia kohtaan. Minkä tosiaankin halusin teidän saavan tästä havainnollistuksesta irti, oli lapsen ja isän välinen suhde. Sinä olet se lapsi, ja kysymyksessä on sinun Isäsi valtakunta, jonne koetat päästä sisälle. Jokaisen normaalin lapsen ja hänen isänsä välillä vallitsee tuo luonnollinen kiintymys, joka takaa heidän välilleen ymmärtäväisen ja rakastavan suhteen ja joka ikiajoiksi sulkee pois kaiken sellaisen suhtautumisen, että Isän rakkaudesta ja armeliaisuudesta hierottaisiin kauppaa. Ja evankeliumissa, jota kohta lähdette saarnaamaan, on kysymys pelastuksesta, joka ilmaantuu tämän samaisen ja ikuisen lapsi–isä-suhteen uskon kautta tapahtuvasta tajuamisesta.”
Jeesuksen opetuksen ainutlaatuinen piirre oli siinä, että hänen filosofiaansa sisältyvä moraalisuus sai alkunsa yksilön henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan—juuri tästä samasta lapsi–isä-suhteesta. Jeesus korosti yksilöä, ei rotua eikä kansakuntaa. Illallista nauttiessaan Jeesus kävi Matteuksen kanssa keskustelun, jonka kuluessa hän selvitti, että jokaisen teon moraalisuus määräytyy sen mukaan, mikä on yksilön vaikutin. Jeesuksen moraalisuus oli aina positiivista. Jeesuksen uudelleen muotoilema kultainen sääntö edellyttää aktiivista sosiaalista kanssakäymistä. Aikaisempaa negatiivista sääntöä voi noudattaa eristyneisyydessäkin. Jeesus riisui moraalisuuden kaikista säännöistä ja seremonioista ja kohotti sen hengellisen ajattelun ja aidosti vanhurskaan elämäntavan majesteettisille tasoille.
Tämä uusi Jeesuksen uskonto ei ollut vailla käytännön tason seuraamuksiaan, mutta olipa hänen opetuksestaan löydettävissä mitä hyvänsä sellaista, jolla on käytännön tason poliittista, sosiaalista tai taloudellista arvoa, se on luonnollinen tulos tästä sielun sisäisestä kokemuksesta sen tuodessa esille hengen hedelmiä aitoa henkilökohtaista uskonnollista kokemusta edustavassa spontaanissa ja päivittäisessä hoivassa.
Kun Jeesus ja Matteus olivat päättäneet keskustelunsa, Simon Selootti kysyi: ”Mutta, Mestari, ovatko kaikki ihmiset Jumalan poikia?” Ja Jeesus vastasi: ”Ovat, Simon, kaikki ihmiset ovat Jumalan poikia, ja tämä onkin se hyvä sanoma, jota tulette julistamaan.” Mutta apostolit eivät kyenneet käsittämään tällaista oppia; se oli uusi, outo ja hätkähdyttävä ilmoitus. Ja juuri siksi, että Jeesus halusi juurruttaa tämän totuuden heidän mieleensä, hän opetti seuraajiaan kohtelemaan kaikkia ihmisiä heidän veljinään.
Vastatessaan erääseen Andreaksen esittämään kysymykseen Mestari selvitti opetukseensa sisältyvän moraaliopin olevan erottamaton osa hänen elämiseensä sisältyvästä uskonnosta. Hän opetti moraalisuutta, joka ei ollut peräisin ihmisen olemuksesta, vaan ihmisen suhteesta Jumalaan.
Johannes kysyi Jeesukselta: ”Mestari, mikä on taivaan valtakunta?” Ja Jeesus vastasi: ”Taivaan valtakunta koostuu näistä kolmesta perusasiasta: ensiksikin, Jumalan suvereenisuuden tosiasian tunnustamisesta; toiseksi, uskosta siihen totuuteen, että itse on Jumalan poika, ja kolmanneksi, uskosta siihen, että ihmisen korkein halu eli halu täyttää Jumalan tahto—halu olla Jumalan kaltainen—on todellinen. Ja evankeliumiin sisältyvä hyvä sanoma on se, että uskon avulla jokainen kuolevainen voi saada nämä kaikki pelastuksen perustekijät.”
Ja nyt oli odotuksen viikko mennyt, ja he laittautuivat valmiiksi lähteäkseen seuraavana aamuna Jerusalemiin.
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.