Seitsemäs apostoli, Matteus, oli Andreaksen valitsema. Matteus kuului sukuun, jonka jäsenet olivat veronkantajia eli publikaaneja, mutta hän itse toimi tullimaksujenkerääjänä Kapernaumissa, joka oli hänen asuinpaikkansa. Hän oli kolmekymmentäyksivuotias, hän oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Hän oli kohtalaisen varakas mies ja apostolien joukossa ainoa, jolla oli jonkin verran varoja. Hän oli hyvä liikemies, mainio seuraihminen, ja hänellä oli kyky ystävystyä ja tulla helposti toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa.
Andreas teki Matteuksesta apostolien varainhankkijan. Hän oli tavallaan apostolijärjestön raha-asiainvaltuutettu ja suhdetoimintamies. Hän oli hyvä ihmistuntija ja erittäin tehokas propagandisti. Hänen persoonallisuuttaan on vaikea hahmottaa, mutta opetuslapsena hän oli erittäin harras, ja aikaa myöten hän uskoi yhä lujemmin Jeesuksen lähetystehtävään ja valtakunnan epäilyksettömyyteen. Jeesus ei antanut Leeville koskaan lisänimeä, mutta hänen apostolitoverinsa kutsuivat häntä yleisesti ”rahantekijäksi”.
Leevin vahvana puolena oli hänen ehdoton antaumuksensa asialle. Se, että Jeesus ja hänen apostolinsa olivat ottaneet hänet, publikaanin, omaan joukkoonsa, oli entiselle tullimaksujenkantajalle suunnattoman kiitollisuuden aihe. Kesti kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin muut apostolit, eritoten Simon Selootti ja Juudas Iskariot, sopeutuivat ajatukseen, että heidän keskuudessaan oli publikaani. Matteuksen heikkoutena oli hänen lyhytnäköinen ja materialistinen elämänkatsomuksensa. Mutta sitä mukaa kuin kuukaudet kuluivat, sitä pitemmälle edistyi myös Matteus kaikissa edellä mainituissa asioissa. Hän joutui olosuhteiden pakosta olemaan poissa monista kaikkein arvokkaimmista opetustilaisuuksista, sillä hänen velvollisuutenaanhan oli pitää kassa täynnä.
Mestarin anteeksiantava asennoituminen oli se, jota Matteus eniten arvosti. Milloinkaan hän ei lakannut kertomasta, että pelkkä usko oli tarpeen yritettäessä löytää Jumala. Valtakunnasta puhuessaan hän sanoikin mielellään ”se on sitä, että yritetään löytää Jumala”.
Vaikka Matteus oli mies, jolla oli tietty menneisyys, hän kunnostautui oivallisella tavalla, ja ajan myötä publikaanin aikaansaannokset olivat hänen tovereilleen ylpeyden aihe. Hän oli yksi niistä apostoleista, jotka laativat laajoja muistiinpanoja siitä, mitä Jeesus oli sanonut, ja näitä Matteuksen muistiinmerkintöjä käytettiin pohjana, kun Isador myöhemmin laati kertomuksen Jeesuksen lausumista ja teoista, ja nämä kertomukset tulivat myöhemmin tunnetuiksi evankeliumina Matteuksen mukaan.
Kapernaumilaisen liikemiehen ja tullimaksujenkerääjä Matteuksen suurenmoinen ja hyödyllinen elämäntaival on ollut keinona, jolla on johdatettu tuhansia ja taas tuhansia muita liikemiehiä, viranhaltijoita ja poliitikkoja kaikkina myöhempinä aikoina niin ikään kuuntelemaan toimintaan kehottavaa Mestarin ääntä, kun tämä sanoo: ”Seuraa minua.” Matteus oli toden totta taitava poliitikko, mutta hän oli äärimmäisen lojaali Jeesukselle, ja hän suoritti tavattoman antaumuksellisesti saamansa tehtävän, jonka mukaan hänen tuli huolehtia siitä, että tulevan valtakunnan sanansaattajilla oli riittävästi varoja.
Matteuksen mukanaolo kahdentoista apostolin joukossa oli keino pitää valtakunnan ovet selkosenselällään niille masentuneiden ja hyljeksittyjen sielujen joukkokunnille, jotka olivat jo kauan aikaa katsoneet, ettei uskonnon tarjoama lohdutus ulottunut heihin saakka. Hyljeksittyjä ja epätoivoisia miehiä ja naisia kerääntyi joukoittain kuuntelemaan Jeesusta, eikä hän koskaan käännyttänyt yhtäkään pois.
Uskovilta opetuslapsilta ja Mestarin opetuksia itse paikan päällä seuraavilta Matteus sai vapaaehtoisesti tarjottuja lahjoituksia, mutta kansanjoukoilta hän ei varoja koskaan avoimesti pyytänyt. Koko varainhankintatyönsä hän toimitti huomaamattomalla ja henkilökohtaisella tavalla, ja suurimman osan rahoista hän keräsi kiinnostuneiden uskovien varakkaamman osan keskuudesta. Hän antoi käytännöllisesti katsoen koko vaatimattoman omaisuutensa Mestarin ja tämän apostolien työhön, mutteivät he koskaan tienneet tästä anteliaisuudesta, paitsi Jeesus, joka tiesi siitä kaiken. Matteus empi avoimesti avustaa apostolien kassaa, koska hän pelkäsi, että Jeesus ja hänen työtoverinsa saattaisivat pitää hänen rahaansa likaisena. Niinpä hän monet kerrat teki lahjoituksensa muiden uskovien nimissä. Alkukuukausien aikana, jolloin Matteus tiesi, että hänen läsnäolonsa heidän joukossaan oli enemmän tai vähemmän koettelemus, hän tunsi voimakasta houkutusta saattaa kaikkien tietoon, että heidän päivittäinen leipänsä oli monet kerrat hankittu hänen varoillaan, mutta hän ei antanut houkutukselle myöten. Kun sattui, että publikaaneja kohtaan tunnettu halveksunta nousi pinnalle, Leevi paloi halusta paljastaa heille oma anteliaisuutensa, mutta joka kerta hänen onnistui pysytellä hiljaa.
Kun viikkokassa ei riittänyt kattamaan arvioitua varaintarvetta, sattui usein, että Leevi verotti raskaasti omia henkilökohtaisia rahavarojaan. Koska hän tunsi syvää kiinnostusta Jeesuksen opetusta kohtaan, kävi joskus myös niin, että hän mieluummin jäi muiden joukkoon kuuntelemaan opetusta, vaikka tiesikin, että hänen piti omista varoistaan hyvittää se, että hän jätti tarvittavat varat hankkimatta. Mutta Leevi kyllä toivoi kovasti, että Jeesus saisi tietää suuren osan rahoista tulevan hänen taskustaan! Hän ei osannut aavistaa, että Mestari tiesi siitä kaiken. Kaikki apostolit kuolivat tietämättä, että Matteus oli heidän hyväntekijänsä jopa niin pitkälle, että kun hän vainojen alettua lähti julistamaan valtakunnan evankeliumia, hän oli käytännöllisesti katsoen pennitön.
Kun uskovaiset näiden vainojen johdosta joutuivat lähtemään Jerusalemista, Matteus vaelsi pohjoiseen saarnaten valtakunnan evankeliumia ja kastaen uskovia. Hänen aikaisemmat apostolitoverinsa eivät tienneet hänestä mitään, mutta hän jatkoi kulkuaan saarnaten ja kastaen, ja tie vei hänet Syyriaan, Kappadokiaan, Galatiaan, Bityniaan ja Traakiaan. Ja juuri Traakian Lysimakkiassa sattui, että muutamat ei-uskovat juutalaiset toimivat salaliitossa roomalaissotilaiden kanssa saadakseen hänet hengiltä. Ja tämä uudestisyntynyt publikaani kuoli tuntien riemua siitä pelastuksen uskosta, jonka hän oli niin varmaksi oppinut Mestarin antamista opetuksista, silloin kun tämä vähän aikaisemmin oli oleskellut maan päällä.