Kun Johanneksesta tuli apostoli, hän oli kahdenkymmenenneljän ikäinen ja oli kahdestatoista apostolista nuorin. Hän oli naimaton ja asui vanhempiensa luona Betsaidassa. Hän oli kalastaja ja työskenteli veljensä Jaakobin keralla yhteisessä kalastuskunnassa, joka heillä oli Andreaksen ja Pietarin kanssa. Sekä ennen apostoliksi tuloaan että sen jälkeen Johannes toimi Jeesuksen henkilökohtaisena edustajana asioissa, jotka koskivat Mestarin perhettä, ja hän hoiti jatkuvasti tätä vastuutehtäväänsä niin kauan kuin Jeesuksen äiti Maria eli.
Koska Johannes oli kahdestatoista apostolista nuorin, ja kun hän perheasiain osalta oli näinkin läheisissä suhteissa Jeesukseen, hän oli hyvin rakas Mestarille, mutta jos pysytään totuudessa, ei voida sanoa, että hän oli ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Ette toki pitäne mahdollisena, että Jeesuksen kaltainen jalomielinen persoonallisuus syyllistyisi antamaan jollekulle suosikin aseman, rakastamaan yhtä apostolia enemmän kuin muita. Se tosiasia, että Johannes oli yksi Jeesuksen kolmesta henkilökohtaisesta avustajasta, antoi lisäväriä tälle erheelliselle käsitykselle, sitäkään unohtamatta, että Johannes yhdessä veljensä Jaakobin kanssa oli tuntenut Jeesuksen muita kauemmin.
Pietari, Jaakob ja Johannes osoitettiin Jeesuksen henkilökohtaisiksi avustajiksi, pian sen jälkeen kun heistä tuli apostoleja. Kohta kahdentoista apostolin valitsemisen jälkeen ja nimittäessään Andreaksen toimimaan ryhmän johtajana Jeesus sanoi hänelle: ”Ja nyt haluan sinun osoittavan kaksi tai kolme työtoveriasi, jotka olisivat kanssani ja pysyisivät rinnallani, jotka lohduttaisivat minua ja huolehtisivat päivittäisistä tarpeistani.” Ja Andreas katsoi parhaaksi valita tähän erikoistehtävään valitsemisjärjestyksen mukaan seuraavat kolme apostolia. Hän olisi itse halunnut tarjoutua tähän siunattuun palvelukseen, mutta koska Mestari oli jo osoittanut hänelle hänen tehtävänsä, hän määräsi välittömästi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ottamaan paikkansa Jeesuksen rinnalla.
Johannes Sebedeuksella oli monia kauniita luonteenpiirteitä, mutta oli yksi sellainenkin piirre, joka oli vähemmän kaunis, ja se oli hänen liiallinen mutta tavallisesti hyvin kätketty omahyväisyytensä. Se, että hän oli kauan aikaa Jeesuksen seurassa, sai aikaan monia ja suuria muutoksia hänen luonteessaan. Tämä omahyväisyys väheni huomattavasti, mutta kun Johanneksesta tuli vanhus ja taas enemmän tai vähemmän lapsellinen, tämä itsensä arvostaminen ilmaantui tietyssä määrin takaisin, joten kun iäkäs apostoli ryhtyi ohjaamaan Naatania sen evankeliumin kirjoittamisessa, joka nyt kantaa hänen nimeään, hän ei empinyt itsestään puhuessaan tavan takaa sanoa: ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Kun pidetään mielessä, että Johanneksesta oli paremmin kuin kenestäkään tämän maailman kuolevaisesta sanottavissa, että hän oli Jeesuksen kaveri, sekä se, että hän oli Jeesuksen valitsema henkilökohtainen edustaja varsin monissa asioissa, ei ole mitään outoa siinä, että Johannes alkoi pitää itseään ”opetuslapsena, jota Jeesus rakasti”, tiesihän hän aivan varmasti olevansa opetuslapsi, jolle Jeesus tavan takaa osoitti luottamustaan.
Johanneksen luonteen vahvin puoli oli hänen luotettavuutensa; hän oli reipasotteinen ja rohkea, uskollinen ja harras. Hänen suurin heikkoutensa oli tämä luonteenomainen omahyväisyys. Hän oli isänsä perheen nuorin jäsen ja apostoliryhmän nuorimmainen. Ehkäpä hän oli hiukkasen hemmoteltu, ehkä hänelle oli hieman liian usein tehty mieliksi. Mutta myöhempien vuosien Johannes oli hyvin erityyppinen henkilö kuin se itseään ihaileva ja omapäinen nuorimies, joka kaksikymmentäneljävuotiaana liittyi Jeesuksen apostolien riveihin.
Johanneksen eniten arvostamat Jeesuksen luonteenpiirteet olivat Mestarin rakkaus ja epäitsekkyys. Nämä ominaisuudet tekivät Johannekseen niin suuren vaikutuksen, että hänen koko myöhempää elämäänsä tuli hallitsemaan rakkauden ja veljellisen kiintymyksen tunne. Hän puhui rakkaudesta ja kirjoitti rakkaudesta. Tästä ”ukkosenpojasta” tuli ”rakkauden apostoli”. Ja kun iäkäs piispa ei Efesoksessa enää kyennyt seisomaan saarnastuolissa ja saarnaamaan, vaan hänet oli kannettava kirkkoon tuolissa, ja kun häntä pyydettiin jumalanpalveluksen lopulla lausumaan uskoville muutaman sanan, hän ei vuosikausiin sanonut muuta kuin ”Lapsukaiseni, rakastakaa toisianne.”
Johannes oli vähäpuheinen mies, paitsi kun hänen mielensä kuohahti. Hän ajatteli paljon, mutta puhui vähän. Vanhetessaan hänen kiukkunsa pysyi paremmin aisoissa, se oli paremmin hallinnassa, mutta puhumishaluttomuuttaan hän ei koskaan voittanut, hän ei koskaan päässyt kokonaan eroon vaiteliaisuudestaan. Mutta hän oli saanut lahjaksi merkittävän määrän luovaa mielikuvitusta.
Johanneksessa oli vielä eräs puoli, jollaista tässä hiljaisessa ja itseään tutkiskelevassa luonnetyypissä ei odottaisi kohtaavansa. Hänessä nimittäin oli jonkin verran yksisilmäisyyttä, ja hänen suvaitsemattomuutensa meni kohtuuttomuuksiin. Tässä suhteessa hän ja Jaakob muistuttivat paljon toisiaan—he halusivat kumpikin taivaan syöksevän tulta epäkunnioittavien samarialaisten niskaan. Kohdattuaan joitakuita muukalaisia, jotka opettivat Jeesuksen nimeen, Johannes välittömästi kielsi heitä niin tekemästä. Muttei hän kahdentoista apostolin joukossa ollut ainoa, johon oli tarttunut tämänlaatuinen itsensä arvossapitäminen ja ylemmyydentunto.
Johanneksen elämään vaikutti suunnattomasti se, että hän näki Jeesuksen kodittomana vaeltajana, sillä hän tiesi, miten uskollisesti Jeesus oli huolehtinut äitinsä ja perheensä toimeentulosta. Johannes tunsi Jeesusta kohtaan syvää myötätuntoa myös sen johdosta, ettei Jeesuksen perhe häntä ymmärtänyt, olihan hän tietoinen siitä, että Jeesuksen perheen jäsenet vähä vähältä etääntyivät hänestä. Tämä tilanne kaikkinensa samoin kuin se, että Jeesus aina jätti pienimmänkin toiveensa taivaassa olevan Isänsä tahdon varaan, sekä hänen päivittäinen elämänsä, jossa kuvastui sanaton luottavaisuus, tekivät Johannekseen niin syvän vaikutuksen, että se sai aikaan merkittäviä ja pysyviä muutoksia Johanneksen luonteessa, muutoksia, jotka näkyivät hänessä koko hänen myöhemmän elämänsä ajan.
Johanneksessa ilmeni sellaista kylmäveristä ja uskaliasta rohkeutta, jollaista ilmeni vain muutamassa apostolissa. Hän oli apostoleista se, joka seurasi Jeesuksen kannoilla sinä yönä, kun tämä pidätettiin, ja uskalsi olla Mestarin seurassa aina kuoleman kitaan saakka. Hän oli läsnä ja lähellä hamaan viimeiseen Jeesuksen maan päällä viettämään hetkeen. Ja hän suoritti uskollisesti saamaansa luottamustehtävää, jonka mukaan hänen tuli huolehtia Jeesuksen äidistä, ja hän oli valmiina ottamaan vastaan lisäohjeet, jotka Mestarin kuolevaisolomuodon viimeisinä hetkinä mahdollisesti annettaisiin. Yhdestä asiasta ei ole epäilystä: Johannes oli läpikotaisen luotettava. Tavallisesti Johannes istui Jeesuksen oikealla puolella, kun kaksitoista apostolia olivat aterialla. Hän oli kahdestatoista apostolista ensimmäinen, jonka usko kuolleistaheräämiseen oli todellista ja täysimääräistä. Ja hän oli ensimmäinen, joka tunnisti Mestarin, kun tämä kuolleistanousun jälkeen tuli järvenrannalla heidän luokseen.
Tämä Sebedeuksen poika oli hyvin läheisissä suhteissa Pietariin kristillisen liikkeen alkuaikojen toiminnoissa, ja hänestä tuli yksi Jerusalemin seurakunnan tukipilareista. Hän tuki Pietaria tämän oikeana kätenä Helluntain päivänä.
Useita vuosia Jaakobin marttyyrikuoleman jälkeen Johannes otti vaimokseen veljensä lesken. Hänen elämänsä viimeiset kaksikymmentä vuotta hänestä huolehti yksi hänen rakastavista toisen polven tyttäristään.
Johannes oli vankilassa useita kertoja, ja hänet karkotettiin Patmoksen saarelle neljän vuoden ajaksi, kunnes Roomassa nousi valtaan uusi keisari. Ellei Johannes olisi ollut tahdikas ja viisas, hänet olisi epäilemättä tapettu, kuten tapettiin hänen suorapuheisempi veljensä Jaakob. Vuosien vieriessä Johannes, samoin kuin Herran veli Jaakob, oppi esiintymään viranomaisten edessä viisaan sovittelevasti. He huomasivat, että ”leppeä vastaus taltuttaa kiukun.” He oppivat myös esittämään kirkon pikemminkin ”hengellisenä veljeskuntana, joka omistautui palvelemaan ihmiskuntaa sosiaalisesti”, kuin ”taivaan valtakuntana”. Heidän opetuksensa sisältönä oli pikemminkin rakastava palvelumieli kuin hallitusvalta—valtakunta ja valtias.
Ollessaan väliaikaisessa karkotuspaikassaan Patmoksella Johannes kirjoitti sen Ilmestyskirjan, jonka nykyisin tunnette kovasti lyhennetyssä ja vääristellyssä muodossa. Tämä Ilmestyskirja sisältää jäljellä olevat katkelmalliset jäänteet suuresta ilmoituksesta, josta on kadonnut pitkiä jaksoja ja josta toisia jaksoja on poistettu, sen jälkeen kun Johannes sen kirjoitti. Se on siis säilynyt vain katkelmallisessa ja turmellussa muodossa.
Johannes matkusteli paljon, hän työskenteli taukoamatta, ja sen jälkeen kun hänestä oli tullut Aasian seurakuntien piispa, hän asettui asumaan Efesokseen. Hän ohjasi työtoveriaan Naatania niin kutsutun ”Johanneksen evankeliumin” kirjoittamisessa, mikä tapahtui Efesoksessa hänen ollessaan yhdeksänkymmentäyhdeksänvuotias. Kaikista kahdestatoista apostolista vain Johannes Sebedeuksesta tuli lopulta merkittävä teologi. Hän kohtasi luonnollisen kuoleman Efesoksessa vuonna 103 jKr ollessaan satayksivuotias.