Seuraavana päivänä, sunnuntaina kesäkuun 23. päivänä vuonna 26 jKr, Jeesus antoi kuudelle apostolille lopulliset ohjeensa. Hän lähetti heidät matkaan pareittain opettamaan valtakunnan ilosanomaa. Hän kielsi heiltä kastamisen ja neuvoi heitä pidättymään julkisesta saarnaamisesta. Hän selitti lisäksi, että myöhemmin hän sallisi heidän saarnata julkisesti, mutta että toistaiseksi hän monestakin syystä halusi heidän hankkivan käytännön kokemusta siitä, mitä on olla henkilökohtaisesti tekemisissä kanssaihmistensä kanssa. Jeesuksen tarkoituksena oli, että heidän ensimmäinen matkansa sujuisi pelkästään henkilökohtaisen työn merkeissä. Vaikka tämä tieto tuli apostoleille hienoisena pettymyksenä, silti he ainakin osaksi ymmärsivät, mikä oli Jeesuksen ajatuksena aloitettaessa valtakunnan julistaminen tällä tavoin, ja he lähtivät matkaan hyvillä mielin ja luottavaisen innostuksen vallassa. Jeesus lähetti heidät matkaan pareittain niin, että Jaakob ja Johannes menivät Heresaan, Andreas ja Pietari Kapernaumiin, kun taas Filippus ja Natanael menivät Tarikeaan.
Ennen kuin he aloittivat tämän kaksiviikkoisen palvelujakson, Jeesus ilmoitti heille haluavansa asettaa kaksitoista apostolia jatkamaan valtakunnan työtä, sitten kun hän itse olisi poissa, ja hän antoi heistä jokaiselle valtuudet valita hänen ensimmäisten käännynnäistensä joukosta yhden miehen jäseneksi kaavailtuun apostolikuntaan. Johannes lausui ajatuksensa ääneen kysyessään: ”Mutta, Mestari, onko niin, että nämä kuusi miestä astuvat joukkoomme ja jakavat kaiken tasa-arvoisina meidän kanssamme, meidän, jotka sentään olemme olleet seurassasi Jordanilta lähtien ja kuulleet kaiken pohjustavan opetuksesi tätä ensimmäistä valtakunnan hyväksi suorittamaamme urakkaa varten?” Ja Jeesus vastasi: ”Kyllä, Johannes, jokainen valitsemanne mies tulee olemaan yksi meistä, ja teidän on määrä opettaa heille kaikki, mikä liittyy valtakuntaan, aivan kuten minä olen opettanut teille.” Nämä sanat lausuttuaan Jeesus poistui heidän luotaan.
Nämä kuusi apostolia erosivat toistensa seurasta omalle työsaralleen, vasta kun he olivat monisanaisesti keskustelleet Jeesuksen ohjeista, joiden mukaan jokaisen heistä piti valita uusi apostoli. Andreaksen mielipide pääsi lopulta voitolle, ja he menivät kukin omalle työsaralleen. Asiasisältönsä osalta toistettuna Andreas sanoi: ”Mestari on oikeassa; meitä on liian vähän selvitäksemme tästä työstä. Tarvitaan useampia opettajia, ja Mestari on osoittanut suurta luottamusta meitä kohtaan uskoessaan meille näiden kuuden uuden apostolin valitsemisen.” Kun he tuona aamuna läksivät tahoilleen mennäkseen tekemään kukin oman osuutensa, jokaisen sydämessä oli hiven salattua masennusta. He tiesivät, että he kaipaisivat Jeesusta, ja sitä paitsi he pelkäsivät ja arastelivat; he eivät olleet kuvitelleet taivaan valtakunnan julkistamisen tapahtuvan tällä tavoin.
Oli sovittu, että kuusi apostolia tekisivät työtään kahden viikon ajan, minkä jälkeen heidän oli määrä palata Sebedeuksen kotiin neuvonpitoa varten. Jeesus meni sillä välin Nasaretiin käydäkseen Joosefin ja Simonin sekä perheensä muiden noilla seuduin asuvien jäsenten luona. Jeesus teki kaiken, mikä oli inhimillisesti katsoen mahdollista ja mikä oli sopusoinnussa sen kanssa, että hän oli vihkiytynyt noudattamaan Isänsä tahtoa, säilyttääkseen perheensä luottamuksen ja kiintymyksen. Tässä suhteessa hän teki velvollisuutensa täysimääräisesti ja enemmänkin.
Sillä aikaa kun apostolit olivat poissa suorittamassa tehtäväänsä, Jeesus ajatteli paljon Johannesta, joka oli nyt vankilassa. Hän tunsi suurta houkutusta käyttää potentiaalisia valtaoikeuksiaan saadakseen Johanneksen vapaaksi, mutta taas kerran hän alistui ”palvelemaan Isän tahtoa”.