Päivän toisensa perään Jeesus laati ylhäällä kukkuloilla suunnitelmia Urantialla suorittamansa lahjoittautumisen loppuosaa varten. Ensiksi hän päätti, ettei hän opettaisi niin kauan kuin Johanneksen opetustoiminta vielä jatkui. Hän aikoi pysytellä verrattain syrjässä, kunnes Johanneksen toiminta olisi täyttänyt tarkoituksensa tai Johanneksen vangitseminen äkillisesti katkaisisi hänen toimintansa. Jeesus tiesi hyvin, että Johanneksen peloton ja tahditon saarnaaminen ennen pitkää herättäisi vallanpitäjien pelot ja vihamielisyyden. Johanneksen vaaranalaisen aseman huomioon ottaen Jeesus ryhtyi laatimaan täsmällistä ohjelmaa julkiselle toiminnalleen kansansa ja maailman hyväksi, jokaisen asutun maailman hyväksi koko hänen valtavassa universumissaan. Mikaelin kuolevaisen hahmossa suorittama lahjoittautuminen tapahtui Urantialla, mutta se suoritettiin Nebadonin kaikkien maailmojen hyväksi.
Pohdittuaan perusteellisesti yleissuunnitelmaa, jonka mukaan hän koordinoisi oman ohjelmansa Johanneksen nostattaman liikkeen kanssa, Jeesus kävi ensimmäiseksi mielessään läpi Immanuelin antamat ohjeet. Hän pohdiskeli huolellisesti saamiaan ohjeita, jotka koskivat hänen työskentelymenetelmiään ja sitä, ettei hänen tullut jättää planeetalle mitään säilyvää kirjoitusta. Mitä Jeesus tämän jälkeen kirjoitti, hän teki sen aina hiekkaan. Seuraavalla Nasaretin-käynnillään Jeesus veljensä Joosefin suureksi suruksi hävitti kaikki säilyneet kirjoituksensa; niitä oli laudanpätkillä, joita oli ympäri puusepänverstasta ja riippui vanhan kodin seinillä. Ja Jeesus pohdiskeli paljon Immanuelin antamia neuvoja, jotka koskivat hänen taloudellista, sosiaalista ja poliittista suhtautumistaan maailmaan, sellaisena kuin hän sen kohtaisi.
Jeesus ei paastonnut näiden eristyneisyydessä viettämiensä neljänkymmenen päivän aikana. Pisin aika, jonka hän oli ruoatta, oli hänen vuorilla viettämänsä kaksi ensimmäistä päivää, jolloin hän oli niin syventynyt ajatuksiinsa, että syöminen unohtui häneltä kokonaan. Mutta kolmantena päivänä hän jo etsiskeli ruokaa. Tänä aikana häntä eivät myöskään kiusanneet mitkään tätä maailmaa tai mitään muutakaan maailmaa asemapaikkanaan pitävät pahat henget tai kapinalliset persoonallisuudet.
Nämä neljäkymmentä päivää olivat tilaisuus, jossa hänen ihmismielensä ja jumalallinen mielensä kävivät viimeisen neuvonpitonsa, tai paremminkin kysymys oli näiden kahden, nyt yhdeksi tehdyn mielen ensimmäisestä reaalisesta toiminnasta. Tämän suurimerkityksisen mietiskelyjakson tuottamat tulokset osoittivat lopullisesti, että jumalallinen mieli oli voitokkaasti ja hengellisesti päässyt ihmisälyn herraksi. Ihmisen mielestä on tästä hetkestä lähtien tullut Jumalan mieli, ja vaikka ihmismielen minuus onkin aina läsnä, tämä hengellistynyt ihmismieli sanoo kuitenkin aina: ”Tapahtukoon ei minun tahtoni, vaan sinun.”
Tämän vaiheikkaan ajan tapahtumat eivät olleet mitään nälkiintyneen ja heikentyneen mielen luomia mielikuvituksellisia näkyjä, ne eivät liioin olleet sellaisia sekavia ja lapsekkaita vertauskuvia, jollaisina ne jälkeenpäin pääsivät kirjoihin ”Jeesuksen erämaassa kokemina kiusauksina”. Mieluumminkin tämä oli kausi, jonka kuluessa hän saattoi käydä ajatuksissaan läpi koko sitä tapahtumaintäyteistä ja monipolvista elämänvaihetta, josta hänen Urantialla suorittamansa lahjoittautuminen koostui, ja laatia huolellisesti sellaiset suunnitelmat huolenpidon jatkumista varten, jotka parhaalla tavalla palvelisivat tätä maailmaa ja joilla olisi myös jokin anti kaikkien muiden kapinan eristämien sfäärien kohennukseksi. Jeesus kävi ajatuksissaan läpi koko sen aikavälin, jolloin Urantialla on ollut ihmiselämää: Andonin ja Fontan ajoista Aatamin lankeemukseen ja edelleen Saalemin Melkisedekin suorittamaan palvelukseen saakka.
Gabriel oli muistuttanut Jeesusta, että oli olemassa kaksi tapaa, joilla hän saattoi ilmoittaa itsestään maailmalle siinä tapauksessa, että hän päättäisi viipyä jonkin aikaa Urantialla. Ja Jeesukselle tehtiin selväksi, että hänen tässä asiassa tekemänsä päätös ei millään tavalla vaikuttaisi sen kummemmin hänen universumin hallitsijan asemaansa kuin Luciferin kapinan päättämiseenkään. Nämä kaksi maailmanhoivaamisen tapaa olivat:
1. Hänen oma tapansa—tapa, joka saattaisi näyttää miellyttävimmältä ja tuloksellisimmalta tämän maailman välittömien tarpeiden ja hänen oman universuminsa senhetkisen kohennuksen kannalta.
2. Isän tapa—toimia esimerkkinä luodun olennon elämän kaukonäköisestä ihanteesta, sellaisena kuin universumien universumin Paratiisissa toimivaan hallintoon kuuluvat korkeat persoonallisuudet sen mielessään näkevät.
Näin Jeesukselle selvitettiin, että oli olemassa kaksi tapaa, joiden mukaan hän voisi järjestää maisesta elämästään vielä jäljellä olevan ajan. Kummassakin tavassa oli jotakin, joka puhui tuon tavan puolesta, kun sitä sai tarkastella senhetkisen tilanteen valossa. Ihmisen Poika ymmärsi toki, ettei sillä, millaisen valinnan hän näiden kahden menettelytavan välillä tekisi, olisi mitään tekemistä sen kanssa, että hän saisi haltuunsa universumin hallitsijan aseman; se oli asia, joka oli jo ratkaistu ja sinetöity universumien universumin asiakirjoissa ja joka vain odotti, että hän omakohtaisesti esittäisi sitä merkitsevän vaatimuksen. Mutta Jeesuksen annettiin ymmärtää, että hänen Paratiisin-veljelleen, Immanuelille, tuottaisi syvää tyydytystä, jos hän, Jeesus, katsoisi sopivaksi päättää ruumiillistuneena elämänsä maisen elämänvaiheensa samalla tavoin kuin hän sen niin ylevästi oli aloittanutkin eli noudattamalla aina Isän tahtoa. Eristyneisyytensä kolmantena päivänä Jeesus lupasi itselleen, että hän menisi takaisin maailmaan viemään päätökseen maisen elämänvaiheensa ja että hän tilanteessa, jossa olisi valittava kahden tavan välillä, tekisi valintansa aina Isän tahdon hyväksi. Ja hän eli maisesta elämästään jäljellä olleen osan alusta loppuun aina uskollisena tälle ratkaisulle. Hamaan katkeraan loppuun saakka hän poikkeuksetta alisti oman suvereenin tahtonsa sille, mikä on taivaallisen Isän tahto.
Vuoristoerämaassa vietetyt neljäkymmentä päivää eivät olleet mikään suuren kiusauksen kausi, vaan kysymyksessä oli paremminkin Mestarin suurten päätösten kausi. Näiden päivien kuluessa, jolloin hän yksinäisyydessään kävi vuoropuhelua itsensä ja Isänsä välittömän läsnäolon, Personoidun Suuntaajan, kanssa (hänellä ei enää ollut henkilökohtaista serafisuojelijaa), hän päätyi päätös päätökseltä niihin suuriin ratkaisuihin, jotka sittemmin ohjasivat hänen menettelytapojaan ja käyttäytymistään koko sen ajan, joka hänen maisesta elämänvaiheestaan vielä oli jäljellä. Myöhempinä aikoina perimätieto suuresta kiusauksesta tuli kytketyksi tähän eristyneisyydessä vietettyyn ajanjaksoon siksi, että se sekoittui katkelmallisiin kertomuksiin Hermonvuoren kamppailuista, ja myös siksi, että kertomuksissa oli tapana panna kaikki suuret profeetat ja ihmisjohtajat aloittamaan julkinen uransa siten, että he kävivät läpi näitä oletettuja paastoamiseen ja rukoilemiseen käytettyjä ajanjaksoja. Aina kun Jeesus oli joutunut tekemään mitä tahansa uusia tai vakavia päätöksiä, hänen tapanaan oli ollut vetäytyä erilleen ja asettua yhteyteen oman henkensä kanssa, jotta hänellä olisi mahdollisuus saada tietää, mikä on Jumalan tahto.
Kaikessa, mitä Jeesus maisen elämänsä loppuajaksi suunnitteli, hän joutui ihmissydämessään aina ristiriitaan kahden vastakkaisen toimintalinjan kanssa:
1. Hänellä oli voimakas halu saada oma kansansa—ja koko maailma—uskomaan häneen ja ottamaan vastaan hänen uusi hengellinen valtakuntansa. Ja hän tiesi hyvin kansansa käsitykset tulevasta Messiaasta.
2. Elää ja toimia tavalla, jonka hän tiesi Isänsä hyväksyvän, suorittaa työnsä muiden hädässä olevien maailmojen hyväksi ja valtakuntaa perustaessaan jatkaa Isänsä tunnetuksitekemistä ja hänen rakkaudentäyteisen jumalallisen luonteensa esilletuomista.
Kaikki nämä tapahtumaintäyteiset päivät Jeesus eli muinaisessa kallioluolassa, kukkuloiden kupeessa olevassa suojassa, lähellä aikoinaan Beit Adisiksi kutsuttua kylää. Hän joi pienestä lähteestä, joka pulppusi kukkulan kupeesta tämän kalliosuojan lähellä.