◄ 136:2
Luku 136
136:4 ►

Kaste ja ne neljäkymmentä päivää

3. Ne neljäkymmentä päivää

136:3.1

Jeesus oli selviytynyt kuolevaislahjoittautumisensa suuresta kiusauksesta jo ennen kastepäiväänsä, kun kasteesta märät Hermonvuoren rinteet olivat häntä kuuden viikon ajan kastelleet. Siellä, Hermonvuorella, hän oli ilman apua toimivana tämän maailman kuolevaisena kohdannut ja kukistanut Urantian vallantavoittelijan, Caligastian, joka oli tämän maailman prinssi. Tuona ikimuistettavana päivänä Jeesus Nasaretilaisesta oli universumin aikakirjojen mukaan tullut Urantian Planeettaprinssi. Ja tämä Urantian Prinssi, joka kohta julistettaisiin Nebadonin korkeimmaksi Hallitsijaksi, vetäytyi nyt neljänkymmenen päivän yksinäisyyteen laatimaan suunnitelmia ja päättämään keinoista, joiden avulla hän julistaisi ihmisten sydämessä olevasta uudesta Jumalan valtakunnasta.

136:3.2

Neljänkymmenen päivän ajan kasteensa jälkeen hän sovittautui Suuntaajansa personoitumisen aiheuttamiin muuttuneisiin maailman ja universumin olosuhteisiin. Eristäytyessään muusta maailmasta Perean kukkuloille hän teki päätökset siitä, mitä toimintatapaa hän noudattaisi ja millaisia keinoja käyttäisi maisen elämänsä uudessa ja muuttuneessa vaiheessa, jonka hän oli kohta aloittava.

136:3.3

Jeesus ei vetäytynyt yksinäisyyteen paastotakseen ja sieluaan piinatakseen. Hän ei ollut askeetti, vaan hän tuli tekemään ikiajoiksi lopun kaikista sellaisista käsityksistä, että ne muka olisivat keino lähestyä Jumalaa. Syyt, joiden vuoksi hän etsiytyi tähän yksinäisyyteen, olivat täysin erilaiset kuin ne syyt, jotka olivat olleet Mooseksen ja Elian, vieläpä Johannes Kastajankin, vaikuttimina. Jeesus oli tuolloin täysin tietoinen siitä, mikä hänen suhteensa oli luomaansa universumiin ja myös Paratiisin-Isän, hänen taivaassa olevan Isänsä, valvomaan universumien universumiin. Hänellä oli nyt täysimääräinen muistikuva lahjoittautumisvaltuutuksesta ja siihen liittyvistä ohjeista, jotka hänen vanhempi veljensä Immanuel oli antanut, ennen kuin hän ryhtyi toteuttamaan Urantialla tapahtunutta ruumiillistumistaan. Hän ymmärsi nyt selkeästi ja täysimääräisesti kaikki nämä laaja-alaiset suhdekokonaisuudet, ja hän halusi olla jonkin aikaa poissa, tekemässä hiljaista ajatustyötä, voidakseen harkita niitä suunnitelmia ja päättää niistä menetelmistä, joilla hän veisi läpi julkisen toimintansa tämän maailman ja paikallisuniversuminsa kaikkien muiden maailmojen hyväksi.

136:3.4

Kukkuloilla vaellellessaan ja sopivaa suojapaikkaa etsiskellessään Jeesus kohtasi universuminsa toimeenpanopäällikön, Nebadonin Kirkkaan Aamutähden Gabrielin. Gabriel rakensi nyt uudelleen henkilökohtaisen yhteydenpitokanavan universumin Luoja-Poikaan. He tapasivat ensimmäistä kertaa kasvoista kasvoihin, sen jälkeen kun Mikael oli lausunut hyvästit työtovereilleen Salvingtonissa mennessään Edentiaan hänen Urantialla tapahtuvan lahjoittautumisensa valmisteluna. Immanuelin määräyksestä ja Uversan Päivien Muinaisten valtuuttamana Gabriel toi nyt Jeesukselle tiedot siitä, että hänen Urantialla läpikäymänsä lahjoittautumiskokemus oli käytännöllisesti katsoen loppuun suoritettu siltä osin kuin siinä oli kysymys hänen universumiinsa kohdistuvasta täydelliseksi saatetun hallitsijanvallan ansaitsemisesta ja Luciferin kapinan kukistamisesta. Edellinen toteutui hänen kastepäivänään hänen Suuntaajansa personoimisen osoitettua, että hänen kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa suorittamansa lahjoittautuminen oli ollut täydellinen ja täysimääräinen, ja jälkimmäisestä oli tullut historian tosiasia päivänä, jolloin hän laskeutui Hermonvuorelta liittyäkseen häntä odottavan nuorukaisen, Tiglathin, seuraan. Jeesukselle ilmoitettiin nyt paikallisuniversumin ja superuniversumin korkeimpien viranomaisten toimesta, että hänen lahjoittautumistehtävänsä oli suoritettu siltä osin kuin se vaikutti hänen henkilökohtaiseen asemaansa suhteessa hallitsijanvaltaan ja kapinaan. Tämän vakuutuksen hän oli jo saanut suoraan Paratiisista näyssään, jonka hän näki kastetilaisuudessa, ja oman sisäisen Ajatuksensuuntaajansa personoitumisilmiössä.

136:3.5

Kun Jeesus vielä viipyi vuorella Gabrielin kanssa keskustellen, Edentian Konstellaation Isä ilmestyi omassa persoonassaan Jeesuksen ja Gabrielin luokse ja sanoi: ”Kirjaanviennit on tehty. Mikaelin, numero 611.121, hallitsijanvalta omaan Nebadonin universumiinsa on täysimääräisenä Universaalisen Isän oikealla puolella. Tuon sinulle Urantia-inkarnoitumisen tukijaveljesi, Immanuelin, myöntämän lahjoittautumisvapautuksen. Sinulla on vapaus, sen mukaan minkä itse katsot parhaaksi, joko nyt heti tai minä vastaisuuden hetkenä hyvänsä päättää ruumiillistumalla suorittamasi lahjoittautuminen, nousta Isäsi oikealle puolelle, ottaa vastaan hallitsijanvaltasi ja ottaa haltuusi hyvin ansaitsemasi ehdoton hallitsijan asema koko Nebadoniin nähden. Todistan myös, että Päivien Muinaisten antaman valtuutuksen nojalla on kirjoitettu valmiiksi ne superuniversumin asiakirjat, jotka koskevat koko syntikapinan päättymistä universumissasi ja jotka myöntävät sinulle täydet ja rajattomat valtuudet hoitaa mitkä tahansa ja kaikki mahdolliset tämänlaatuiset mullistukset tulevaisuudessa. Tehtäväsi Urantialla ja kuolevaisen luodun lihallisessa hahmossa on teknisessä mielessä päättynyt. Minkä kulkusuunnan tämän jälkeen valitset, on vapaasti päätettävissäsi.”

136:3.6

Edentian Kaikkein Korkeimman Isän jätettyä hyvästit Jeesus kävi pitkän keskustelun Gabrielin kanssa siitä, mikä olisi hyväksi universumille, ja lähettäessään terveisensä Immanuelille hän esitti vakuutuksensa siitä, että hän työssä, johon hän kohta Urantialla ryhtyisi, pitäisi aina mielessään hänelle Salvingtonissa ennen lahjoittautumista annetun valtuutuksen yhteydessä lausutut neuvot.

136:3.7

Kaikki nämä neljäkymmentä eristäytyneisyyden päivää Sebedeuksen pojat Jaakob ja Johannes olivat etsiskelleet Jeesusta. Monta kertaa he olivat hyvinkin lähellä hänen olinpaikkaansa, mutta koskaan he eivät häntä löytäneet.


◄ 136:2
 
136:4 ►