Kohta matkamiehet jo purjehtivat kohti Kyprosta, mutta pistäytyivät myös Rodoksessa. He nauttivat pitkästä merimatkasta ja saapuivat kohdesaarelle ruumiiltaan hyvin levänneinä ja hengeltään virkistyneinä.
Tämän Kyproksella-käyntinsä he aikoivat viettää kunnollisen levon ja virkistäytymisen merkeissä, olihan heidän matkansa Välimeren maailmaan kääntymässä lopuilleen. He nousivat maihin Pafoksessa ja alkoivat välittömästi kerätä varusteita sitä varten, että he viettäisivät useamman viikon lähivuorilla. Kolmantena päivänä saapumisensa jälkeen he runsaita kuormia kantavine juhtineen suuntasivat kulkunsa kohti kukkuloita.
Kahden viikon ajan kolmikko nautti suuresti olostaan, ja sitten—ilman varoittavia oireita—nuori Ganid yhtäkkiä sairastui vakavasti. Kahden viikon ajan hänellä oli ankara kuume, ja hän sai tuon tuostakin hourekohtauksia. Sekä Jeesuksen että Gonodin aika kului tarkkaan siinä, että he hoitivat sairasta poikaa. Jeesus huolehti pojasta taitavasti ja hellästi, ja isää hämmästyttivät sekä se lempeys että se taitavuus, jotka tulivat esille kaikessa Jeesuksen sairauden kourissa kamppailevalle nuorukaiselle antamassa hoivassa. He olivat kaukana ihmisasumuksista, ja poika oli liian sairas siirrettäväksi minnekään muualle. Niinpä he valmistautuivat parhaan kykynsä mukaan hoitamaan hänet terveeksi siellä, missä he sillä hetkellä olivat, eli ylhäällä vuoristossa.
Ganidin kolmiviikkoisena toipilasaikana Jeesus kertoi hänelle monia mielenkiintoisia asioita luonnosta ja sen vaihtelevista mielialoista. Ja miten hauskaa heillä olikaan, kun he vaeltelivat pitkin vuoria pojan esittäessä kysymyksiä, Jeesuksen vastaillessa niihin ja isän ihmetellessä koko tätä esitystä.
Heidän viimeisellä vuoristossa viettämällään viikolla Jeesus ja Ganid kävivät pitkän keskustelun ihmismielen toiminnoista. Useita tunteja jatkuneen keskustelun jälkeen poika esitti seuraavan kysymyksen: ”Mutta, Opettaja, mitä tarkoitat sanoessasi, että ihmisen kokemukseen kuuluu korkeammanmuotoinen tajunta kuin kuuluu korkeammille eläimille?” Ja nykyisen kielenkäytön ilmaisuja käyttäen uudelleen muotoiltuna Jeesuksen vastaus kuului seuraavasti:
Poikani, olen kertonut sinulle jo paljon ihmisen mielestä ja jumalallisesta hengestä, joka elää sen sisällä, mutta salli minun nyt korostaa, että tajunta on todellisuuden ilmiö. Kun jostakin eläimestä tulee itsetajuinen, siitä tulee samalla alkukantainen ihminen. Se, että tähän päästään, on tuloksena persoonattoman energian ja hengenmieltämiseen kykenevän mielen välisen toiminnan koordinoitumisesta, ja juuri tämä ilmiö valtuuttaa antamaan ihmisen persoonallisuudelle absoluuttisen kohdistuspisteen, taivaassa olevan Isän hengen.
Ideat eivät ole yksinkertaisesti vain aistimusten kirjausta, vaan ideat ovat aistimuksia ynnä persoonallisen minän tekemiä pohdintaan perustuvia tulkintoja; ja minä on enemmän kuin ihmisen aistimusten summa. Kehittyvässä minuudessa alkaa silloin ilmetä jo jonkinlaista yhtenäisyyden kaltaisuutta, ja tämä yhtenäisyys juontuu siitä, että yksilön sisimmässä vaikuttaa osa siitä absoluuttisesta yhtenäisyydestä, joka hengellisesti aktivoi tällaisen tajuisen, alun perin eläinkunnasta polveutuvan mielen.
Millään sellaisella, joka on pelkästään eläin, ei voisi olla ajallista itsetajua. Eläimillä on toisiinsa liittyvien aistimusten tunnistamisen fysiologisesti tapahtuvaa koordinointia ja muistikuva niistä, muttei yksikään eläin koe aistihavainnon mielekästä tunnistamista eikä osoita näiden toisiinsa kytkeytyvien fyysisten kokemusten sellaista tarkoitushakuista yhdistelyä, jollaista ilmenee ihmisen tekemiin älykkyyttä osoittaviin ja pohdintaan perustuviin tulkintoihin sisältyvissä päätelmissä. Ja tämä ihmisen tajuisen olemassaolon tosiasia, johon liittyy hänen sittemmin kohtaamansa hengellisen kokemuksen todellisuus, tekee hänestä potentiaalisen universumipojan ja enteilee sitä, että hän lopulta saavuttaa maailmankaikkeuden Korkeimman Yhdistyneisyyden.
Ihmisen minuus ei liioin ole pelkästään toinen toistaan seuraavien tietoisuuden tilojen summa. Ellei olisi tietoisuuden lajittelijan ja yhdistelijän tuloksellista toimintaa, ei myöskään olisi olemassa riittävää yhdistyneisyyttä, joka antaisi oikeuden kutsua häntä minuudeksi. Sellainen yhdistymätön mieli kykenisi tuskin saavuttamaan ihmisen statukseen kuuluvia tietoisuuden tasoja. Mikäli tietoisuudessa tapahtuvat assosiaatiot olisivat pelkkä sattuma, silloin kaikkien ihmisten mielessä ilmenisi vain tietyille mielipuolisuuden vaiheille ominaisia kontrolloimattomia ja umpimähkäisiä assosiaatioita.
Ihmismieli, joka rakentuisi pelkästään fyysisiä aistimuksia koskevasta tietoisuudesta, ei voisi milloinkaan saavuttaa hengellisiä tasoja. Tuonkaltainen aineellinen mieli olisi äärimmäisen vajavainen sikäli, että siitä puuttuisi moraalisten arvojen taju, ja se olisi ilman sitä opastavaa tunnetta hengen valta-asemasta, joka on perin juurin välttämätön sille, että ajallisuudessa saavutetaan sopusointuinen persoonallisuuden yhdistyneisyys, ja jota ei voi erottaa persoonallisuuden eloonjäämisestä ikuisuudessa.
Ihmismielessä alkaa jo varhaisessa vaiheessa ilmetä ominaisuuksia, jotka menevät aineellisuuden tuolle puolen; aidosti pohdiskelevaa ihmisen älytoimintaa ajallisuuden asettamat rajat eivät kokonaan sido. Varsin suurien erojen esiintyminen yksilöiden elämänaikaisissa suorituksissa osoittaa paitsi heidän perinnöksi saamissaan kyvyissä ilmeneviä eroja ja ympäristötekijöiden erilaista vaikutusta, myös sitä astetta, jonka minuus on saavuttanut yhdistymisessään sisimmässään olevaan Isän henkeen, eli sitä, missä määrin toinen on samastunut toiseen.
Ihmismieli ei kovinkaan hyvin kestä kahtaalle suuntautuvasta uskollisuudesta aiheutuvaa ristiriitaa. Se, mitä sielu joutuu kokemaan pyrkiessään palvelemaan sekä hyvää että pahaa, on sille ankara rasitus. Ylivertaisella tavalla riemullinen ja tuloksia tuottavalla tavalla yhdistynyt mieli on mieli, joka on kokonaisuudessaan omistautunut noudattamaan taivaassa olevan Isän tahtoa. Ratkaisemattomat ristiriidat hävittävät yhtenäisyyttä, ja ne saattavat johtaa mielen hajoamiseen. Mutta sielun eloonjäämisominaisuutta ei lisätä sillä, että mielenrauha pyritään turvaamaan mihin hintaan hyvänsä: luopumalla jaloista pyrkimyksistä ja tekemällä myönnytyksiä hengellisten ihanteiden kohdalla. Tällainen rauha saavutetaan paremminkin lujasti sitä puolustamalla, että riemuvoiton tulee saavuttamaan se, mikä on totta, ja tämä voitto saavutetaan sillä, että paha voitetaan hyvän sisältämällä väkevällä voimalla.
Seuraavana päivänä he lähtivät Salamikseen, josta he jatkoivat matkaansa Syyrian rannikolla sijaitsevaan Antiokiaan.