Matkalla Karthagoon Jeesus keskusteli matkatovereidensa kanssa enimmän aikaa sosiaalisista, poliittisista ja kaupallisista asioista, uskonnosta puhuttiin tuskin sanaakaan. Gonod ja Ganid huomasivat ensimmäistä kertaa, että Jeesus oli hyvä tarinankertoja, ja vähän väliä he pyysivät häntä kertomaan juttuja aiemmasta elämästään Galileassa. He tulivat myös tietämään, että hän oli kasvanut Galileassa eikä Jerusalemissa tai Damaskoksessa.
Kun Ganid, joka oli huomannut useimpien heidän kohtaamiensa ihmisten viehättyvän Jeesukseen, kysyi, mitä pitäisi tehdä saadakseen ystäviä, hänen opettajansa sanoi: ”Tunne kiinnostusta kanssaihmisiäsi kohtaan, opettele rakastamaan heitä ja etsi tilaisuutta tehdäksesi heidän hyväkseen jotakin, josta olet varma, että he haluavat niin tehtävän”, ja sitten hän lainasi vanhaa juutalaista sanontaa: ”Jos kuka haluaa, että hänellä on ystäviä, esiintyköön ystävällisesti.”
Karthagossa Jeesus kävi erään mitralaispapin kanssa pitkän ja ikimuistettavan keskustelun kuolemattomuudesta, ajallisuudesta ja ikuisuudesta. Tämä persialainen oli saanut kasvatuksensa Aleksandriassa, ja hänen halunsa oppia Jeesukselta oli todellista. Jeesuksen hänen moniin kysymyksiinsä esittämän vastauksen ydinsisältö oli nykypäivän ilmaisuja käyttäen seuraava:
Aika on se soljuvien ajallisten tapahtumien virta, jonka luodun olennon tietoisuus tajuaa. Aika on sille peräkkäisyysasetelmalle annettu nimi, jonka avulla tapahtumat tunnistetaan ja erotetaan toisistaan. Avaruuden universumi on ajallisuuteen suhteutuva ilmiö, kun sitä tarkastellaan mistä hyvänsä sen sisällä olevasta pisteestä, joka on Paratiisin paikallaan pysyvän asuinsijan ulkopuolella. Aikaan kuuluva liike paljastuu vain suhteessa johonkin sellaiseen, joka ei liiku avaruudessa ajallisena ilmiönä. Universumien universumissa Paratiisi ja sen Jumaluudet nousevat sekä ajallisuuden että avaruuden yläpuolelle. Asutuissa maailmoissa ihmispersoonallisuus (jonka sisällä asuu ja jota suuntaa Paratiisin-Isän henki) on se ainoa fyysisesti suhteutunut realiteetti, joka voi nousta ajallisten tapahtumien aineellisen peräkkäisyyden yläpuolelle.
Toisin kuin ihminen, eläimet eivät tajua aikaa, ja ihmisestäkin aika näyttää hänen kapea-alaisen ja rajoittuneen näköpiirinsä takia peräkkäisten tapahtumien sarjalta. Mutta kun ihminen nousee ylemmäs, kun hän etenee sisäänpäin, avartuva näkemys tästä tapahtumain kulkueesta on sellainen, että se nähdään yhä enemmän koko laajuudessaan. Mikä aikaisemmin näytti peräkkäisten tapahtumien ketjulta, onkin silloin näyttäytyvä ehyenä ja täydellisesti suhteutettuna syklinä. Kehämäinen samanaikaisuus tulee tällä tavoin yhä laajemmin syrjäyttämään aikaisemman tietoisuuden tapahtumien lineaarisesta peräkkäisyydestä.
Avaruudesta, ajan asettamissa kehyksissä, on olemassa seitsemän erilaista käsitystä. Avaruuden mittaamiseen käytetään aikaa, mutta avaruutta ei käytetä ajan mittaamiseen. Luonnontieteilijän hämmentyneisyys johtuu siitä, ettei hän tiedosta avaruuden todellisuutta. Avaruus ei ole pelkästään älyllinen käsitys universumiobjektien toisiinsa suhteutumisessa esiintyvästä variaatiosta. Avaruus ei ole tyhjä, ja ainoa sellainen ihmisen tuntema olevainen, joka kykenee edes osittain nousemaan avaruuden yläpuolelle, on mieli. Mieli kykenee toimimaan aineellisten objektien avaruuteen suhteutumisen käsityksestä riippumattomasti. Avaruus on suhteellisen ja verrattain finiittinen kaikille olennoille, joilla on luodun status. Mitä lähemmäksi tajunta pääsee tietoisuutta seitsemästä kosmisesta ulottuvuudesta, sitä lähemmäksi perimmäisyyttä tulee käsitys potentiaalisesta avaruudesta. Mutta avaruuspotentiaali on kiistattoman perimmäistä vain absoluuttisella tasolla.
Lienee ilmeistä, että kosmoksen nousevilla ja täydellistyvillä tasoilla universaalisella todellisuudella on laajeneva ja aina suhteellinen merkitys. Perimmältäänhän on niin, että eloon jäävät kuolevaiset saavuttavat identiteetin seitsenulotteisessa universumissa.
Alkuperältään aineellisen mielen käsitys ajasta ja avaruudesta tulee pakostakin laajenemaan sitä mukaa, kun tajuinen ja käsityksiä muodostava persoonallisuus nousee universumien tasoja ylöspäin. Kun ihminen saavuttaa mielen, joka on olevaisuuden aineellisen tason ja hengellisen tason välissä, hänen käsityksensä ajasta ja avaruudesta laajenevat suunnattomasti sekä tajuamisen laadun että kokemuksen määrän osalta. Edistyvän henkipersoonallisuuden laajenevat kosmiset käsitykset johtuvat sekä ymmärryksen syvyyden että tietoisuuden kattavuuden lisäyksistä. Ja sitä mukaa kun persoonallisuus kulkee eteenpäin—ylöspäin ja sisäänpäin—jumaluudenkaltaisuuden transsendentaalisille tasoille, sitä enemmän ajan ja avaruuden käsitys alkaa lähestyä Absoluuttien ajattomia ja avaruudettomia käsitteitä. Perimmäisen kohtalon omaavien lasten on suhteellisesti ja transsendentaalista tuloksiinpääsyä vastaten määrä muodostaa itselleen kuva näistä absoluuttisen tason käsityksistä.