Vaikka Jeesus oli köyhä, hänen sosiaalinen asemansa Nasaretissa ei ollut millään tavoin heikko. Hän oli kaupungin eturivin nuoria miehiä, ja useimmat nuoret naiset pitivät häntä erittäin suuressa arvossa. Kun Jeesus oli oivallinen, voimakasta ja älykästä miehisyyttä edustava yksilö, ja kun vielä otetaan huomioon hänen maineensa hengellisenä johtajana, ei ollut ihmeellistä, että Rebekka, joka oli varakkaan nasaretilaiskauppiaan ja liikemiehen Esran vanhin tytär, sai huomata olevansa vähän kerrassaan rakastumassa tähän Joosefinpoikaan. Ensin hän kertoi tästä kiintymyksestään Jeesuksen sisarelle Mirjamille, ja Mirjam puolestaan puhui tästä kaikesta äitinsä kanssa. Maria oli äärimmäisen kuohuksissaan. Olisiko hän nyt menettämäisillään poikansa, josta oli perheenpäänä tullut korvaamaton? Eivätkö ikävyydet ikinä loppusi? Mitähän seuraavaksi tapahtuisi? Ja sitten hän pysähtyi miettimään, miten avioliitto vaikuttaisi Jeesuksen edessä olevaan elämänuraan. Ei kovin usein, mutta aina silloin tällöin, hänen mieleensä pulpahti sekin seikka, että Jeesus oli ”lupauksen lapsi”. Tästä asiasta keskusteltuaan Maria ja Mirjam päättivät, että he, ennen kuin Jeesus saisi sen tietoonsa, pyrkisivät lopettamaan koko jutun menemällä suoraan Rebekan luo ja esittämällä hänelle koko tarinan ja kertomalla rehellisesti uskomuksestaan, jonka mukaan Jeesus oli kohtalon poika eli että hänestä oli määrä tulla suuri uskonnollinen johtaja, ehkä peräti Messias.
Rebekka kuunteli keskittyneesti. Kertomus oli hänestä sävähdyttävä, ja hän oli entistäkin päättäväisempi siinä, että hän sitoisi kohtalonsa tämän valitsemansa miehen kohtaloon ja jakaisi hänen johtajan uransa. Hän vakuutteli (itselleen), että sellainen mies enemmän kuin kukaan tarvitsisi rinnalleen uskollisen ja pystyvän vaimon. Marian yritykset taivutella häntä luopumaan koko ajatuksesta hän tulkitsi Marian luonnolliseksi reaktioksi tilanteessa, jossa tämä pelkäsi menettävänsä perheensä päämiehen ja ainoan huoltajan. Mutta tietäessään, että hänen isänsä hyväksyisi hänen kiintymyksensä kirvesmiehen poikaan, Rebekka täysin oikeutetusti arveli isänsä mielihyvin järjestävän perheelle riittävät tulot, jotka korvaisivat joka kohdaltaan sen, että se menettäisi Jeesuksen ansiot. Kun hänen isänsä sitten suostui tällaiseen suunnitelmaan, Rebekka jatkoi neuvottelujaan Marian ja Mirjamin kanssa, ja koska hän ei onnistunut saamaan näitä puolelleen, hän uskaltautui menemään suoraan Jeesuksen puheille. Tässä asiassa hän toimi yhteistuumin isänsä kanssa, joka kutsui Jeesuksen heidän kotiinsa viettämään Rebekan seitsemättätoista syntymäpäivää.
Jeesus kuunteli tarkkaavaisesti ja myötätuntoisesti ensin isän ja sitten Rebekan itsensä kertomusta näistä asioista. Hän muotoili ystävällisen vastauksen, jonka sanoma oli, ettei mikään rahamäärä voisi korvata sitä, että hänen velvollisuutensa oli henkilökohtaisesti kasvattaa isänsä perhe, ”täyttää pyhin kaikista ihmisen luottamustehtävistä—lojaalisuus omaa vertaan ja lihaansa kohtaan.” Jeesuksen perheelleen omistautumisesta lausumat sanat liikuttivat syvästi Rebekan isää, ja tämä vetäytyi neuvonpidosta. Vaimolleen Marialle hän totesi vain lyhyesti: ”Emme voi saada häntä pojaksemme; hän on meille liian jalo.”
Sitten alkoi ikimuistettava keskustelu Rebekan kanssa. Tähänastisessa elämässään Jeesus ei ollut tehnyt suurtakaan eroa kanssakäymisessään poikien ja tyttöjen, nuorten miesten ja nuorten naisten kanssa. Hänen mieltään olivat yhtä kaikki aivan liikaa askarruttaneet maallisista käytännön asioista juontuvat pakottavat ongelmat samoin kuin monia kysymyksiä herättänyt pohdiskelu, joka liittyi hänen lopulliseen uraansa, sitten kun hän olisi ”toimittamassa Isänsä asioita”, jotta hän olisi koskaan ehtinyt vakavassa mielessä harkita omakohtaisen rakkauden kruunaamista ihmistenvälisessä avioliitossa. Mutta nyt hänen edessään oli taas yksi niistä ongelmista, jotka jokaisen keskitason ihmisen on kohdattava ja ratkaistava. Häntä toden totta ”koeteltiin joka suhteessa niin kuin teitäkin koetellaan”.
Tarkkaavaisesti kuunneltuaan Jeesus kiitti vilpittömästi Rebekkaa tämän julkituomasta ihailusta ja lisäsi: ”se tulee ilahduttamaan ja lohduttamaan minua kaikkina elinpäivinäni.” Hän selitti, ettei hän ollut vapaa solmimaan yhteenkään naiseen muita kuin pelkästään veljellistä arvonantoa ja puhdasta ystävyyttä olevia suhteita. Hän teki selväksi, että hänen ensimmäinen ja kaiken muun edelle menevä velvollisuutensa oli hänen isänsä perheen kasvattaminen ja ettei hän voisi harkitakaan avioliiton solmimista, ennen kuin tämä tehtävä oli täytetty. Ja sen jälkeen hän virkkoi vielä: ”Mikäli olen kohtalon poika, en saa ottaa vastuulleni elämäniän kestäviä velvoitteita, ennen kuin koittaa aika, jolloin kohtaloni on tullut julki.”
Rebekan sydän murtui. Hän ei päästänyt ketään lohduttamaan itseään, ja hän kärtti isältään lähtöä Nasaretista niin kauan, että tämä lopulta suostui muuttamaan Sepforiin. Myöhempinä vuosina Rebekalla oli vain yksi vastaus niille monille miehille, jotka häntä kosivat. Hän eli vain yhtä tarkoitusta varten—odottaakseen hetkeä, jolloin tämä hänen mielestään suurin koskaan eläneistä miehistä aloittaisi elämänuransa elävän totuuden opettajana. Ja Rebekka seurasi uskollisesti hänen jälkiään kaikki nämä julkisen toiminnan monivaiheiset vuodet ja oli paikalla (Jeesuksen sitä huomaamatta) muun muassa päivänä, jolloin tämä ratsasti riemusaatossa Jerusalemiin. Ja hän seisoi Marian vierellä ”muiden naisten joukossa” sinä kohtalokkaana ja traagisena iltapäivänä, jolloin Ihmisen Poika riippui ristillä ja oli hänelle—yhtä hyvin kuin korkeuksien lukemattomille maailmoille—”ainoa viimeiseen asti rakastettava ja suurin kymmenentuhannen joukossa”.