Kummallista kyllä Jeesus ei tullut ollenkaan ajatelleeksi vanhempiaan. Silloinkaan kun Lasaruksen äiti aamiaispöydässä totesi, että Jeesuksen vanhemmat olisivat varmaankin jo kotipuolessa, hän ei näyttänyt ymmärtävän, että nämä olisivat ainakin jonkin verran huolissaan siitä, että hän oli jättäytynyt muista jälkeen.
Hän suuntasi taas askelensa temppeliin, mutta ei pysähtynyt Öljymäen harjalle mietiskelemään. Aamun keskustelujen kuluessa uhrattiin paljon aikaa lain ja profeettojen käsittelyyn, ja opettajia ällistytti, miten hyvin Jeesus oli perehtynyt pyhiin kirjoituksiin—sekä heprean että kreikan kielellä. Mutta heidän hämmästelynsä kohteena ei niinkään ollut hänen totuudentietämyksensä kuin hänen nuoruutensa.
Iltapäivän kokoontumisessa kävi niin, että he olivat päässeet tuskin alkua pitemmälle esittäessään vastausta hänen kysymykseensä rukouksen tarkoituksesta, kun keskustelun johtaja pyysi poikaa astumaan esiin ja hänen viereensä istuutuen pyysi häntä esittämään omat näkemyksensä rukouksesta ja palvomisesta.
Edellisenä iltana Jeesuksen vanhemmat olivat kuulleet tästä omituisesta nuorukaisesta, joka kävi näppärää sananvaihtoa lainselittäjien kanssa, mutta heidän mieleensä ei juolahtanut, että tämä nuorimies olisi heidän poikansa. He olivat jo jotakuinkin päättäneet matkata aina Sakariaan kotiin saakka, sillä he ajattelivat, että Jeesus oli saattanut mennä sinne tapaamaan Elisabetia ja Johannesta. Arvellessaan Sakariaan kenties olevan temppelissä he poikkesivat sinne matkallaan Juudan kaupunkiin. Kuvitelkaapa heidän hämmästystään ja ällistystään, kun he temppelin pihoja kuljeskellessaan yhtäkkiä tunnistivat kadonneen poikansa äänen ja näkivät hänet istumassa temppelin opettajien joukossa.
Joosef ei saanut sanaa suustaan, mutta Maria antoi patoutuneiden pelon ja levottomuuden tuntemustensa purkautua, ja rynnätessään pojan luo, joka nyt oli noussut seisomaan hämmästyneitä vanhempiaan tervehtiäkseen, hän sanoi: ”Lapseni, minkä tähden olet kohdellut meitä tällä tavoin? Olemme, isäsi ja minä, jo yli kolmen päivän ajan murehtien etsineet sinua. Mikä ihmeessä pani sinut lähtemään luotamme?” Hetki oli jännittynyt. Kaikkien katseet suuntautuivat Jeesukseen heidän yrittäessään kuulla, mitä tämä sanoisi. Hänen isänsä katsoi häneen moittivasti, muttei virkkanut mitään.
Ei sovi unohtaa, että Jeesuksen oletettiin olevan jo nuori mies. Hänhän oli päättänyt lapselle säännön mukaan annettavan koulutuksen, hänet oli tunnustettu lain pojaksi ja hän oli saanut vihkimyksen Israelin kansalaiseksi. Ja kuitenkin hänen äitinsä läksytti häntä kaikkea muuta kuin leppoisasti kaikkien paikalle kerääntyneiden ihmisten silmien edessä juuri samana hetkenä, kun hän oli suorittamassa nuoren elämänsä vakavinta ja ylevintä voimainponnistusta. Ja näin, Jeesukselle etupäässä muuta kuin kunniaa tuottavalla tavalla, Maria katkaisi lyhyeen erään suurimmista tilaisuuksista, jotka Jeesukselle koskaan suotiin toimia totuuden opettajana, vanhurskauden saarnaajana, hänen taivaassa olevan Isänsä rakastavan luonteenlaadun esilletuojana.
Mutta nuorukainen oli tilanteen tasalla. Ottaessasi tasapuolisesti huomioon kaikki tekijät, jotka yhdessä muodostivat tämän tilanteen, sinulla on paremmat edellytykset tavoittaa se viisaus, joka sisältyi pojan vastaukseen äitinsä tahattomaan moitteeseen. Hetken mietittyään Jeesus nimittäin vastasi äidilleen seuraavin sanoin: ”Mikä on syynä siihen, että olette näin kauan etsineet minua? Eikö mieleenne tullut, että löytäisitte minut Isäni huoneesta, sillä onhan koittanut aika, jolloin minun tulisi toimittaa Isäni asioita?”
Jokainen läsnäolija ällistyi nuorukaisen puhetavasta. Sanaakaan sanomatta he kaikki poistuivat paikalta ja jättivät hänet yksinään seisomaan vanhempiensa seuraan. Pian tämä nuori mies kuitenkin päästi kaikki kolme piinallisesta tilanteesta, kun hän hiljaa lausui: ”Tulkaa, vanhempani, sillä kukaan ei ole tehnyt muuta kuin, minkä luuli parhaaksi. Isämme taivaassa on säätänyt nämä asiat; menkäämme kotiin.”
Hiljaisuuden vallitessa he lähtivät matkaan ja saapuivat yöksi Jerikoon. He seisahtuivat vain yhden kerran, ja se tapahtui Öljymäen harjalla, kun nuorukainen kohotti sauvansa ylös ilmaan ja voimakkaan tunnekuohun ravistaessa häntä kiireestä kantapäähän sanoi: ”Oi Jerusalem, Jerusalem, ja sen asukkaat, minkälaisia orjia te olettekaan: alistutte Rooman ikeen alle ja annatte omien perinteidenne tehdä teistä uhrejaan. Mutta tulen kerran vielä takaisin puhdistaakseni tuon temppelin tuolla ja vapauttaakseni kansani tästä orjuudesta!”
Kolme päivää kestäneen Nasaretin-matkan aikana Jeesus ei lausunut montakaan sanaa; paljon eivät myöskään hänen vanhempansa puhuneet hänen läsnä ollessaan. He eivät todellakaan voineet ymmärtää esikoispoikansa käyttäytymistä, mutta hänen sanansa he kätkivät sydämensä syvyyksiin, vaikkeivät niiden merkitystä täysin käsittämään kyenneetkään.
Kotiin päästyään Jeesus lausui vanhemmilleen muutaman sanan vakuuttaen heille kiintymystään ja antaen heidän ymmärtää, ettei heidän tarvinnut pelätä sellaista, että hän enää antaisi heille aihetta tuntea huolta hänen käyttäytymisestään. Hän päätti tämän tärkeän toteamuksensa sanomalla: ”Vaikka minun onkin noudatettava taivaassa olevan Isäni tahtoa, olen myös oleva kuuliainen isälleni, joka on maan päällä. Minä odotan hetkeäni.”
Vaikka Jeesus mielessään monet kerrat halusi kieltäytyä suostumasta vanhempiensa hyvää tarkoittaviin mutta harhautuneisiin pyrkimyksiin määrätä hänen ajattelunsa kulkua tai päättää hänen puolestaan siitä, mikä olisi hänen toimintasuunnitelmansa maan päällä, silti hän kaikessa, joka oli sopusoinnussa sen kanssa, että hän oli vihkiytynyt noudattamaan Paratiisin-Isänsä tahtoa, mitä nöyrimmin mukautui maisen isänsä toiveisiin ja lihallisen perheensä menettelytapoihin. Silloinkin kun hän ei voinut johonkin suostua, hän teki kaiken mahdollisen siihen mukautuakseen. Hän oli taiteilija kysymyksen ollessa siitä, miten saada sovitetuksi yhteen toisaalta hänen antaumuksensa velvollisuuden täyttämistä kohtaan ja toisaalta hänen velvoitteensa, jotka johtuivat lojaalisuudesta perhettä kohtaan ja hänen sosiaalisesta palvelutoiminnastaan.
Joosef oli ymmällään, mutta Maria lohduttautui näitä kokemuksia pohtiessaan sillä, että hän päätyi pitämään poikansa Öljymäellä lausumia sanoja profeetallisena ilmoituksena hänen messiaanisesta tehtävästään Israelin vapauttajana. Hän ryhtyi entistä tarmokkaammin valamaan Jeesuksen ajatuksia isänmaallisiin ja kansallismielisiin uomiin ja värväsi oman veljensä, Jeesuksen suosikkienon, antamaan tässä suhteessa oman panoksensa; ja monella muullakin tavalla Jeesuksen äiti antautui tehtävään, joka hänen mielestään kuului hänelle esikoispoikansa valmentamisessa ottamaan paikkansa niiden johtajana, jotka nostaisivat Daavidin valtaistuimen taas pystyyn ja jotka ikiajoiksi karistaisivat poliittista orjuutta merkitsevän ei-juutalaisten ikeen heidän yltään.
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.