Tämä oli Jeesuksen elämässä tapahtumatäyteinen vuosi. Hänen koulumenestyksensä jatkui, ja luonnon tutkimiseen hän ei väsynyt koskaan. Samalla hän perehtyi yhä laajemmin menetelmiin, joilla ihmiset ansaitsivat elantonsa. Hän ryhtyi tekemään säännöllistä työtä kotinsa puusepänverstaassa, ja hänen annettiin itse päättää ansioidensa käytöstä, mikä oli juutalaisperheessä vallitakseen perin harvinainen järjestely. Puheena olevana vuonna hän oppi myös, että sellaiset asiat oli viisasta pitää perhepiirin salaisuutena. Hän alkoi tiedostaa, millä tavoin hän oli ollut kotikylässään häiriöksi, ja tästä lähtien hän kävi aina vain hienotunteisemmaksi sikäli, että hän piti omana tietonaan kaiken, mikä olisi saattanut antaa aihetta pitää häntä tovereistaan poikkeavana.
Koko tämän vuoden ajan hän koki monia oman tehtävänsä luonteeseen kohdistuneita epävarmuuden, ellei suoranaisen epäilyksen, kausia. Hänen luonnollisella tavalla kehittyvä mielensä ei vielä käsittänyt hänen kaksinaisen olemuksensa todellisuutta. Se tosiasia, että hänellä oli vain yksi persoonallisuus, oli syynä siihen, että hänen oli tietoisuutensa tasolla vaikea käsittää niiden tekijöiden kaksinaista alkuperää, joista tähän samaiseen persoonallisuuteen liittyvä olemus muodostui.
Tästä ajankohdasta alkaen hän alkoi tulla yhä menestyksekkäämmin toimeen veljiensä ja sisartensa kanssa. Hän oli entistäkin tahdikkaampi, aina myötätuntoinen ja heidän hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan huolehtiva. Ja aina julkisen toimintansa alkuun saakka hänellä olikin heihin hyvät suhteet. Asian täsmällisemmin sanoaksemme: hän tuli erinomaisen hyvin toimeen Jaakobin, Mirjamin ja kahden nuoremman (tuolloin vielä syntymättömän) lapsen, Aamoksen ja Ruutin, kanssa. Martan kanssa hän tuli aina melko hyvin toimeen. Sen verran kuin hänellä ylipäätään oli kotona hankaluuksia, ne johtuivat enimmäkseen kitkasta, jota esiintyi toisaalta hänen ja toisaalta Joosefin ja Juudan, etenkin jälkimmäisen, välillä.
Joosefille ja Marialle oli uuvuttava kokemus olla vastuussa tämän jumalallisuuden ja ihmisyyden ennennäkemättömän yhdistelmän kasvattamisesta, ja heille lankeaa suuri kunnia siitä, että he suorittivat nämä vanhempien velvollisuudet perin juurin uskollisesti ja menestyksellisesti. Jeesuksen vanhemmat tajusivat aina vain paremmin, että heidän vanhimmassa pojassaan piili jotakin yli-inhimillistä, mutta he eivät edes unelmissaan osanneet ajatella tämän lupauksen lapsen itse asiassa ja totuudessa olevan tämän olevaisista ja olennoista koostuvan paikallisuniversumin aktuaalinen luoja. Joosef ja Maria elivät ja kuolivat saamatta koskaan tietää, että heidän poikansa Jeesus oli todellisuudessa kuolevaisen olennon lihalliseen hahmoon inkarnoitunut Universumin Luoja.
Tänä vuonna Jeesus kiinnitti enemmän kuin koskaan huomiota musiikkiin, ja hän jatkoi kotona pitämässään koulussa sisarustensa opettamista. Jotakuinkin näihin aikoihin pikkumiehestä tuli syvästi tietoinen siitä, että Joosefin ja Marian välillä ilmeni näkemyseroja hänen tehtävänsä luonteesta. Hän pohdiskeli paljon näitä vanhempiensa eriäviä mielipiteitä, ja monet kerrat hän kuuli heidän keskustelunsa, kun he luulivat hänen olevan sikeässä unessa. Hän kallistui yhä enemmän isänsä näkemyksen kannalle, jopa niin, että hänen äitinsä tulisi loukkaantumaan tajutessaan, että hänen poikansa oli vähä vähältä hylkäämässä hänen opetuksensa asioissa, jotka koskivat hänen elämänuraansa. Ja vuosien vieriessä tämä yhteisymmärrykseen ilmestynyt särö laajeni. Maria käsitti Jeesuksen tehtävän tarkoitusta aina vain vähemmän, ja tähän hyvään äitiin koski aina vain riipaisevammin se, ettei hänen suosikkipoikansa täyttänytkään hänen hartaita odotuksiaan.
Joosef piti yllä yhä vahvemmaksi käyvää uskoa Jeesuksen tehtävän hengelliseen luonteeseen. Ja tässäkin valossa, muista ja tärkeämmistä syistä puhumattakaan, näyttää valitettavalta se, ettei hän saanut elää nähdäkseen, miten hänen käsityksensä Jeesuksen maan päälle tapahtuneesta lahjoittautumisesta toteutui.
Viimeisenä kouluvuotenaan, kun Jeesus oli kaksitoistavuotias, hän nuhteli isäänsä tämän noudattamasta juutalaisesta tavasta, jonka mukaan tämä joka kerran taloon sisälle mennessään tai sieltä ulos tullessaan kosketti ovenkamanaan naulattua pergamenttisuikaletta ja sen jälkeen suuteli sormea, joka oli koskettanut pergamenttia. Tähän rituaaliin kuului vielä tapa sanoa: ”Herra on varjeleva ulosmenemisemme ja sisääntulemisemme tästä hetkestä eteenpäin ja iankaikkisesta iankaikkiseen.” Joosef ja Maria olivat moneen kertaan opettaneet Jeesukselle, mistä syystä kuvia ei saanut veistää eikä piirtää, ja selittäneet, että sellaisia luomuksia saatettaisiin käyttää epäjumalanpalvonnallisiin tarkoituksiin. Vaikkei Jeesus kokonaan käsittänytkään, miksi he panivat veistokset ja kuvat kiellettyjen asioiden listalle, hänellä oli kuitenkin hyvä johdonmukaisuuden taju, ja sen vuoksi hän huomautti isälleen tämän ovenkamanaan naulatun pergamentinpalan tavaksi muuttuneen kunnioittamisen syvimmältään epäjumalanpalvonnallisesta luonteesta. Ja Joosef otti pergamentin pois, kun Jeesus oli häntä näin nuhdellut.
Ajan kuluessa Jeesus sai aikaan paljon sellaista, joka muutti heidän käyttämäänsä uskonnollista muotokieltä muiden muassa perherukousten ja muiden tapojen osalta. Ja Nasaretissa moni tällainen asia kävi päinsä, sillä sen synagoga oli vapaamielisen rabbikoulukunnan vaikutuspiirissä. Tästä koulukunnasta on oivallisena esimerkkinä kuuluisa nasaretilaisopettaja Joose.
Koko tämän vuoden ajan ja kaksi seuraavaa vuotta Jeesus kärsi suurta mielenahdistusta siksi, että hän pyrki kaiken aikaa mukauttamaan henkilökohtaiset näkemyksensä uskonnollisista käytänteistä ja seuraelämän käytöstavoista vanhempiensa vakiintuneisiin uskomuksiin. Häntä raastoi se ristiriita, että hän toisaalta halusi olla rehellinen omille vakaumuksilleen, ja toisaalta hänen omatuntonsa kehotti häntä velvollisuudentuntoisesti olemaan kuuliainen vanhemmilleen. Kipeimmin hän kärsi ristiriidasta, joka vallitsi hänen mielessään ylimpänä vaikuttavien kahden käskyn välillä. Toinen niistä kuului: ”Noudata niitä mahtikäskyjä, jotka korkeimmat käsityksesi totuudesta ja vanhurskaudesta sinulle antavat.” Toinen käsky kuului: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, sillä he ovat antaneet sinulle elämän ja pitäneet sen yllä.” Milloinkaan hän ei silti vältellyt sitä velvollisuutta, että hänen oli joka päivä tehtävä yhteensovitteluja seuraavien kahden maailman välillä: toisaalla lojaalisuus omia henkilökohtaisia vakaumuksia kohtaan ja toisaalla velvollisuudentunto omaa perhettään kohtaan. Ja tyydytyksekseen hän sai todeta kykenevänsä yhä harmonisemmalla tavalla yhdistämään toisaalta henkilökohtaiset vakaumukset ja toisaalta velvollisuudet perhettä kohtaan mestarilliseksi ryhmäsolidaarisuuden käsitykseksi, joka pohjautui lojaalisuuteen, rehellisyyteen, suvaitsevuuteen ja rakkauteen.