Jeesus oli nyt seitsenvuotias eli iässä, jolloin juutalaislasten edellytettiin aloittavan virallinen opintiensä synagogakouluissa. Niinpä hän tämän vuoden elokuussa aloitti Nasaretissa vaiheikkaan koulunkäyntinsä. Pikkumiehemme osasi jo lukea, kirjoittaa ja puhua sujuvasti kahta kieltä: arameaa ja kreikkaa. Hänen oli nyt määrä ottaa tehtäväkseen oppia lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan heprean kieltä. Ja hän oli todella innoissaan edessään avautuvasta uudesta koululaisen maailmasta.
Kolmen vuoden ajan, kymmenvuotiaaksi asti, hän kävi Nasaretin synagogan alkeiskoulua. Näiden kolmen vuoden ajan hän opetteli lainkirjan alkeita, siinä muodossa kuin tämä teos oli heprean kielellä kirjaan pantu. Seuraavat kolme vuotta hän opiskeli ylemmän asteen koulussa ja painoi muistiinsa pyhän lain syvällisemmät opetukset niitä ääneen toistamalla. Hän valmistui tästä synagogakoulusta kolmantenatoista ikävuotenaan, ja synagogan johtajat luovuttivat hänet vanhemmilleen oppineena ”käskyn poikana”, joka siitä lähtien olisi Israelin yhteisön vastuunalainen kansalainen. Tämä kaikki oikeutti hänet osallistumaan pääsiäisenviettoon Jerusalemissa. Niinpä hän tuona vuonna osallistuikin isänsä ja äitinsä seurassa ensimmäistä kertaa pääsiäisjuhlille.
Nasaretin koulussa oppilaat istuivat puolikaaressa lattialla, kun hashen, muuan synagogan viranhaltija, heidän opettajansa, istui heitä vastapäätä. He aloittivat opiskelunsa Kolmannesta Mooseksen kirjasta eli Leviticuksesta, siirtyivät sitten opettelemaan muita lain kirjoja, minkä jälkeen vuorossa oli profeettojen ja psalmien opiskelu. Nasaretin synagoga omisti täydellisen kopion hepreankielisistä kirjoituksista. Ennen kahdettatoista ikävuotta ei opiskeltu mitään muuta kuin näitä kirjoituksia. Kesäkuukausien aikana koulutunteja vähennettiin huomattavasti.
Jeesuksesta tuli varsin lyhyessä ajassa loistava hepreantaitaja, ja hänen nuoruusvuosinaan, kun sattui, ettei Nasaretissa ollut käymässä ketään arvovierasta, häntä pyydettiin usein lukemaan heprealaiskirjoituksia synagogaan säännönmukaisiin sapattipalveluksiin kokoontuneille uskollisille.
Näillä synagogakouluilla ei tietenkään ollut mitään oppikirjoja. Hashenilla oli opettaessaan tapana sanoa lause ja oppilaat toistivat sen sitten hänen perässään yhteen ääneen. Jos oppilaalla oli käytettävissään kirjoitetut lain kirjat, hän opetteli läksynsä lukemalla kirjaa ääneen ja yhtä mittaa toistamalla.
Virallisemman koulunkäyntinsä ohella Jeesus alkoi seuraavaksi saada kosketusta maailman neljältä kulmalta kotoisin olevien ihmisluontoon, sillä hänen isänsä korjauspajassa kävi ihmisiä monista maista. Kun hänen ikänsä karttui, hän kuljeskeli vapaasti karavaanimatkustajien seassa näiden viivähtäessä kyläkaivon lähellä levähtämässä ja aterioimassa. Kreikkaa sujuvasti puhuvana hän keskusteli useimpien karavaanimatkustajien ja -ohjaajien kanssa vaivatta.
Nasaret oli karavaanitien asema ja matkanteon solmukohta, väestöltään suurelta osin ei-juutalainen. Samalla se oli laajalti tunnettu juutalaisten perinteisen lain vapaamielisen tulkinnan keskuksena. Galileassa juutalaiset menivät vapaammin ei-juutalaisten pariin kuin, mikä oli heidän käytäntönsä Juudeassa. Ja kaikkiin Galilean kaupunkeihin verrattuina Nasaretin juutalaiset olivat vapaamielisimpiä niiden sosiaalisten rajoitusten tulkinnoissaan, jotka perustuivat pelkoihin mahdollisesta itsensä saastuttamisesta, jos joutuisi kosketuksiin ei-juutalaisten kanssa. Ja näistä seikoista sai alkunsa Jerusalemissa yleisesti käytetty sanonta: ”Voiko Nasaretista muka tulla jotakin hyvää?”
Jeesus sai moraaliopetuksensa ja hengellisen sivistyksensä pääasiassa omassa kodissaan. Suuren osan älyllisestä ja teologisesta opetuksestaan hän sai hashenilta. Mutta todellisen sivistyksensä—sen mielen ja sydämen varustuksen, jota tarvitaan ihmisen joutuessa tositilanteessa koettelemaan itseään elämän asettamien ongelmien kanssa kamppailtaessa—, hän sai kanssaihmistensä keskuudessa liikkumalla. Juuri tämä läheinen yhdessäolo muiden ihmisten, nuorten ja vanhojen, juutalaisten ja ei-juutalaisten, kanssa tarjosi hänelle tilaisuuden päästä tuntemaan ihmisten sukukunta. Jeesus oli verrattoman sivistynyt sikäli, että hän ymmärsi ihmisiä perin pohjin ja rakasti heitä hartaasti.
Kaikki nämä synagogassa viettämänsä vuodet hän oli loistava oppilas, jolla oli paljon etua siitä, että hän osasi kolmea kieltä. Nasaretin hashen huomauttikin Joosefille tilanteessa, jolloin Jeesus päätti koulukurssinsa, että hän kukaties ”oli oppinut enemmän Jeesuksen syvälle käyvistä kysymyksistä” kuin, mitä hän oli ”kyennyt poikaselle opettamaan.”
Koko oppikurssinsa ajan Jeesus oppi paljon, ja synagogassa pidetyt säännölliset sapattisaarnat olivat hänelle suuri innoituksen lähde. Oli tavanmukaista, että Nasaretissa sapatin yli viipyviä merkittäviä vierailijoita pyydettiin puhumaan synagogassa. Varttuessaan Jeesus kuuli monien, kaikkialta juutalaisesta maailmasta tulevien, suurten ajattelijoiden esittävän näkemyksiään, samoin kuin monien sellaisten, jotka eivät olleet kovinkaan puhdasoppisia juutalaisia, sillä Nasaretin synagoga oli muuan heprealaisen ajattelun ja kulttuurin edistynyt ja vapaamielinen keskus.
Seitsemänikäisinä koulumaailmaan astuessaan (tuolloin juutalaiset olivat juuri saattaneet voimaan oppivelvollisuuslain) oppilailla oli tapana valita oma ”syntymäpäivätekstinsä”, eräänlainen kultainen sääntö, joka opastaisi heitä koko opiskeluajan ja jota he käyttivät usein lähtökohtana, kun he kolmentoistaikäisinä pitivät valmistumistilaisuudessa puheen. Jeesuksen valitseman tekstin oli kirjoittanut profeetta Jesaja: ”Herran Jumalan henki on minun päälläni, sillä Herra on minut voidellut; hän on lähettänyt minut viemään hyvää sanomaa nöyrille; sitomaan niitä, joiden sydän on särkynyt; julistamaan kahlituille vapautusta ja päästämään hengelliset vangit vapauteen.”
Nasaret oli yksi heprealaiskansakunnan kahdestakymmenestäneljästä pappiskeskuksesta. Mutta Galilean pappiskunta oli perinteisten lakien tulkinnassaan huomattavasti juudealaisia kirjanoppineita ja rabbeja vapaamielisempi. Ja Nasaretissa oltiin sapatin noudattamisenkin suhteen muita vapaamielisempiä. Siksi Joosefin tapana olikin viedä Jeesus sapatti-iltapäivinä kävelyretkille, ja yksi heidän mieluisimmista huvituksistaan oli kiivetä heidän kotinsa lähistöllä sijaitsevalle kukkulalle. Sieltä heille avautui esteetön näköala koko Galileaan. Luoteen suunnalla he voivat kirkkaina päivinä nähdä Karmelvuoren pitkän harjanteen, joka jatkui mereen saakka, ja monet kerrat Jeesus kuunteli isänsä esittämän tarinan Eliaasta. Tämä kuului ensimmäisten joukossa niiden heprealaispappien pitkään rivistöön, jotka arvostelivat Ahabia ja paljastivat Baalin papit. Pohjoisessa kohotti Hermonvuori lumisen huippunsa hohtaen majesteettisena ja halliten taivaanrantaa ylärinteiden kimallellessa lähes tuhannen metrin matkalta ikilumesta vitivalkoisina. Kaukana idässä he saattoivat erottaa Jordaninlaakson ja vieläkin kauempana Moabin kallioiset kukkulat. Samalla tavoin he etelässä ja idässä voivat nähdä Dekapoliin kreikkalais-roomalaiset kaupungit amfiteattereineen ja suurellisine temppeleineen, kun auringonsäteet osuivat niiden marmoriseiniin. Ja jos he viipyivät kukkulalla auringonlaskuun saakka, heidän oli lännen suunnalla mahdollista erottaa kaukaisella Välimerellä purjehtivat alukset.
Jeesus saattoi tarkkailla karavaaneja, kun ne tulivat neljältä suunnalta ja kulkivat reiteillään kohti Nasaretia ja sieltä pois, ja etelän suunnalla hänen katseensa kantoi avaran ja hedelmällisen Esdraelonin tasangon yli, joka levittäytyi Gilboavuoren suunnalle ja Samariaan.
Milloin he eivät kiivenneet kukkuloille kaukaisuuksiin ulottuvaa maisemaa katselemaan, he kuljeskelivat maaseudulla tutkimassa, miten luonnon ilmeet vaihtuivat kulloisenkin vuodenajan mukaan. Kotipiirissä saamansa opetuksen lisäksi Jeesuksen alkuopetuksessa tavoiteltiin kunnioittavaa ja myönteistä suhdetta luontoon.
Jo ennen kuin Jeesus oli täyttänyt kahdeksan vuotta, hän oli kaikkien Nasaretin äitien ja nuorten naisten tuntema. Nämä olivat tavanneet hänet ja keskustelleet hänen kanssaan kaivolla, joka ei ollut kaukana hänen kodistaan ja joka oli yksi koko kaupungin sosiaalisen kanssakäymisen ja kuulumistenvaihdon keskuksista. Puheena olevana vuonna Jeesus oppi lypsämään perheen lehmän ja hoitamaan muita eläimiä. Tämän ja seuraavan vuoden aikana hän oppi myös valmistamaan juustoa ja kutomaan. Kymmenvuotiaana hän oli jo taitava käsittelemään kangaspuita. Jotakuinkin näihin aikoihin Jeesus ja naapurinpoika Jaakob ystävystyivät savenvalajan kanssa, joka teki työtään virtaavan lähteen äärellä. Ja katsellessaan, miten Naatanin näppärät sormet muovailivat savea savenvalajan pyörällä, kumpainenkin heistä teki monta kertaa päätöksen ryhtyä savenvalajaksi, sitten kun olisi varttunut aikuiseksi. Naatan piti näistä pikkumiehistä kovasti ja antoi heille usein savea leikittäväksi. Hän nimittäin pyrki voimistamaan heidän luovaa mielikuvitustaan sillä, että innosti heitä kilpailemaan erilaisten esineiden ja eläinhahmojen luomisessa.