◄ 123:0
Luku 123
123:2 ►

Jeesuksen varhaislapsuus

1. Paluu Nasaretiin

123:1.1

Neljäntenä matkapäivänä seurue saapui turvallisesti määränpäähänsä. He saapuivat etukäteen mitään ilmoittamatta Nasaretin kotiinsa, jossa oli yli kolmen vuoden ajan asunut yksi Joosefin avioituneista veljistä. Tämä hämmästyi heidät nähdessään suuresti. Siinä määrin vaivihkaa he olivat toimittaneet asiansa, ettei sen kummemmin Joosefin kuin Mariankaan perhe tiennyt heidän edes lähteneen Aleksandriasta. Seuraavana päivänä Joosefin veli muutti perheineen pois talosta, ja ensimmäistä kertaa sitten Jeesuksen syntymän Maria asettui pienen perheensä kanssa aloilleen nauttimaan elämästä heidän omassa kodissaan. Vajaassa viikossa Joosef sai työtä kirvesmiehenä, ja he olivat äärimmäisen onnellisia.

123:1.2

Heidän Nasaretiin-paluunsa aikoihin Jeesus oli noin kolmen vuoden ja kahden kuukauden ikäinen. Hän oli kaiken tämän matkustelun kestänyt mainiosti ja oli erinomaisen terve ja täynnä lapsekasta riemua ja intoa siitä, että hänellä nyt oli oma paikka, jossa juoksennella ja pitää hauskaa. Mutta hän kaipasi kovin aleksandrialaisten leikkitovereidensa seuraa.

123:1.3

Matkalla Nasaretiin Joosef oli taivuttanut Marian sille kannalle, että olisi vähemmän viisasta levitellä heidän galilealaisten ystäviensä ja sukulaistensa keskuuteen sellaista tietoa, että Jeesus oli lupauksen lapsi. He sopivat, ettei näistä asioista kerrottaisi kenellekään mitään. Ja he molemmat pitivät tämän lupauksen varsin uskollisesti.

123:1.4

Jeesuksen neljäs elinvuosi oli alusta loppuun normaalin fyysisen kehityksen ja epätavallisen mentaalisen aktiivisuuden aikaa. Tällä välin hän oli jo solminut hyvin läheisen ystävyyssuhteen Jaakob-nimiseen, suunnilleen hänen ikäiseensä naapurinpoikaan. Jeesus ja Jaakob leikkivät aina mieluusti yhdessä, ja varttuessaan heistä tuli ylimpiä ystäviä ja uskollisia tovereita.

123:1.5

Tämän nasaretilaisperheen elämän seuraava tärkeä tapahtuma oli heidän toisen lapsensa Jaakobin syntymä huhtikuun 2. päivän varhaisina aamuhetkinä vuonna 3 eKr. Jeesus oli ylen määrin ihastunut ajatuksesta, että hänellä oli pikkuveli, ja hän saattoi seistä tuntikausia vain seuraamassa, mitä tämä vauva elämänsä alkuvaiheessa puuhaili.

123:1.6

Elettiin saman vuoden keskikesää, kun Joosef rakensi pienen työpajan kyläkaivon lähettyville ja vähän matkan päähän karavaanien levähdyspaikasta. Tämän jälkeen hän teki päivisin enää hyvin vähän kirvesmiehen töitä. Hänellä oli työtovereinaan kaksi veljeään ja useita muita käsityöläisiä, joita hän lähetti työmaille jääden itse työpajaan valmistamaan ikeitä ja auroja ja tekemään muita puutöitä. Jonkin verran hän työskenteli myös nahkatöiden, köysi- ja telttakangastöiden parissa. Ja varttuessaan Jeesus, milloin ei ollut koulussa, käytti aikaansa suunnilleen yhtä paljon äitinsä auttamiseen kotiaskareissa kuin siihen, että hän seurasi isänsä työskentelyä työpajassa ja kuunteli samalla maailman neljältä kulmalta saapuvien karavaaninohjaajien ja matkustavaisten keskustelua ja jutustelua.

123:1.7

Tämän vuoden heinäkuussa, kuukautta ennen kuin Jeesus täytti neljä vuotta, koko Nasaretiin levisi pahanlaatuinen suolistosairaus, joka tarttui karavaanimatkustajilta. Vaara, että Jeesus olisi alttiina tämän tautiepidemian tarttumiselle, hätäännytti Marian niin pahasti, että hän kääräisi molemmat lapsensa nyyttiin ja pakeni veljensä maalaistaloon. Talo sijaitsi Megiddontien varrella lähellä Saridia, useita kilometrejä Nasaretista etelään. He palasivat Nasaretiin vasta runsaan kahden kuukauden kuluttua. Jeesus nautti suuresti tästä ensimmäisestä kokemuksestaan maatilalla.


◄ 123:0
 
123:2 ►