Jumala on toden totta kaikkivoipa, mutta hän ei ole kaikentekevä—hän ei henkilökohtaisesti tee kaikkea, mitä tehdään. Kaikkivoipaisuuteen sisältyy Kaikkivaltiaan Korkeimman ja Korkeimman Olennon voimapotentiaali, mutta Korkeimman Jumalan tahtoperäiset teot eivät ole Infiniittisen Jumalan henkilökohtaisia tekoja.
Primäärisen Jumaluuden kaikentekevyyden puolesta puhuminen olisi samaa kuin oikeuksien riistäminen kutakuinkin miljoonalta Paratiisin Luoja-Pojalta, lukemattomista armeijakunnallisista erilaisiin muihin luokkiin kuuluvista myötävaikuttavista luovista avustajista puhumattakaan. Koko maailmankaikkeudessa ei ole kuin yksi aiheuttamaton Aiheuttaja. Kaikki muut aiheuttajat ovat tämän yhden Ensimmäisen Suuren Lähteen ja Keskuksen johdannaisia. Eikä tämä filosofia miltään osin tee väkivaltaa eri puolille koko valtavaa maailmankaikkeutta sirottautuneiden myriadien Jumaluuden lasten vapaatahtoisuudelle.
Paikallisissa puitteissa saattaa näyttää siltä, että tahto toimii aiheuttamattomana aiheuttajana, mutta siinä ilmenee kumminkin poikkeuksetta sellaisia perintötekijöitä, jotka todistavat yhteydestä ainutlaatuisiin, alkuperäisiin ja absoluuttisiin Ensimmäisiin Aiheuttajiin.
Kaikki tahtotoiminta on suhteellista. Alkuunpanoa ajatellen vain Isä–MINÄ OLEN omaa tahtotoiminnan lopullisuuden; absoluuttisessa merkityksessä vain Isä, Poika ja Henki tuovat esiin sellaisia tahtotoiminnan etuoikeuksia, jotka ovat riippumattomia ajallisuudesta ja joille avaruus ei aseta ehtoja. Kuolevaiselle ihmiselle on annettu vapaa tahto, kyky tehdä valintoja, ja vaikkei tällainen valitseminen olekaan absoluuttista, se on finiittisellä tasolla ja siltä osin kuin se koskee valintaa tekevän persoonallisuuden kohtaloa, kuitenkin suhteellisen lopullista.
Absoluuttista tasoa lukuun ottamatta tahtotoiminta kohtaa jokaisella muulla tasolla rajoituksia, jotka ovat olennainen osa tätä nimenomaista valintakykyä käyttävää persoonallisuutta. Ihminen ei voi valita sellaista, jota valittavuus ei kata. Hän ei esimerkiksi voi päättää olla jokin muu kuin ihmisolento, mutta sen sijaan hän voi päättää, että hänestä tulee jotakin enemmän kuin ihminen; hän voi päättää lähteä sille matkalle, joka merkitsee universumiylösnousemusta. Mutta hän voi tehdä näin siksi, että ihmisen tekemä valinta ja jumalallinen tahto sattuvat tällä kohdin käymään yksiin. Ja mitä poika halajaa ja Isä tahtoo, se käy varmasti toteen.
Kuolevaisen elämässä avautuu ja sulkeutuu yhtä mittaa polkuja, jotka edustavat toisistaan eroavaa menettelyä, ja sellaisten aikojen kuluessa, jolloin valinnanteko on mahdollista, ihmispersoonallisuus tekee jatkuvasti päätöksiä näiden monien toimintatapojen välillä. Ajallinen tahtotoiminta kytkeytyy aikaan, ja sen on odotettava ajan kulumista saadakseen tilaisuuden julkitulemiseen. Hengellinen tahtotoiminta on jo alkanut saada esimakua siitä, mitä on vapaus ajan kahleista, sillä se on päässyt osittain vapaaksi ajallisesta peräkkäisyydestä, ja tämä johtuu siitä, että hengellinen tahtotoiminta on samastumassa Jumalan tahtoon.
Tahtomisen, valinnan suorittamisen, täytyy pakostakin tapahtua niissä universumipuitteissa, jotka ovat aktuaalistuneet reaktiona korkeampaan ja edellä käyneeseen päätöksentekoon. Ihmistahto on alusta loppuun saakka tiukasti finiittiseen rajoittuvaa, paitsi yhden yksityiskohdan osalta: Kun ihminen haluaa löytää Jumalan ja olla hänen kaltaisensa, tällainen valinta menee finiittisyyden tuolle puolen, ja vain ikuisuus voi paljastaa, meneekö tämä valinta myös absoniittisuuden tuolle puolen.
Jumaluuden kaikkivoipaisuuden tiedostaminen on sitä, että tunnet olosi turvalliseksi kosmisen kansalaisen kokemuksessasi; että voit olla vakuuttunut siitä, ettei pitkällä matkalla kohti Paratiisia mikään vaara uhkaa sinua. Mutta jos tyytyy harhakäsitykseen Jumalan kaikentekevyydestä, se on samaa kuin hyväksyisi panteismin, joka on kolossaalinen erehdys.