Jumaluuden ubikviteettiä ei pidä sekoittaa siihen, että Jumala on loppujen lopuksi läsnä kaikkialla eli on omnipresentti. Universaalisen Isän tahdon mukaista on, että Korkein, Perimmäinen ja Absoluuttinen kompensoisivat, koordinoisivat ja yhdistäisivät hänen ajallis-avaruudellisen ubikviteettinsa ja hänen ajallisuuden ja avaruuden tuolle puolen menevän omnipresenssinsä hänen ajattoman ja avaruudettoman universaalisen ja absoluuttisen läsnäolonsa kanssa. Ja teidän olisi muistettava, että vaikka Jumaluuden ubikviteetti saattaakin perin usein olla avaruuteen liittyvää, se ei silti välttämättä ole ajallisuudesta riippuvaista.
Kuolevaisina ja morontiaalisina taivasmatkalaisina te Seitsenkertaisen Jumalan osoittaman hoivan kautta vähitellen erotatte Jumalan yhä selvemmin. Havonan kautta löydätte Korkeimman Jumalan. Paratiisissa löydätte hänet persoonana, ja sen jälkeen te finaliitteina pyritte ennen pitkää tuntemaan hänet Perimmäisenä. Näyttäisi siltä, että sitten kun olette finaliitteja, teillä Perimmäisen saavutettuanne olisi noudatettavana vain yksi kurssi, ja tämä olisi Absoluutin tavoittelun aloittaminen. Ketään kuolevaista eivät tuolloin häiritse Jumaluusabsoluutin saavuttamiseen liittyvät epävarmuudet, kohtasihan hän korkeimmuuteen ja perimmäisyyteen johtaneiden ylösnousemusten päätteeksi Jumala Isän. Nämä finaliitit uskovat epäilemättä silloin että, vaikka he onnistuisivatkin Absoluuttisen Jumalan löytämisessä, he löytäisivät vain saman Jumalan, Paratiisin-Isän, joka tällä kertaa tuo itsensä julki yhä lähempänä infiniittisyyttä ja universaalisuutta olevilla tasoilla. Absoluuttisuudessa tapahtuva Jumalan tavoittaminen paljastaisi epäilemättä universumien Primäärisen Esi-isän samoin kuin persoonallisuuksien Lopullisen Isän.
Korkein Jumala ei voi olla osoitus Jumaluuden ajallis-avaruudellisesta omnipresenssistä, mutta hän on kirjaimellisesti muuan jumalallisen ubikviteetin ilmentymä. Yhtäältä Luojan hengellisen läsnäolon ja toisaalta luomistuloksena näkyvien aineellisten ilmentymien välillä on valtava valtakunta, joka edustaa ubikviteettistä esiintulemista—evolutionaarisen Jumaluuden maailmankaikkeudessa tapahtuvaa esiinnousua.
Jos Korkein Jumala koskaan ottaa vastatakseen ajallisuuden ja avaruuden universumien välittömästä valvonnasta, luotamme täysin siihen, että tällainen Jumaluuden johtama hallinto tulee toimimaan Perimmäisen ylivalvonnassa. Tällaisessa tapauksessa Perimmäinen Jumala alkaisi ilmetä ajallisuuden universumeille transsendentaalisena Kaikkivaltiaana (Omnipotenttina, Kaikkivoipana), joka Kaikkivaltiaan Korkeimman hallinnollisiin toimintoihin nähden harjoittaisi superajallisuuden ja avaruuden transsendenssin ylivalvontaa.
Kuolevaisen mieli saattaa esittää saman kysymyksen, jonka itsekin esitämme: Jos Korkeimman Jumalan kehitykseen suuruniversumin hallinnollisen toimivallan haltijaksi liittyvät Perimmäisen Jumalan yhä lukuisammat ilmentymät, niin liittyykö Perimmäisen Jumalan vastaavaan ilmaantumiseen oletetuissa ulkoavaruuden universumeissa samanlaisia Absoluuttisen Jumalan yhä laajempia julkituloja? Mutta tästä asiasta meillä ei todellakaan ole tietoa.