◄ 118:0
Luku 118
118:2 ►

Korkein ja Perimmäinen—ajallisuus ja avaruus

1. Ajallisuus ja ikuisuus

118:1.1

Ihmisen suunnistautumista ajatellen on hyödyllistä hankkia kaikki mahdollinen ymmärrys siitä, mikä on Jumaluuden suhde kosmokseen. Koska absoluuttinen Jumaluus on olemukseltaan ikuista, Jumalat suhteutuvat ajallisuuteen ikuisuuden kokemuksena. Evolutionaarisissa universumeissa ikuisuus on ajallista iätijatkuvuutta—iäti jatkuva nykyhetki.

118:1.2

Kuolevaisen luodun persoonallisuus voi iäistyä sisimmässä asuvaan henkeen sillä keinoin samastumalla, että hän päättää täyttää Isän tahdon. Tällainen tahdon pyhittäminen on yhtä kuin tavoitteena olevan ikuisuusrealiteetin todellistaminen. Tämä tarkoittaa, että se, mitä luotu tavoittelee, on vakiintunut suhteessa toinen toistaan seuraavien hetkien sarjaan, eli toisin sanottuna, että toinen toistaan seuraavien hetkien sarja ei tule näkemään mitään muutosta siinä, mitä luotu tavoittelee. Asiaa ei muuta se, onko hetkiä miljoona vai miljardi. Lukumäärällä ei enää ole merkitystä sen suhteen, mitä luotu tavoittelee. Näin luodun tekemä valinta yhdessä Luojan tekemän valinnan kanssa päätyvät niiksi ikuisiksi realiteeteiksi, jotka merkitsevät koskaan päättymätöntä Jumalan hengen ja ihmisolemuksen liittoa Jumalan lasten ja heidän Paratiisin-Isänsä ikuisessa palvelemisessa.

118:1.3

Missä hyvänsä yksilöidyssä älyllisessä olennossa vallitsee suora verrannollisuus kypsyyden ja aikatietoisuudesta kertovan mittayksikön välillä. Aikayksikkönä voi olla päivä, vuosi tai jokin pitempi jakso, mutta se on väistämättä se mittapuu, jonka mukaan tiedostava minuus arvioi elämän olosuhteet ja jonka mukaan tiedostava äly mittaa ja arvioi ajallisen olemassaolon tosiasiat.

118:1.4

Kokemus, viisaus ja arvostelukyky ovat kuolevaisen kokemuksessa tapahtuvan ajan mittayksikön pitenemisen seuralaiset. Kun ihmismieli käy läpi menneisyyttä, se on tekemässä arviota menneestä kokemuksesta siinä tarkoituksessa, että sellainen olisi hyödyksi jossakin nykyisessä tilanteessa. Kun mieli kurottautuu tulevaisuuteen, se koettaa arvioida mahdollisen toiminnan vastaisen merkittävyyden. Ja kun ihmistahto on tällä tavoin ottanut laskuissaan huomioon sekä kokemuksen että viisauden, se suorittaa arvionsa ja tekee päätöksensä nykyisyydessä, ja toimintasuunnitelmasta, joka menneisyydestä ja tulevaisuudesta näin syntyi, tulee olemassa oleva.

118:1.5

Kun kehittyvä minuus on saavuttanut kypsyytensä, mennyt ja tuleva saatetaan yhteen valaisemaan sitä, mikä on nykyisyyden todellinen merkitys. Sitä mukaa kun minuus kypsyy, se kurottautuu yhä kauemmas menneisyyteen löytääkseen sieltä kokemusta, kun taas sen viisautta osoittavat ennakkoarvioinnit koettavat tunkeutua yhä syvemmälle tuntemattomaan tulevaisuuteen. Ja sitä mukaa kun käsityksiään muodostava minuus ulottaa tämän kurottautumisen yhä kauemmas sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen, arviointien tekeminen käy yhä vähemmän riippuvaiseksi hetkellisestä nykyisyydestä. Tällä keinoin päätöksenteko ja toimenpiteisiin ryhtyminen alkaa irrottautua liikkuvan nykyhetken kahleista, samalla kun se alkaa omata piirteitä, joilla on mennyt–tulevaa merkittävyyttä.

118:1.6

Sietävyyttä harjoittavat sellaiset kuolevaiset, joiden aikayksiköt ovat lyhyitä; aito kypsyys nousee todellisesta ymmärryksestä syntyneen malttavaisuuden avulla sietävyyden yläpuolelle.

118:1.7

Kypsyminen on sitä, että elää nykyisyydessä entistäkin väkevämmin, samalla kun vapautuu nykyisyyden rajoituksista. Menneeseen kokemukseen perustuvat kypsyyttä osoittavat suunnitelmat saavat alkunsa nykyisyydessä senlaatuisina, että ne ovat omiaan lisäämään tulevaisuuteen kuuluvia arvoja.

118:1.8

Kypsymättömyyttä osoittava aikayksikkö keskittää merkitysarvon nykyhetkeen tavalla, joka erottaa nykyisyyden oikeasta yhteydestään ei-nykyiseen eli mennyt–tulevaan. Kypsyyttä osoittava aikayksikkö on mitoitettu tuomaan mennyt–nykyinen–tulevan rinnakkainen yhteys sillä tavoin julki, että minuus alkaa päästä ymmärrykseen tapahtumien kokonaisuudesta, alkaa tarkastella ajallisuuden maisemaa avartuneiden näköpiirien panoraamankaltaisesta perspektiivistä, alkaa ehkä jo pitää mahdollisena sitäkin, että on olemassa aluton ja loputon ikuinen jatkuvuus, jonka osasia kutsutaan ajaksi.

118:1.9

Infiniittisyyden ja absoluuttisuuden tasoilla nykyisyyden hetki sisältää kaiken menneestä samoin kuin kaiken tulevasta. MINÄ OLEN merkitsee myös MINÄ OLIN ja MINÄ TULEN OLEMAAN. Ja tämä edustaa parasta ikuisuuden ja ikuisen käsitystämme.

118:1.10

Absoluuttisella ja ikuisella tasolla potentiaalinen todellisuus on aivan yhtä merkityksellinen kuin aktuaalinenkin todellisuus. Vain finiittisellä tasolla ja ajallisuuteen sidoksissa olevien luotujen kannalta näyttää siltä, että näiden välillä olisi suurikin ero. Jumalalle—absoluuttina—ikuisen päätöksen tehnyt ylösnousemuskuolevainen on jo Paratiisin finaliitti. Mutta ihmisessä olevan Ajatuksensuuntaajan ansiosta Universaalinen Isä ei ole tietoisuuden osalta tällä tavoin rajoittunut, vaan hän voi olla tietoinen myös jokaisesta ajallisesta kamppailusta, jota käydään luodun nousuun eläimenkaltaisuuden tasolta jumalankaltaisuuden tasolle liittyvien ongelmien kanssa, ja hän voi itse osallistua näihin kamppailuihin.


◄ 118:0
 
118:2 ►